Koska Irlanti on saari, pitää sinne matkustaa laivalla. Varasin etukäteen reissulle kaikki seitsemän laivayhteyttä ja kaikki majoitukset. Majoitusten varaamisessa oli ajatuksena säästää kuluissa, sillä pystyin valikoimaan edullisempia majoituksia. Reitti oli myös valmiiksi tehty, tosin säädin sitä vielä hiukan matkan aikana. Matka oli siis tarkkaan aikataulutettu johtuen laivayhteyksistä ja varatuista majoituksista. Tiukasta aikataulutuksesta huolimatta kaikki onnistui reissulla todella hienosti. Sadettakin sain reissulla, mutta pääosin sain nauttia kuivasta ja kauniista säästä. Irlannin vehreiden maisemien kauneus jätti pysyvän jäljen reissumotoristin mieleen.
Lauantai 17.6. Lähtöpäivä
Lähtöpäivälle osui todella kuuma keli ja ajovarusteiden kaikki tuuletusräppänät saikin avata heti lähtiessä. Ajelin yhden pysähdyksen taktiikalla Satakunnasta Vuosaareen Helsinkiin, josta lähti reissun ensimmäinen lautta kohti Travemündea.
Satamassa oli TFMK:n jäseniä lähdössä FIM-ralliin Espanjaan. Ruokailun jälkeen ilta kuluikin TFMK:n porukan kanssa jutellessa ja laivalla esiintynyttä kitaristia ja hänen laulujaan kuunnellessa.
Sunnuntai 18.6. Travemünde
Laivan lähtöaika oli muuttunut alkuperäisestä 16:15 reilulla tunnilla aikaisemmaksi. Tällä muutoksella oli myös positiivinen vaikutus laivan saapumisaikatauluun Travemündeen, sillä laiva saapui satamaan jo kello 21. Satamasta majoitukseen pääsisin ajamaan vielä valoisaan aikaan.
Olin varannut Lyypekistä saman majoituksen kuin viime vuoden reissulla. Majoituksen hintaan oli tullut 20€ inflaatiokorotus edellisestä vuodesta. TFMK:n porukasta myös Timo ja Saija majoittuivat Lyypekissä samaan majoitukseen.
Maanantai 19.6. Siirtyminen Rotterdamin satamaan
Ainoalla pysähdykselläni tapasin englantilaisen pariskunnan, joka oli ollut kiertämässä pohjoismaita moottoripyörällään. Kyselivät vielä ennen lähtöä, että onhan minulla sadevarusteet mukana, koska Irlannissa sataa aina. Sääennusteet ennustelivatkin sateisia päiviä sekä Pohjois-Englannin, Skotlannin ja Irlannin suunnalle. Jatkaessani matkaa kohti Rotterdamia, kävi pieni synkkä hetki mielessä, että joutuuko tässä kärsimään sateesta koko reissun.
Toinen tapahtuma, joka päivästä jäi muistikuviin oli se, että jouduin kerran väistämään pakettiautoa pientareelle, sillä tämä oli lähtenyt ohittamaan rekkaa.
Päivän saldona 632 kilometriä pääosin autobaanalla sekä lievästi puutunut takapuoli. Saavuin Rotterdamiin aikaisin jo kello kolmen jälkeen. Rotterdamissa oli pahat ruuhkat. Satama sijaitsee 30 kilometriä kaupungin keskustasta. Liikenne helpottui heti keskustan ohituksen jälkeen.
Checkinin aukeamiseen olisi aikaa vielä tunnin verran, joten päätin käydä vielä tankkaamassa.
Muissa satamissa moottoripyörät ja autot ajatetaan omille kaistoilleen, mutta täällä kaikki olivat sikin sokin. Satamaoperaatio vaikutti kaaokselta. Laivaan pääsin kuitenkin hieman ennen kello viisi. Laivalla oli palveluita niukasti. Iltapalaksi pitsa ja jälkiruuaksi olut laivan aurinkokannella.
Tiistai 20.6. Sateinen päivä Englannissa
Satamasta päästyäni alkoi pieni tihkusade. Tunnin ajeltuani tihkusade muuttui kunnon sateeksi. Minulla olikin jo tämä tiedossa, koska olin aamulla tarkistanut vielä sade-ennusteet ja tulisin päivän aikana ajamaan sadealueen läpi. Puoleen päivään asti ajelin ruuhkaisilla teillä. Mitä etelämpänä Englannissa ajelee, sitä ruuhkaisempia ovat tietkin.
Harmittavasti päivän ensimmäinen kohde osui sateiseen ajankohtaan. Jouduin näin ollen jättämään Malham Coven vierailun tekemättä. Vaikka matka ei olisi pitkä, olisi sinne ollut turha lähteä kävelemään sateessa.
Reittini vei kauniin Lake Districtin kautta ja lähestyessäni aluetta keli parani ja sadealue jäi taakseni. Huono onni kohteiden kanssa jatkui, sillä Kirkstone Pass oli suljettu remontin vuoksi aina heinäkuun alkuun asti. Olin tämän ajanut jo edellisellä Englannin reissulla, mutta hyvällä kelillä sen olisin voinut ajaa uudelleenkin.
Päivän viimeinen kohde oli Surprise View Keswickin eteläpuolella. Tie kohteeseen oli kapea ja mutkainen. Autot ajelivat keskellä tietä ja mutkiin piti ajaa varovasti. Keli oli kohteessa vielä puolipilvinen, mutta näkymät hienot. Surprise Viewltä olikin majoitukseen matkaa enää kolmisenkymmentä kilometriä.
Majoituksessa paistoi aurinko ja oli varsin lämmin ilma. Majoitukseni Greenhill Hotel sijaitsi keskellä peltoa Carislestä lounaaseen. Matkaa muihin ravintoloihin oli enemmän kuin olisin jaksanut kävellä, joten päätin syödä illallista hotellin ravintolassa. Pyysin ravintolassa ruokajuomaksi paikallista olutta ja sitä luvattiinkin tuoda. Lopputuloksena sain kuitenkin keski-eurooppalaisen oluen, koska paikalliset tykkäävät juoda sitä.
Keskiviikko 21.6. Skotlanti kutsuu
Carlislen ohitettuani pääsin aina Langholmiin asti kuivana. Matkalla ohitin myös Skotlannin rajan. Sieltä minulla oli tarkoituksena ajaa mutkatietä Lockerbiehin asti, mutta ilma näytti edessä kovin sateiselta. Päätin palata Langholmiin ja ajella etelän kautta Lockerbiehin. Väistin näin sadealueen ensimmäisen kerran.
Lockerbiessä kävin tutustumassa terroristien joulukuussa 1988 räjäyttämän lentokoneen onnettomuuden uhrien muistomerkkiä. Terroristi-iskussa kuoli kaikkiaan 270 ihmistä.
Lockerbiestä matkani jatkui kohti pohjoista. Tovin ajeltuani näin edessä taas sadealueen siirtymässä poikkiteloin reittini kanssa. Tämä oli sama sadealue, johon olin törmännyt jo aikaisemmin. Päätin jäädä odottelemaan erään maatalon risteykseen jotta sadealue menisi ohi. Suunnitelma onnistui melkein täydellisesti, mutta onnistuin pysähtymään aivan sadealueen eteläreunaan ja sain osuuteni rankasta sateesta. Keli näytti sadealueen jälkeen poutaiselta, enkä jaksanut laittaa sadeasua päälle. Piilouduin sadetakin alle sateen ajaksi.
Maatalon pihasta lähti mönkkäri värjötellessäni sadetakin alla ja ajoi ohitseni. Mönkkärin kuski näytti peukkua ajaessaan ohitseni. Sade loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja pääsin jatkamaan matkaa kuivassa kelissä.
Matkani jatkui kohti pohjoista, sillä tarkoituksena oli ajaa Mennock passolle. Passolle saapuessani keli oli erittäin hieno. Aurinko paistoi ja sateet olivat vain kaukainen muisto. Passo oli kaunis.
Mennock passon jälkeen matkani jatkui Gallowayn luonnonpuiston läpi. Matkalla pysähdyin vierailemaan Murrayn monumentilla. Tämä sijaitsi pienen kukkulan päällä. Kiipesin monumentille paarmojen pitäessä minulle seuraa. Huipulla onneksi tuuli sen verran, että seuralaiset jäivät matkalle. Monumentti oli pystytetty vuonna 1835 Alexander Murray muistolle. Hän oli paikallisen maatalon poika, joka päätyi aina Edinburghin yliopiston professoriksi.
Monumentin jälkeen matkani jatkui aurinkoisessa ja hyvässä kelissä lounaan suuntaan. Gallowayn metsien läpi kulkeva tie oli moottoripyöräilijälle varsin mukavaa ajettavaa. Mäkiä ja mutkia riitti, ja vauhtiakin saattoi pitää hyvin yllä. Päivän viimeinen kohde oli Torhousen kivirinki Wigtowinin lähellä. Ei tämä ihan Stonehengelle vertoja vetänyt, mutta oli silti hieno kohde. Paikalla oli samaan aikaan joku maagi, joka teki taikoja ja soitti rumpusoitinta.
Kiviringiltä oli matkaa majoitukseen Strandraerissa vain kolmisenkymmentä kilometriä ja viimeiset kymmenen sain ajaa sateessa. Olisi nähtävästi pitänyt antaa maagille almuja, jotta vesisade olisi kaikonnut. Vettä tuli kuitenkin sen verran, että pysähdyin tankkaamaan sateen alettua ja laitoin samalla sadepuvun päälleni. Sää näytti sen verran kostealta ja tietäen seuraavan yön majoituksen, oli parempi yrittää päästä kuivana majoitukseen.
Majoituksena minulla Strandraerissa toimi Thisttle Inn. Paikalla ei ollut muuta kuin puhelinnumero johon pitäisi soittaa. Numeroon en jostain syystä pystynyt soittamaan. Käynnistelin puhelimen uudelleen ja sen jälkeen puhelu onnistui. Olin hankkinut eSimmin puhelimeeni Iso-Britanniaa varten, jonka kautta puhelin yritti soittoa läpi vaikka olin määritellyt asetuksissa toisin. Hankkimani eSim oli huomattavasi halvempi kun kotimaan operaattorin datapaketit. Pienen odottelun jälkeen sain avaimet majoitukseen. Nopean suihkun jälkeen lähdin kaupungille etsimään illallispaikkaa.
Löysin kaksi ravintolaa, joista poikkesin kiinalaiseen ravintolaan. Olivat kuitenkin laittaneet ravintolapuolen kiinni koronan aikana eikä sitä oltu sen jälkeen avattu. Takeaway kuitenkin toimi, johon vaihtoehtojen niukkuuden vuoksi päädyin. Hankaluuksia aiheutti se, että minulla ei ollut ollenkaan käteistä. Lopulta kortti kuitenkin kelpasi. Ostin vielä kaupasta oluen juomaksi ja painuin takaisin majoitukseen. Tämä oli muuten reissuni ainoa kerta, kun minulta kysyttiin käteistä.
Onneksi majoituksessa oli vedenkeittimen ja kahvikupin lisäksi pieni lusikka, sillä muuten ruokailu olisi pitänyt hoitaa sormin. Ruokailun jälkeen uni kutsui, koska olin varannut liput aamun ensimmäiselle lautalle.
Torstai 22.6. Pohjois-Irlannin kautta Irlantiin
Olin alunperin varannut majoituksen Strandraeriin aamupalalla, mutta koska aamun ensimmäinen lautta lähtisi jo kello kahdeksan, jäisi aamupalat joka tapauksessa syömättä. Vaihdoin majoituksen Thisttle Inniin hieman halvemman hinnan ja aamupalattomuuden vuoksi. Heräsin aamulla kuitenkin jo puoli kuuden maissa.
Satamassa pitäisi olla vasta puoli kahdeksan aikaan, joten tavarat pakattuani tein pienen kävelyreissun lähistölle. Kaupungissa ei tuohon aikaan vielä ollut mikään paikka lähistöllä auki, josta olisi saanut edes kahvikupposta. Aamupalan nauttiminen jäisi siis laivamatkan ohjelmaksi. Pyörän pakkaamisen jälkeen lykkäsin pyörän kadulle, sillä en halunnut herättää naapurihuoneistoon majoittunutta perhettä.
Laiva Cairnryanista Larneen lähtisi noin kymmenen kilometrin päästä, joten lyhyen ajelun jälkeen olinkin jo satamassa odottamassa. Samaan aikaan Pohjois-Irlantiin oli menossa kolme muutakin motoristia.
Satamassa tapasin rekkakuski Gregin, joka kertoi myös olevansa Pohjois-Irlannista ja ajavansa Gold Wingillä. Greg kertoi, että lähtisi kotiin päästyään moottoripyöräkerhonsa kanssa pohjoiseen rannikolle viettämään aikaa. Hän kutsui myös minut mukaan. Valitettavasti tällä reissulla oli reitti ja päivät lyöty lukkoon, joten jouduin kieltäytymään tästä tarjouksesta.
Aamun lievä suhruisuus säässä oli poistunut päästyämme Pohjois-Irlannissa sijaitsevaan Larneen. Pyörät pääsivät onneksi ensimmäisinä pois autokannelta. Ajatuksena reissulla oli kiertää lähes koko Irlannin saari ympäri rantoja myöten. Larnesta suuntasin pohjoista kohti. Päivän tärkeimpänä nähtävyytenä oli Giant’s Causeway, joka on ehkä Pohjois-Irlannin tunnetuin geologinen nähtävyys. Ennen Giant’s Causewayta poikkesin rannikolla olevan linnalla.
Lippu ja pysäköinti Giant’s Causewaylle maksoi 10 puntaa. Matkaa parkkialueelta kohteelle oli kävellen hieman yli kaksi kilometriä. Menomatkalla vastassa oli alamäki ja paluumatkalla ylämäki. Heikkokuntoisille oli tarjolla myös kuljetuksia linja-autolla. Matka linja-autolla maksoi yhden punnan suuntaansa. Itse vaihdoin parkkipaikalla ajovarusteet pois ja valitsin kävelymatkaan sopivat varusteet. Samalla sain suoritettua päivän liikuntaosuuden. Matkallani alas tulivat laivalla samaa matkaa tulleet skottimotoristit vastaan.
Giant’s Causeway oli hieno ja mielenkiintoinen kohde. Kuusikulmaisia pilareita oli alueella paljon ja kaikki muodostuneet geologisen prosessin myötä. Vastaavia on nähtävissä ainakin Islannissa. Maisemat myös kävelymatkan aikana olivat hienot, sillä kulkureitti ja kohde sijaitsevat aivan meren rannalla.
Aikani Pohjois-Irlannissa jäi tällä reissulla lyhyeksi, sillä lautta Magilliganista Greencastleen vei minut varsinaisen Irlannin puolelle. Valitettavasti lautta oli juuri lähtenyt saapuessani satamaan, joten sain odotella satamassa lautan paluuta tunnin verran. Vaikka siirryttiin takaisin EU-alueelle, ei tällä lauttaylityksellä kyselty passien perään.
Irlannissa ajellaan myös vasemmalla puolella tietä, mutta siellä ovat nopeusrajoitukset ja etäisyydet merkitty kilometreissä. Isossa-Britanniassa kaikki on maileissa. Säädin siis ylityksen jälkeen navin taas käyttämään kilometriyksiköitä, joten nopeudet pysyivät oikealla hehtaarilla. Irlantilaiset ajavat nopeusrajoitusten mukaan toisin kuin englantilaiset, jotka saattavat ajella 50 mailin rajoituksella helposti vain 30 mailia tunnissa ja pitkissä jonoissa.
Irlannin puolella päivän viimeisenä kohteena oli ajaa Gap Of Mamore passo. Tämän tien pohjoispuolella on sentään muutama mutka, mutta eteläpuolella lasku on viivasuoraa. Pysähdyin matkalla ottamaan muutaman valokuvan, jonka jälkeen laskettelin eteläpuolen alas linja-auton perässä. Letterkennyn kaupungin jälkeen matkani jatkui kohti Ardaraan, josta olin varannut Auntie B’s Bed & Breakfastin majoitukseksi.
Vaikka päivä oli ollut pitkä ja kilometrejäkin oli tullut aika paljon, saavuin Ardaraan viiden aikaan. Majoittumisen jälkeen lähdin kävelle paikkakunnan keskustaan etsimään illallispaikkaa. Sellainen löytyikin kätevästi ensimmäisestä pubista, jossa ruuan ja oluen parissa katselin rugbyä televisiosta. Rugby ja maahockey pyöri reissulla monessa pubissa, ja jalkapallo oli selvästi vähemmistössä.
Ruokailun jälkeen oli aika palata takaisin majoitukseen. Pubiruokailun aikana ilma oli muuttunut pilviseksi ja ilmassa tuoksui sade. Matkalla sade alkoikin ja poikkesin huoltoasemalle sateensuojaan hetkeksi. Sade oli onneksi kuuroluonteinen, ja matkani jatkui lähes kuivassa kelissä takaisin majoitukseen.
Perjantai 23.6.
Aamulla tarkistin päivän sääennustuksen, sillä edellisenä päivänä sääennustus oli luvannut tälle päivälle sadetta. Nyt ennuste näytti yhtä tippaa puoleen päivään asti ja siitä eteenpäin kahta tippaa. Aamulla tilanne vaikutti melko epätoivoiselta. Majoituksen henkilökunta vakuutti, että sateen pitäisi rauhoittua hetkisen kuluttua. Pakkailin aamiaisen jälkeen tavaroitani rauhassa ja lähtiessäni liikkeelle vettä tiputteli vielä rauhallisesti. Tämän päivän olin suunnitellut Irlannin päivistä pisimmäksi ajomatkaltaan. Onnistuin jotenkin reitin suunnittelussa niin hyvin, että päivän 350 ajokilometristä vettä satoi vain viimeisen 70 kilometrin aikana. Päivän aikana monta kertaa edessä näytti olevan sadealue, mutta reittini kiersi ne toistuvasti.
Ensimmäisen pidemmän tauon pidin vasta Windy Gap Viewpointilla. Nimestään huolimatta tämä näköalapaikka ei ainakaan tällä kertaa ollut tuulinen. Windy Gapin jälkeen jopa aurinko pilkahteli pilvien lomasta ja sillä oli suuri vaikutus mielialaan, jossa pyöri vain ajatus yhdestä, kahdesta tai kolmesta tipasta vettä.
Näköalalta laskettelin Castlebarin kaupunkiin, jonka keskustassa oli menossa jotkin festarit, sillä kaupungin kadut olivat täynnä naisia varustettuna isolla tekorintavarustuksella ja blondeilla hiuksilla tai peruukilla. Kaikilla tuntui olevan hauskaa. Torilla oli tanssiesitys käynnissä. Liikenne keskustan läpi mateli hitaasti ja onnistui kääntymään pahassa paikassa olevasta liikenneympyrästä vielä väärin, joten sain kahteen kertaan ajella keskustan läpi.
Seuraavan pysähdyksen tein Murriskissa sijaitsevan kansallisen nälänhädän muistomerkin luona. Tämä luurangoista muodostettu laiva oli vaikuttavan näköinen muistomerkki Irlantia vuosina 1845 – 1852 vaivanneelle nälänhädälle. Nälänhädän aikana Irlannin väkiluku väheni 25% kuolemien ja maastamuuton takia. Arviolta miljoona Irlantilaista kuoli nälkään nälänhädän vuosina. Suurimpana syynä nälänhädälle oli niin Irlannissa kuin muuallakin Euroopassa levinnyt perunarutto. Irlannissa perunarutto aiheutti vielä pahemmat tuhot, sillä siellä viljeltiin pääasiassa vain yhtä perunalajiketta, joka oli altis rutolle.
Sade alkoi pian muistomerkillä pysähtymisen jälkeen ja ajaessani kohti Doo Loughin järveä sain riesaksi myös voimakkaan tuulen, joka puski sadeveden jo varsin vanhoista sadeasusteista läpi voimalla. Pysähdyin järven luona ottamaan nopeasti kuvan, mutta sateessa maisemat eivät tarjonneet parastaan. Järven jälkeen käännyi kohti itää ja matkalla pysähdyin katsomaan Aasleaghin putouksia. Putousten katseleminen rankassa vesisateessa oli lievästi sanottuna kornia, mutta tulipahan sekin koettua.
Annin ja Patrickin pitämä Riverwalk Bed & Breakfast Oughterardissa tarjosi minulle majoituksen seuraavaksi yöksi. Kuraisesta ja märästä olemuksesta huolimatta sain erittäin lämpimän vastaanoton. Varusteiden laittamisessa kuivumaan sain apua isännältä. Hetken huilaamisen jälkeen kävelin paikkakunnan keskustaan ruokailemaan. Kello oli vasta kuuden tienoilla, joten pubeissa oli varsin rauhallinen meno. Boot Housen Fish & Chipsit oluen kera saivat vatsani taas täyteen. Irlannissa kun ollaan, niin pitihän sitä vielä toinen olut nauttia Guinnessin muodossa.
Paluumatkalla majoitukseen alkoi tihkusade joka voimistui illan aikaan oikeaksi sateeksi. Illan ohjelmassa oli sääennusteiden tarkkailua ja se oli kuin toisinto tästä päivästä, sillä ennusteissa näkyi taas sadetta tai enemmän sadetta. Osasin jo luottaa Irlantilaisten sääennusteiden luotettavuuteen, joten sadetta olisi ehkä seuraavana päivänä tiedossa vähän tai ei ollenkaan.
Lauantai 24.6. Cliffs of Moher
Aamuyöllä heräsin voimakkaaseen vesisateeseen ja voimalla puhaltavaan tuuleen. Ennusteiden mukaan tämä olisi myös tulevan päivän tarjonta. Aamupalan jälkeen tarkistin lähimmän moottoripyörätarvikeliikkeen sijainnin. Reittini vei Galwayn ohi, ja siellä olisi myös lähin liike. Otin liikkeen reitille seuraavaksi pisteeksi, sillä tarvetta olisi uusille sadeasusteille. Vanhojen kanssa en tulisi pärjäämään, jos sadetta on luvassa enemmän.
Keli oli vielä sateisen oloinen lähdettyäni majoituksesta kohti Galwayta. Sadetta en kuitenkaan saanut matkan aikana. Moottoripyöräliikkeestä löytyi uusi sadeasu. Vanhan heitin liikkeen roskiin, koska se oli aikansa jo palvellut. Sadeasuissa oli selvä ero myös materiaalin paksuudessa. Uusi oli selvästi paksumpi.
Matkani jatkui Atlantic Way Routea kohti Moherin kallioita. Hieman ennen kallioita kävin vielä katsomassa hienolla paikalla olevan linnan. Linnalta Moherin kallioille ei ollut kuin lyhyt matka. Pysäköinti maksoi 12,50€. Parkkipaikalla oli iso joukko unkarilaisia motoristeja, joista yhden tulisin kohtaamaan myöhemmin reissulla. Moherissa paistoi aurinko ja lämpötila oli noussut lähelle hellelukemia. Olisi ehkä pitänyt vaihtaa täälläkin kävelyyn paremmin soveltuva asu, sillä tein virhevalinnan ja lähdin ajoasuissa tutustumaan kallioihin.
Hyvän sään ansiosta Moherin kalliot tarjosivat hienoja näkymiä. Eikä ole ihme, että Moherin kalliot on valittu Irlannin parhaimmaksi turistikohteeksi vuonna 2023. Tällaiset luonnonmuodostelmat ovat minulle yksi syy lähteä moottoripyörämatkalle. Oli se sitten vuoria tai kallioita. Kallioilla aikaa kuluikin helposti yli tunti. En kuitenkaan lähtenyt kävelemään ihan kauimmaisiin pisteisiin moottoripyörävarusteissa.
Matkani jatkui kaunista Atlantic Way Routea pitkin etelään. Reitille suunnittelemallani lauttayhteydellä Killimeristä Tarbertiin säästin hiukan päivän kilometreissa, sillä muuten 0lisi pitänyt ajella Limerickin kautta. Tällä lauttayhteydellä onnistuin ajoituksessa paremmin, sillä lautta oli juuri saapunut. Hetken odottelun jälkeen matka jatkui taas. Lauttayhteyden aikana sain lyhyen sadekuuron niskaani.
Tarbertista ajelin Traleen asti, jolloin olin tavoittanut sadealueen. Odottelin huoltoaseman katoksen alla tovin sateen loppumista, sillä ennusteissa sen piti loppua reilun tunnin sisällä. Loppua ei kuitenkaan näkynyt, joten lähdin jatkamaan matkaa. Sade vaihteli seuraavien kymmenien kilometrien aikana tihkusateesta ihan kunnon sateeseen. Käännyttyäni Conor Passin nousulle, muuttui sade reiluksi sateeksi.
Hieman ennen huippua sade rauhoittui hetkeksi passon pohjoispuolella, mutta huipulla se muuttui todella voimakkaan tuulen ja kaatosateen myötä jopa vaaralliseksi. Tuulen suunta vaihteli hyvin nopeasti. Jatkoin matkaa eteläpuolta alaspäin heti, sillä tuuli oli niin voimakas. Jouduin ajelemaan ykkösvaihteella pitkään ennen kuin tuuli rauhoittui eikä enää rieponut pyörää pitkin tietä. Olisi ehkä pitänyt uskoa sitä liikennemerkkiä, joka varoitti vaarallisista ajo-olosuhteista huonolla säällä.
Dinglessä käännyin kohti Annascaulia. Annascauliin saavuttuani sadekin loppui. Koettelemuksista huolimatta olin pysynyt kuivana uuden sadeasun ansiosta. Loppupäivän sateiden vuoksi saavuin Annascauliin vasta kuuden jälkeen illalla.
Majoituksen olin varannut Ardrinane House B&B:sta. Annascaul oli varsin pieni paikkakunta ja kävelinkin sen pääkadun päästä päähän varsin nopeasti. Pitseriasta sai pitsaa vain mukaan eikä se innostanut minua. Halusin mieluummin pubiin illalliselle ja sellainen löytyikin paluumatkalla. Nautin pitsaa ja olutta iltapalaksi tällä kertaa maahockey-ottelua seuraten. Pubissa oli väkeä vauvasta vaariin seuraamassa ottelua ja tilanteiden mukaan metelin taso vaihteli huomattavasti.
Sunnuntai 25.6. Irlannin kauneimmat maisemat
Seikkailuiden jälkeen Tom Crean palasi Annascauliin ja avasi sinne pubin nimeltä Southe Pole Inn. Pubi oli auki Tom Creanin kuoleman v. 1938 jälkeen ja toimi museona. Nykyään pubi on yksityisomistuksessa, eikä sinne ole enää vapaata pääsyä. Majatalon isäntä kertoi, että pubiin on kaavailtu nykyisten omistajien toimesta Tom Crean aiheista elämysmatkailua. Mielenkiintoisen tarinan jälkeen oli aika lähteä liikkeelle. Heti ensimmäiseksi kävin katsomassa Annascaul laken. Se sijaitsee muutaman kilometrin pohjoiseen Annascaulin keskustasta. Järvelle vei kapea tie ja matkalla oli suljettuja porttejakin. Ne sai onneksi auki. Järvelle päästyäni sain kevyen tihkusateen niskaani. Aurinko kuitenkin paistoi, joten tihkusade ei haitannut. Lyhyen ajomatkan vuoksi järvi oli ihan käymisen arvoinen paikka. Päivän ohjelmassa oli Ring Of Kerryn ajaminen osittain, joten maisemien puolesta nyt oltiin Irlannin parhaimpien maisemien äärellä. Aamun ensimmäisenä kohteena oli kuitenkin todella kaunis Gap of Dunloe. Kohteen päällä näytti olevan kuurosadealue, joten jäin odottelemaan Gap of Dunloelle vievän tien risteyksessä sijaitsevalle huoltoasemalle sadealueen siirtymistä. Hetken kuluttua sadealue oli mennyt ohi ja saatoin jatkaa matkaa hienossa aurinkoisessa kelissä. Gap of Dunloe oli todella kaunis. Vehreää vuoristoista maisemaa, jokimaisemia, koskia ja vuoristojärviä. Pohjoisen puolella tie oli täynnä hevosen lantaa, sillä turisteja kuljetetaan hevoskärryillä ylös. Eteläpuolella tätä ongelmaa ei ole, sillä hevoskärryt nähtävästi eivät kulje kuin toisella puolella. Tiellä oli myös paljon turisteja kävellen, joten nopeudet täytyy pitää matalina. Eteläpuolella tie oli todella kapea ja mutkainen, eikä mutkien taakse tahtonut nähdä puskista johtuen. Keskituntinopeus oli todella alhainen. Autojen tullessa vastaan siirryin aina ohituspaikalle odottamaan auton ohitusta. Dunloen jälkeen reittini vei Ballaghbeama Gapille. Matkalla pysähdyin taas odottelemaan vesisateen siirtymistä kulkureittini varrelta. Ballaghbeama Gapilla sain kuitenkin vettä niskaani, mutta onneksi vain rauhallisesti. Heti gapin ylitettyäni keli muuttui aurinkoiseksi ja sellaisena se onneksi pysyikin loppupäivän ajan. Maisemat paranivat pitkin päivää, sillä matkani vei jyrkälle Ballaghasheen Passille. Aurinkoisen ja puolipilvisen sään vallitessa oli pakko haukkoa henkeä näiden maisemien edessä. Vehreitä ja puuttomia vuoristomaisemia silmänkantamattomiin. Näkymä Dalsnibbalta Geirangerin suuntaan Norjassa oli aikaisemmin minun ykkösmaisemani, mutta tässä kohtaa kruunu siirtyi Ballaghasheen Passille. Ballaghaseen passolta jatkoin matkaa Valentian saarelle ja siellä sijaitsevalle Geokaun vuorelle. Saarelle pääsee joko siltaa pitkin tai lautalla. Menomatkalla käytin lauttaa Reenard Pointista Knightstowniin. Valentian saari on aika pieni ja matka lauttasatamasta Geokaun vuorelle ei ole pitkä. Pääsylippu vuorelle maksoi 6€. Näkymät Geokaun vuorelta olivat hienot. Valentian saarelta palasin Irlannin pääsaarelle siltaa pitkin ja jatkoin kierrostani Ring Of Kerryn parissa. Rannikkoa myötäilevä tie oli nopeaa ajettavaa hienojen maisemien keskellä. Sneemin jälkeen jätin Ring of Kerryn hetkeksi taakseni ja otin suunnaksi Killarney kaupungin. Molly’s Gapin kohdalla palasin taas Ring of Kerrylle. Tie kulki läpi Killarneyn luonnonpuiston. Pysähdyin luonnonpuiston luona muutamaan otteeseen. Ensimmäisen pysähdyksen tein Ladies’ Viewlla, jossa tapasin englantilaisen motoristin. Hän oli osa isompaa ryhmää, joka oli jo mennyt edeltä Killarneyhin. Juttelimme pitkään moottoripyörämatkailusta. Ladies Viewn jälkeen tein vielä yhden pysähdyksen Upper Lake Killarneyn rannalla ennen saapumistani Killarneyhin. Killarneyhin päästyäni olin todella väsynyt. Vaikka päivälle ei ollut tullut paljoa ajokilometrejä, oli päivän kestänyt hienojen maisemien tykitys ottanut veronsa moottoripyöräilijästä. En jaksanut enää lähteä jonottelemaan ravintoloihin, sillä Killarney oli kaamea turistirysä. Väkeä oli katujen täydeltä liikkeellä. Illallisen nautin nopeasti lähimmässä kebab-ravintolassa. Matkalla poikkesin kauppaan ja ostin oluen. Olut, majoitus ja tv:n tarjonta riittivät minulle loppuillaksi.
Maanantai 26.6. Ring of Beara
Tähän päivään oli hieman vaikea asennoitua. Syynä tähän oli se, että tiesin tämän päivän maisemien jäävän toiseksi edellisen päivän maisemille.
Jouduin ensimmäistä kertaa reissun aikana pukemaan sadeasusteen heti aamulla. Sääennustuksen mukaan sadealueen pitäisi mennä nopeasti ohi. Tällä kertaa onneksi ennustus ja todellisuus kohtasivat, sillä ajoin sadeasusteet päällä vain ensimmäiset 20 km. Tämän jälkeen sadeasua en tarvinnut Irlannissa.
Päivän ensimmäisenä kohteena oli Healy Pass. Eteläsuunnasta sain nauttia hienosta vehreästä vuoristonäkymästä järvineen. Irlannin vuoristotiet tuntien oli tämänkin passon tie kapea ja jyrkkä. Passon huipulla pysähdyin ottamaan muutaman valokuvan, sillä tie ja sen mutkaisuus näkyivät hienosti maisemassa.
Healy Passilta laskeuduttuani jatkoin matkaa Ring of Bearaa pitkin. Tällä tiellä maisemat eivät olleet ihan Ring of Kerryn veroisia, mutta tie oli nautinnollisen mutkainen ja hyvällä päällysteellä.
Seuraavana kohteena oli Caha Pass. Tämä ei herättänyt mitään tuntemuksia, sillä passo ei tarjonnut edes Healy Passin kaltaisia maisemia. Pysähdyin kuitenkin passon jälkeen ihailemaan pienen laakson toisella puolella vuoren rinnettä kastelevaa vesisadetta. Vettä tuli paljon, mutta sadealue oli todella pieni. Onneksi sade oli toisella puolella ja pääsin jatkamaan matkaa kuivana.
Caha Passin jälkeen matkani vei vuoreen hakatun pimeän ja kapean tunnelin läpi. Tämä olikin ainoa tunneli, jonka tulisin reissuni aikana ajamaan.
Hieman ennen Bonanea käännyin tielle kohti Priest’s Leapia. Tämä on 13 kilometrin mittainen erittäin kapea ja todella jyrkkä vuoristotie. Ohituspaikkoja oli harvassa, ja onneksi jyrkemmällä pohjoisrinteellä ei vastaani tullut autoja. Huipun ylitettyäni tie muuttui lisäksi heikkokuntoiseksi. Eteläpuolella ohituspaikkoja onneksi oli hieman tiheämmin. Muutama auto tulikin vastaan laskiessani alas passolta.
Matkani jatkui kohti Corkia, jossa ajatukseni oli, tähtitieteen harrastajana, vierailla Rockwell Castle Observatoryssa. Tämän kohteen osalta valmistautumiseni ei ollut ihan kohdallaan, sillä oli maanantai, ja monet museot ovat kiinni juuri maanantaina. Observatorio jäi siis näkemättä. Corkista ajelin 50 km maksullista moottoritietä aina Mitchestowniin asti. Moottoripyörältä maksu oli yhden euron.
Mahdollisesta korvamadosta huolimatta otin Mitcheltownista suunnaksi Tipperaryn, koska pakkohan siellä oli käydä. Minulta sinne oli tosiaan pitkä matka. Ajoin vähintään 3500 km tällä reissulla ennen saapumistani Tipperaryyn. Tipperary oli Killarneyn tapaan turisti mesta. Pakollisen kuvan oton jälkeen oli aika ajella majoitukseen, jonka olin varannut viereisestä kaupungista Cashelista, jossa oli onneksi paljon rauhallisempaa.
Huoneen olin varannut Rockville House B&B:sta. Saatuani pyörän parkkiin ja koputellessani ovelle, tuli majatalon isäntä vastaan ja sanoi, että on lähdössä illalliselle ja palaavansa 4h kuluttua. Hetken ajatukseni löi tyhjää kunnes tajusin hänen heittäneen huulta. Hän sanoi palaavansa pian ja katsovansa minulle varatun huoneen.
Palasin itse pyörälle irroittamaan tankkilaukkua ja kaivamaan takalaukun sisälaukkua. Laittaessani jarrulevylukkoa paikoilleen, kantoi majatalon isäntä laukkuni huoneeseeni. Hyvää palvelua, sillä nämä majatalot ovat yleensä sokkeloisia ja huoneet vähintään toisessa kerroksessa. Isännän kanssa menikin hetki jutellessa pääosin Suomesta, moottoripyörämatkailusta ja tekemistäni matkoista.
Illallispaikkoja oli kaksi. Läheisen hotellin ravintola tai sitten kiinalainen ravintola. Hotellin ravintola oli täynnä ja pihalla jonossa ihmisiä odottamassa vapautuvia pöytiä. Kiinalaisessa ei ollut jonoa eikä ruuhkaa. Valinta oli helppo. Paluumatkalla poikkesin vielä kauppaan ostamaan lisää pyykinpesuainetta, sillä pieni pesuainepulloni oli jo lähes tyhjä.
Vasta kääntyessäni kadulle, jolla majatalo sijaitsi, huomasin korkealla mäen päällä jonkinlaisen linnan rauniot. Asiaa tutkittuani myöhemmin huoneessani, totesin näiden olevan Rock of Cashelin rauniot. Se oli vanha Katedraali. Päätin saman tien, että käyn tutustumassa näihin raunioihin heti seuraavan päivän aamuna.
Tiistai 27.6. Wicklow Mountain
Kuluva päivä oli viimeinen kokonaan Irlannin puolella viettämäni päivä. Aloitin päivän käymällä tutustumassa Rock of Casheliin. Kävelin aamupalan jälkeen mäen huipulle. Tänne piti ostaa pääsylippu ja paikka aukeaisi vasta kello 9. Jouduin hetkisen odottelemaan suljettujen porttien ulkopuolella.
Tämä keskiaikainen katedraali oli iso, mutta raunioina. Katedraalilla oli kytköksiä myös Irlannin historiaan. Siellä oli kruunattu yksi Irlannin kuninkaista vuonna 978. Samalla Cashelista tuli sen kuningaskunnan pääkaupunki.
Moottoripyöräni käynnistyi vasta hieman ennen kymmentä. Kilometrejä tälle viimeiselle päivälle oli suunnitelmissa vain 250. Ohjelmassa oli ajelu Kilkennyn kaupungin kautta Dublinin eteläpuolella sijaitsevan Wicklow Mountainin kautta Dubliniin, josta olin varannut viimeisen Irlannin yöpymisen.
Ensimmäiseksi piti kuitenkin löytää huoltoasema, koska tavoistani poiketen en ollut käynyt illalla tankkaamassa pyörääni seuraavaa päivää varten. Pienen harhailun jälkeen löysin huoltoaseman ja sain tankin täyteen.
Kilkennyn kaupunkiin saavuin yhdentoista jälkeen. Tavoitteena oli vierailla Kilkennyn linnassa. Linnassa oli niin paljon turisteja, että jätin vierailun tekemättä ja jatkoin matkaa. Kilkennyn jälkeen ajelin lyhyen osuuden moottoritiellä kunnes Carlowin kautta siirryin pienemmälle tielle kohti Wicklowia. Tiet muuttuivat Wicklowissa kapeiksi. Ohituspaikkoja täällä oli onneksi riittävästi. Pysähdyin katsomaan Glenmacnassin vesiputousta. En kuitenkaan jaksanut kiivetä jyrkkää rinnettä alas kuten muut paikalla olleet turistit.
Old Military Roadilla Wicklowissa sai ajella rauhassa. Näin muutaman auton ja vain yhden moottoripyörän. Vuoristosta oli hakattu paljon metsää ja aavoilla alueilla tuuli voimakkaasti. Maisemat olivat hienoja, koska näkyvyyttä oli hyvällä säällä todella pitkälle. Tien päällysteestä tuli mieleen Venäjän pienimmät tiet, sillä se oli niin röykkyistä.
Wicklowissa oli kaksi kohdetta, jotka halusin nähdä. Ensimmäinen Powerscout Waterfall oli tietenkin maksullinen. Pääsylippu maksoi 7 euroa. Parkkipaikalta oli lyhyt kävelymatka vesiputoukselle, joka sijaitsi kuvankauniissa laaksossa. Vaikea uskoa tätä todeksi, mutta olisin toivonut alueelle hieman enemmän vesisateita, jotta vesiputous olisi ollut näyttävämpi.
Toinen kohde oli Lough Pray Lower-järvi. Tämä ei ole mikään virallinen matkailukohde ja sijaitsee ymmärtääkseni yksityisillä mailla, mutta se on kaunis vuoristojärvi hienojen maisemien keskellä. Täällä ei ollut kuin muutama muu turisti ihailemassa maisemia minun kanssani. Kaksi nuorempaa poikaa olivat kalassa, mutta kalaonni ei kuulemma vielä ollut suotuinen.
Dublin kutsui ja huonoksi onnekseni osuin kaupungin kehätielle sopivasti juuri neljän ruuhkan aikaan. Liikenne mateli todella hitaasti. En jaksanut lähteä splittailemaan liikenteessä, kuten paikalliset motoristit tekivät. Viimeiseen 12 kilometriin kului lähes tunti aikaa. Lämpötilakin oli noussut lähelle hellelukemia ja hiki pukkasi pintaan. Majoituksen olin varannut Dublinin yliopiston asuntolasta. Tämä oli selvästi halvempi kuin muut majatalot ja pihalla oli parkkipaikka. Lisäksi asuntola sijaitsi kaupungin pohjoispuolella ja sieltä oli hyvin lyhyt ja helppo matka satamaan. Säästäisin näin aikaa seuraavana aamuna siirtyessäni satamaan.
Tietenkin kun olet saanut hien päälle ajaessasi helteessä, on majoituksessa huone aina korkeimmassa kerroksessa. Niin kävi tälläkin kertaa. Hissiin oli jonoa, joten suostuin suosiolla portaiden käyttäjäksi. Porrasjumppa pitää motoristin kunnossa. Majoittumisen jälkeen tein lyhyen kävelyn lähiympäristöön. Illallista nautin jälleen kiinalaisessa ravintolassa. Se oli lähistöllä ainoa, jossa ruokaa saisi ilman pitää jonotusta.
Seuraavana aamuna olisi aikainen herätys, jotta ehtisin lauttaan joka veisi minut Walesiin. Aamupalaa olisi ollut tarjolla vasta kello kahdeksan aikaan, joka oli minulle aivan liian myöhään. Paluumatkalla majoitukseen poikkesin kaupassa ostamassa kevyet aamupalatarvikkeet: leipää ja tuoremehua.
Keskiviikko 28.6. Sateinen Wales
Nukuin yön huonosti ja heräsin aamulla jo viiden aikoihin, enkä saanut enää unen päästä kiinni. Päällä oli jonkinlainen stressi ehtimisestä seuraavalle lauttayhteydelle Dublinista Holyheadiin Walesiin. Satamaan oli vain viitisen kilometriä. Saavuin satamaan puolisen tuntia ennen checkinin aukeamista. Satamassa tapasin unkarilaisen Gaborin, joka oli myös moottoripyörällä liikenteessä. Hän tunnisti minut, sillä olin ollut Moherin kallioilla samaan aikaan. Hän oli osa ryhmää, joka oli tuolloin ollut parkkipaikalla samaan aikaan minun kanssani. Hän oli liikkeellä omalla pyörällä ja muut olivat valinneet reissulle vuokrapyörät.
Hieman haikeana jouduin jättämään Irlannin taakseni, sillä maa oli vehreyden ja maisemien puolesta kaunis. Irlantilaiset, kuten englantilaiset ihmiset ovat erittäin kohteliaita. Lautta lähti heti kun pääsin istumaan, ja ajoi todella kovaa vauhtia. Ylitys Walesiin kesti tunnin ja kolme varttia. Aika meni nopeasti, sillä juttelimme Gaborin kanssa moottoripyörämatkailusta ja maailmanpolitiikasta.
Walesissa oli viileä keli ja täysin pilvistä. Edellisenä iltana tarkistamani sääennuste oli yön aikana jo muuttunut huonoon suuntaan. Odotin Walesin puolella passintarkastuksia, mutta sellaista ei ollutkaan. Ihmeellistä, että Irlantiin ja Irlannista pääsee ulos EU-alueelta ilman passintarkistuksia ja tullia. En tosin sellaista kaivannutkaan, koska niissä kuluu aikaa aina.
Holyhead sijaitsee Angleseyn saarella ja sieltä ajelin pois moottoritietä pitkin. Saaren jätettyäni taakseni otin suunnaksi Snowdonian, joka on erittäin kaunista seutua Walesissa. Snowdonia olisi varmaan tarjonnut hienoja maisemia ja nautinnollista ajoa, jos koko Walesin kattanut sadealue olisi satanut jossain muualla. Snowdonian hienot maisemat jäivät tälläkin kertaa siis näkemättä. Ehkäpä tästä voisi vielä keksi yhden syyn palata Walesiin tulevaisuuden reissulla.
Pysähdyin Walesissa ainoastaan yhden kerran ottamaan kuvan, jotta voin sanoa (taas) olleeni siellä. Muuta ei jäänyt käteen tai muistikuviin. Vettä satoi enemmän tai vähemmän koko aamupäivän ajan. Sade loppui vasta hieman ennen Telfordia, josta olin varannut majoituksen seuraavaksi yöksi. White Horse Tavern oli reissuni halvin majoitus. Kahden hengen huone omalla wc:llä ja suihkulla maksoi vain 55€. Huoneessa oli myös iso tuuletin, joka tulikin hyvään käyttöön, jotta sain ajovarusteeni ja pyykit kuivaksi.
Sateinen keli oli vienyt mehut miehestä. Illallista en jaksaisi lähteä metsästämään muualta, joten päätin syödä majoituksen ravintolassa. Ruuan jälkeen olikin jo parempi mieli. Mieltä kohotti vielä seuraavalle päivälle ennustettu hyvä ja aurinkoinen sää, joka pitikin vielä seuraavana päivänä paikkaansa.
Torstai 29.6. Moottoripyörämuseo ja tietokonemuseo
Tämä oli viimeinen päiväni vasemmanpuoleisessa liikenteessä tällä reissulla. Tavoitteena oli päästä Harwichin satamaan, josta matkani jatkuisi lautalla Hollantiin. Aamupalan olin pyytänyt aikaisempaan mahdoliseen aikaan eli kello 7. Aamupalan jälkeen suuntasin moottoripyöräni kohti Birminghamia, jonka kaakkoispuolella sijaitsee National Motorcycle Museum eli kansallinen moottoripyörämuseo.
Museo avautuisi jo puoli yhdeksältä. Saavuin museolle heti sen avautumisen jälkeen. Parkkipaikalla törmäsin saksalaiseen motoristiporukkaan, joka oli myös ollut kiertämässä Irlantia ja poistuvan myös Harwichin kautta samana iltana. Juttelimme hetken reissuistamme ja kokemuksista.
Museossa oli moottoripyöriä ällistyttävän paljon. Monta isoa hallia vieri vieressä brittiläisen moottoripyöräteollisuuden tuotteita. Kaikki hienossa kunnossa ja viimeisen päälle kiiltävine kromeineen. Ennen tehtiin ainakin näyttäviä moottoripyöriä vaikka tekniikka saattoikin olla hieman haasteellista. Museossa sai kulumaan aikaa, jota tälle viimeiselle päivälle oli käytettävissä yllin kyllin.
Moottoripyörämuseosta suuntasin pienempiä teitä pitkin kohti Cambridgeä. Siellä sijaitsi päivän toinen kohde, The Centre of Computing History, jonne 80-luvun alussa Commodore kuusnelosen parissa kasvaneen ja IT-alalle päätyneen nörtin oli pakko poiketa. Tämä tietokonemuseo sijaitsee hieman haasteellisessa paikassa ja ajoin ensimmäisellä kerran liittymän ohi. Ruokakaupan pihassa katsoin vielä uudelleen, että liittymä oli varmasti oikea. Paluumatkalla osasin kääntyä oikein.
Museossa oli paljon esillä niin mikrotietokoneita kuin isompiakin tietokoneita. Kaikkia käynnissä olevia koneita pääsi käyttämään, joten pitihän minunkin jättää sinne terveiset lyhyen basic-ohjelman muodossa.
Cambridgestä Harwichiin reittini oli lähes suora, tosin vei hyvin pieniä teitä pitkin. Minna Jokinen kertoi harrastavansa tv-ohjelmien kuvauspaikkojen kuvausta eli scenespottingia. Päätin tehdä tälle reissulla samoin, sillä yksi kohde oli aivan matkan varrella. Pysähdyin ottamaan kuvan Belchamp st. Paulissa olevasta Half Moon Innistä.
Matkallani olisi enää yksi pysähdys ennen saapumista Harwichiin. Tankki pitäisi saada täyteen. Minulle oli jäänyt Pohjois-Irlannin puntia, sillä olin niitä nostanut jos kortti ei kelpaisikaan. En ollut niitä saanut Pohjois-Irlannissa tuhlattua, joten yritin käyttää niitä Englannin puolella. Huoltoaseman kassalla minulle sanottiin, ettei voi ottaa näitä vastaan, mutta sanoin niiden olevan ihan Sterling puntia vaikkakin Pohjois-Irlannin versioita. Vakuutteluiden jälkeen ne lopulta hyvitettiin ja pääsin samalla hassuista rahoista eroon. Pohjois-Irlantiin tuskin tulisin enää palaamaan uudelleen.
Harwichiin saavuin ajoissa. Checkin aukeaisi vasta puolentoista tunnin kuluttua. Minulla ei kuitenkaan riittänyt enää mielenkiintoa lähteä ajelemaan minnekään. Puolisen tunnin jälkeen saksalainen motoristiporukka saapui myös satamaan. Heidän kanssa keskustellessaan aika kuluikin nopeasti. Heillä oli pyörät täynnä laukkuja, sillä tavaraa oli mukana varmasti puolet omaisuudesta. Itselläni oli vain tankkilaukku sekä takalaukku. Tietenkin tullissa minut komennettiin availemaan laukkuja. Tankkilaukun ja siellä olevan repun avaaminen onneksi riitti. Tullimies sai tarpeeksi nähdäkseen minun pitkistä kalsareista ja uimahousuista, jotka repussa olivat.
Satamassa näin myös ensimmäisen irlantilaisen moottoripyörän koko reissun aikana. Onnistuin jotenkin ajamaan Irlannin ympäri näkemättä ainuttakaan. Liikkeellä oli paljon saksalaisia ja englantilaisia motoristeja. Tätäkin irlantilaista moottoripyörää ajoi puolalainen pariskunta, joka oli matkalla kotimaahansa sukulaisten luokse.
Laivassa pyörät ajatettiin todella kapeaa väylään. Pyörän sitominen ja tavaroiden saaminen pois pyörästä oli hankalaa. Ilta kuluikin aamuyön tuntien puolelle saksalaisten motoristien parissa. Lopulta luovutin ja lähdin nukkumaan.
Perjantai 30.6. Manner-Eurooppa kutsuu
Sain nukuttua vain muutaman tunnin sillä sänky oli aivan liian pehmeä. Kellojen siirron vuoksi yöunista vielä syötiin vielä yksi tunti. Tälle päivälle oli aika paljon ajettavaa, koska reittini veisi Hook van Hollandista Travemündeen. Olin varannut Finnlinesilta lauttayhteyden Travemündesta Malmöön. Tämä oli ihan kokeilemisen vuoksi. Järkevämpää olisi ollut varata menopaluu Helsinkiin. Bremenin ja Hampurgin kohdalla autobaanalla iski stau, mutta en jaksanut jäädä enää odottelemaan ruuhkan purkautumista. Lähdin splittailemaan ja pääsin ruuhkasta eroon varsin pian.
Travemündeen saavuin ajoissa. Odottelun jälkeen pääsin laivaan. Varaamani sisähytti oli vaihtunut ikkunalliseksi ulkohytiksi mikä olikin tämän laivamatkan ainoa positiivinen asia. Laivalla hissi ei toiminut, joten autokannelta kolmannen kannen hyttiin pääsi vain neljännen kannen kautta kulkien jyrkkiä rappusia. Ruuan taso ravintolassa ei ollut kovin mairitteleva ja laivakin oli epäsiisti.
Iltapalan kautta suoraan nukkumaan, jotta saisin univajetta kurottua kiinni.
Lauantai 1.7. Ruotsin läpiajo
Aamulla heräsin virkeänä. Laivan aamupala oli samaa tasoa eilisen illallisen kanssa. Sain kuitenkin vatsani sen verran täyteen, että saisin päivän ajelut tehtyä. Sääennuste oli muuttunut alkuperäisestä. Hyvä sään piti jatkua tällekin päivälle, mutta nyt tilanne oli muuttunut. Sadealue oli vallannut läntisen Ruotsin.
Reittini olin suunnitellut sekä E4:sta pitkin ja osittain myös pienemmillä teillä. Päivälle tuli yhteensä kilometrejä 655, joista hieman alle puolet sain ajaa vesisateessa. Sääennusteen mukaan lähestyessäni Tukholmaa pitäisi kelien muuttua paremmiksi. Näin kävikin ja sadealue jäi vähitellen taakse. Tukholmaan saavuin aurinkoisessa ja helteisessä kelissä. Valitsemani pikkutiet olivat todella hienoa mutkaisia teitä ja niillä oli hyvä ja ehjä päällyste. Vain yhdellä tiellä oli hiekkaa mutkissa, jonka vuoksi piti ajella erityisen varovaisesti.
Satamaan saavuin ennen checkinin aukeamista. Satamassa tapasin Norjassa asuvan irlantilaisen motoristin, joka oli lähdössä Suomeen ja sieltä Baltiaan moottoripyörämatkalle. Hänen kanssa juttelimme moottoripyörämatkailusta.
Tämä oli myös yksi reissuni kohokohdista, nimittäin kohtaamiset lukemattomien ihmisten kanssa. Tähän kohtaamiseen päättyi myös tämänkertainen reissuni Euroopassa.