GPS:stä kaivettu korkeusdata reissusta:
Päivittäisten tarinoiden perässä on Suomen ajeluita lukuunottamatta myös GPS:n datoista kaivettu reitti. Reiteissä on mukana kaikki eksymisetkin. :-) Yhteensä kilsoja reissulla tuli 6371 km.
Päivä 1, Lauantai 16.6.2012, Matka Vuosaaren satamaan
Matkalle lähdin aamupäivällä klo 11 tienoilla. Suuntasin ensin kohti reissukumppanin Juhan kartanoa Huittisissa. Kahvitteluiden jälkeen lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä.
Matkalla pidimme jaloittelu- ja juomatauon Karkkilan ABC:lla sekä Vihdin tien varressa Kaitalammen kohdalla. Aikaa oli runsaasi, joten ajattelimme pysähtyä vielä katsomaan pyöriä RM Heinolla Espoossa. Lomalla kun oltiin ja kalenterin seuraaminen loppui heti kotoa lähdettyäni, en tajunnutkaan, että oli lauantai ja liike menisi kiinni jo klo 14. Olimme paikalla juuri sulkemisajan jälkeen ja liikkeen väki oli juuri laittamassa putiikkia kiinni. Koska emme olleet potentiaalisia ostajia, emme rynnänneet viime tingassa sisälle, vaan suuntasimme suoraan Vuosaareen.
Checkinin jälkeen meidät ohjattiin koko autoletkan eteen samaa ryhmään muiden motoristien kanssa. Lähdössä näytti meidän lisäksi olevan aika monta saksalaista pyörää. Ajelimme lähes välittömästi pakettiauton perässä laivaan. Hytissä pikainen ajovaatteiden vaihto ja reissun lähtökaljoille laivan kannelle. Illallisen jälkeen istuimme vielä hetken laivan baarissa jalkapalloa katsellen ja oluesta nautiskellen.
Päivä 2, Sunnuntai 17.6.2012, Laivassa istuskelua ja nopea pyrähdys hotellille
Saksan laivoilla ei ole pahemmin muuta tekemistä päivän aikana, kuin laiskotella ja syödä. Päivän aikana huomasin, etten huomannut ottaa mukaan ollenkaan reittisuunnitelmaa. Naviin olin sentään reitin pisteet muistanut siirtää. Yritinkin linux-läppärillä saada päivän aikana Garminin Mapsource-muodossa olevaa suunnitelmaa auki, mutta versio-ongelmien vuoksi gpsbabel-ohjelma ei tajunnut tiedostomuotoa. Suunnitelma, josta kävisi ilmi mm. päiväkohtaiset ajomäärät, jäi avautumatta. Tällä ei kuitenkaan ollut reissun kannalta loppujen lopuksi merkitystä. Päivittäisiksi ajomääräksi tuli reippaasti enemmän, kuin olin alunperin ajatellut, mutta ei kuitenkaan ollut mistään pakko suorittamisesta kysymys. Laiva saapui Travemunden satamaan hiukan aikataulusta edellä n. klo 21:10.
Pääsimme varsin nopeasti pois laivasta. Ajelimme satamasta suoraan autobaanalle ja kohti Bremeniä. Keli oli onneksi aurinkoinen ja lämpötila oli piirun alle +20C tienoilla. Ainoa reissun etukäteen varaamani majoitus, Hotel Schröder, sijaitsi Groß Meckelsenin kylässä puolessa välissä Hampuria ja Bremeniä. Saavuimme hotellille puoli yhdentoista aikaan. Hotellin vastaanotto lupasi pitää vielä hetken baaria auki, joten saimme juotua vielä illan päätökseksi parit paikalliset oluet. Nälkä ei ollut, sillä olimme varautuneet syömällä reilun illallisen laivalla.
Päivä 3, Maanantai 18.6.2012, Neljän maan läpiajo
Päivälle osui neljän eri maan maanteitä. Saksasta suuntasimme kohti Hollantia, sieltä kohti Belgiaa ja lopuksi päädyimme Luxembourgiin. Saksassa ajoimme pääasiassa vain autobaanaa pitkin. Kilsoja tulikin varsin nopeasti. Matkalla pysähdyimme Bakumin lähellä ukkoskuuron lähestymisen vuoksi. Odottelimme ukkoskuuron ohimenoa huoltsikan sadelipan alla reilun puolen tunnin ajan, kunnes aurinko paistoi jälleen ja jatkoimme matkaa. Hollantiin teimme vain pienen piston, jotta saimme yhden maan lisää reissulle.
Belgiassa siirryimme pois moottoriteiltä ja ajelimme osittain pieniäkin ja kapeita kyläpolkuja pitkin. Mieli virkistyi kummasta kapeista mutkaisista teistä. Päivän päätteeksi päädyimme Luxembourgin pohjois-osissa sijaisevaan Hoschiedin kylään yöksi. Hotelli löytyi suoraan reitin varrelta
Ravintolakin oli vielä auki, joten saimme illan päätteeksi myös ruokaa. Yhteensä ajoimme päivän aikana lähes 620 km.
Päivä 4, Tiistai 19.6. 2012, Kohti etelää
Heräsimme aamulla jälleen auringonpaisteeseen. Keli oli mitä loistavin ajamisen suhteen, niinpä lähdimme liikkeelle varsin nopeasti. Päivän teemana oli ajella kohti alppeja ja päätyä jonnekin Geneven tietämille yöksi. Suuntasimme Luxembourgista suoraan kohti etelää ja Ranskaa, jossa siirryimme pois moottoriteiltä hiukan ennen Nancyn kaupunkia. Ranskassa oli tarkoitus välttää moottoriteitä ja siinä onnistuimmekin hienosti. Reittimme vei pienten kylien ja kaupunkien kautta kohti Alppeja.
Päivän päätepisteeseen Geneveen saavuimme vasta aika myöhään illalla. Lasketellessamme kohti kaupunkia, kuulin puhelimesta Juhan juttelevan jotain. Peilistä huomasin hänen puhuvan Suomea vieressä ajavalle skootterikuskille. Jokin vanhempi herrasmies oli bongannut Juhan FIN-kilvet ja tuli haastattelemaan. Hän oli kuulemma ollut Olkiluodon rakennustyömaalla töissä yhteensä neljä vuotta. Hyvin taittui sveitsiläiseltä Suomi! Muuten Geneve oli kaupunki muiden kaupunkien joukossa, eikä aiheuttanut yhtään mitään positiivisia fiiliksiä.
Ruuhkissa hetken ajettuamme ja muutamista hotelleista huoneita kysyttyämme alkoi näyttää jo huolestuttavalta majapaikan löytäminen. Jatkoimme matkaa kohti Ranskaa, ja ajoimme aika pahan sadekuuron läpi. Kellon lähestyessä jo puolta yötä oli majapaikka vielä hakusessa. Soittelin jo kotiakin, josko apua löytyis internetin varauspalveluiden avulla. Kaikki kriteeriin sopivat (= hinta) hotellit sijaitsivat kuitenkin aivan liian kaukana, joten vaihtoehtona oli vain navin majoituspisteiden läpikäyntiä. Löysin alueen navipisteiden joukosta Viryn kylässä olevan Formula1-hotellinketjun hotellin. Viimeiset 5 km hotellille oli aika kylmää kyytiä jo märkänä sekä väsyneenä. Hotellissa oli onneksi tilaa, joten pikainen sisäänkirjautuminen automaatilla. Formula1-hotellit ovat Etap- ja Omena-hotellien tapaan halpishotelleja. Tässä kyseisessä hotellissa ei huoneissa ollut vessaa tai suihkua. Sänky, pesuallas ja tv sentään löytyivät. Hintaa yölle tuli 22,5 euroa, mikä taisi olla reissun halvin majoitus. Iltapala jäi tältä illalta syömättä ja korvasimme sen mukana olleilla karamelleilla ja virvoitusjuomalla. Juhan mahan valituksesta huolimatta sain unta aika nopeasti.
Päivä 5, Keskiviikko 20.6.2012, Vihdoinkin Alpeilla
Aamulla heräsimme hyvin nälkäisinä, sillä ruokailu oli edellisenä iltana jäänyt tekemättä. Formula1-hotellien aamiainen ei ole mikään mairittelevan suuri, onneksi sentään enemmän kuin pelkkä kahvi ja sämpylä.
Ulkona vallitsi sadekeli ja näytti muutenkin aika lohduttomalta. Katsoin kannettavalla sääennustuksia ja sadekuuron liikkeitä. Totesin, että jos odottelemme tunnin verran, on sadekuuro mennyt ohi. Tunnin kuluttua aurinko paistoi ja aloimme pakkaamaan pyöriämme. Tien toisella puolella oli ilmeisesti toiminnassa jokin louhimo tms laitos, sillä pyörämme olivat aivan paskaisia. Vaaleaa hienoa hiekkaa oli kaikki paikka täynnä.
Virystä suuntasimme etelään kohti Annecyn kaupunkia. Ajoimme edelleen pienempiä teitä pitkin Ranskan moottoriteitä mukaillen. Liikenne oli varsin rauhallista ja matka eteni mukavaa vauhtia. Annecyn kaupungissa pysähdyimme pikaisesti nappaamaan muutamat kuvat ja suuntasimme kohti Albertvilleä. Päätimme pitää tässä olympiakaupungissa ruokatauon McDonaldsin antimista nauttien.
Albertvillen jälkeen suuntasimme päivän ensimmäiselle passolle Col du Telegraphe. Seuraava passo reitillä oli Col du Galibier, jonne saavuimme pienoisen vesisateen saattelemina. Korkeutta Col Du Galibierilla on 2645 metriä. Lämpöä Galibierilla oli vain +13C ja tämä olikin koko reissun kylmin ylitys. Galibierilta jatkoimme kohti Col d’Izoardia, jonka korkeus on 2361 metriä. Monissa lähteissä tätä passoa luonnehditaan Kuu- tai Mars-maisista maisemista. Mielestäni näissä puheissa on ehkä liikaa mainospuheita.
Col d’Izoardilla oli pakettiauton kuljettajalle tapahtunut pieni kömmähdys, sillä hän oli peruuttanut pakettiautonsa parkkipaikan ohi rinteeseen. Onneksi rinne oli tuossa kohtaa varsin maltillinen, joten auto oli pysähtynyt heti. Toisen pakettiauton avulla paikalla ollut väki yritti korjata tilannetta.
Emme jääneet seuraamaan auton pelastamisyrityksiä sen pidempään, vaan jatkoimme matkaa kohti Guillestrea. Ajaessamme ohi kaupungin, totesimme sen olevan ehkä tarpeeksi suuri, jotta yöpaikan hankinta olisi helppoa. Onnistuimme saamaan huoneen jo ensimmäisestä hotellista. Hotellin ravintola oli valitettavasti juuri tuona iltana kiinni, joten kävelimme pitsalle kaupungin keskustaan. Ilma oli vielä illalla todella miellyttävä, sillä lämpöä oli +24C.
Päivä 6, Torstai 21.6.2012, Alppien korkein passo
Päivän pääasiallisena kohteena oli Alppien korkein ylitys Col de la Bonette. Ennen tätä oli kuitenkin ylitettävänä Col de Vars, jonka korkeus on 2111 metriä. Col de Varsin jälkeen saavuimme Jausiersin kaupunkiin, josta lähtee nousu kohti Col de la Bonetten passoa. Nousu tarjosi varsin maukkaita ja mukavia mutkia custom-pyörälle. Mutkat eivät siis olleet liian tiukkoja. Näkymissäkään ei ollut mitään valitettavaa.
Korkeutta Col de la Bonettella on 2802 metriä. Valitettavasti korkein kierros oli lumen vuoksi moottoripyöriltä saavuttamattomissa. Osa paikalla olevista moottoripyöräilijöistä jaksoi kävellä vain ensimmäisille lumipenkoille asti, mutta me päätimme kävellä passon huipulle asti. Nyt oltiin aika korkealla ja luontokin näytti todella karulta. Onneksi keli oli jällleen hieno. Lämmintä piisasi +20C tienoilla ja aurinko paistoi varsin napakasti kirkkaalta taivaalta.
Ylityksen jälkeen laskettelimme kohti Saint-Elysee-di-Tienneä, jossa pysähdyimme syömään. Ravintola oli aivan täynnä motoristeja ja ruokailussa paloi aikaa enemmän kuin odotimme. Alkoi hiukan jo huolestuttamaan, tulisiko päivästä varsin pitkä. Jatkoimme matkaa kohti Cuneota. Ajelimme moottoriteiden sivuilla kulkevia teitä pitkin aina Casaborgonen asti, josta yritimme saada majoitusta. Huoltamolta majoituksia kysyttäessä kaveri kertoi, ettei kylässä tainut sillä hetkellä olla ainuttakaan avoinna olevaa majoitusta. Kehotti kysymään jostain maatalosta, josko sinne pääsisi vielä yöksi. Ajo-ohjeet olivat kuitenkin sen verran suurmalkaiset, etten jaksanut lähteä ajelemaan. Hetken kuluttua kaveri kuitenkin palasi, ja sanoi että kannattaa ajaa Chivassoon asti, siellä olisi hotelleja. Kuulemma saderintamakin oli lähestymässä kovaa vauhtia.
Päätimme saman tien jatkaa matkaa kyseiseen kaupunkin asti. Hiukan ennen Chivassoa alkoi sade ja kaupungissa majoitusta etsiessämme sade muuttui jo aika rankaksi. Samalla alkoi myös ukkostaa. Onneksi löysimme nopeasti pienen hotellin, jossa oli yksi vapaa huone. Suihkun jälkeen ilma olikin jo kirkastunut ja kävimme ajamassa mopot kadulta autotallin suojiin. Lähdimme sitten kävellen etsimään ruokapaikkaa. Hotellin vieressä oli yksi, mutta se oli täynnä italialaisia ja melu sen mukainen. Hetken kierreltyämme, emme löytäneet ainuttakaan kunnon ruokapaikkaa, joten jouduimme palaamaan hotellin vieressä olevaan ravintolaan.
Olutta ja ruomaa saimme nopeasti. Maksaessani laskua, ei tarjoilija ymmärtänyt lainkaan päätelaitteen debit/credit kyselyn päälle. Tarjoilija kutsui puolen ravintolahenkilökuntaa ihmettelemään tilannetta ja koko väki oli jo lähdössä korttini kanssa toisen maksupäätteen luokse, kunnes sain kyseltyä asiaa. Maksupäätteessä luki ”Debit/Credit?”. Opetin sitten italiaanoille miten tässä tapauksessa pitää toimia. (Reissun jälkeen pistin saman tien pankkin pyynnön poistaa korteistani koko debit puoli. Debitistä ei ole ollut kuin haittaa Keski-Euroopassa.)
Päivä 7, Perjantai 22.6.2012, Takaisin Alpeille
Aamulla Chivassossa oli varsin lämmintä. Jälleen kelit suosivat meitä, ja aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Oli aika jättää jälleen Italian maaseutu ja kylät taakse ja palata takaisin Alpeille. Jatkoimme hyväksi havaittua tapaa ajella moottoriteitä välttäen, ja otimme suunnaksi Lago di Maggioren rannalla sijaitsevan Verbanian kaupungin. Lämpötila nousi aika nopeasti yli +30 asteen, ja herroja alkoi eteminen väsyttää. Reissun ennätyslämmöt osuivat päivän ensimmäiselle tankkaukselle, jolloin lämpömittari näytti +37,8C.
Muutamien taukojen jälkeen pääsimme Lago di Maggioren rannalle. Hienoista maisemista tuli otettua muutamat kuvat. Nyt oltiin jo ihan Alppien juurella, ja mielikin alkoi kohota samaa tahti kun lämpötila laski siedettävään +25C lukemaan.
Maa vaihtui reitillämme Italiasta Sveitsiin. Viimeistään Simplonpassille päästyämme oli fiilis taas varsin korkealla. Korkeutta tällä passolla on ”vain” 2006 metriä, mutta näkymät ovat todella hienot. Ilma oli varsin kirkas ja kuiva, sekä aurinko paistoi. Passolla joimme kahvit ja söimme patongin palaset. Hintaa näille kertyi ABC-hinnoittelun mukaisesti suhteellisen monta euroa. Rahat pois turisteilta.
Kahvien ja kuvausten jälkeen jatkoimme jälleen matkaa. Passon jälkeen pysähdyimme ottamaan kuvia varsin korkealla kulkevasta sillasta. Matka jatkui kohti Brigiä, josta ajelimme laakson pohjalla kulkevaa tietä aina Ulricheniin asti. Ulrichenistä nousimme jälleen kerran seuraavalle passolle ja ylitimme Nufenenpassin.
Yöksi pysähdyimme Airoloon. Hotelli löytyi jälleen nopeasti, mutta oli samalla reissumme kallein majoitus. Yö kahden hengen huoneessa aamiaisineen kustansi peräti 123 euroa. Onneksi ei näin kalliita majoituksia muualla jouduttu ottamaan, sillä muuten matkabudjetti olisi joutunut koville. Hotelli ei sinällään ollut edes mitenkään tasokas. Ruokapaikaksi valittiin läheinen ravintola, josta sai varsin maukasta pastaa. Pasta täytti mukavasti nälkäisen motoristin vatsaa oluen kera nautittuna tietenkin. Juhannusaaton kunniaksi päätimme vielä syödä jälkiruuatkin.
Päivä 8, Lauantai 23.6.201, Takaisin Italiaan
Reittimme kulki Lago di Luganon ja Lago di Comon rantoja pitkin kohti Passo dello Stelviota. Lämpötila pikkuteillä ajellessa oli taas +30C luokkaa. Lago di Comolta Tresendaan asti ajoimme käytännössä autoletkassa. Ohittaminen ilman splittauksia oli mahdotonta. Matkalla pysähdyimme kerran juomaan virvokkeita ja syömään paninin.
Tresendasta jatkoimme matkaa kohti Apricaa ja Ponte di Legnoa, josta suuntasimme päivän viimeiselle passolle. Tie kohti Passo Gaviaa oli välillä hyvinkin kapea, mutta pääasiassa varsin hyvässä kunnossa.
Lämpötilan ja liikenteen vuoksi päivä oli ollut aika raskas, ja vaikka päivää oli vielä jäljellä paljon, totesimme ettei Stelvion nousua enää samalle päivällä kannattanut harkita. Aikaa olisi tässä palanut liikaa, sillä tarkoituksenamme oli nousta Stelviolle, palata sieltä takaisin ja ajaa sitten Umbrailpassin ylitys samalla.
Yöksi päätimme jäädä Bormion kaupunkiin. Kaupungissa on todella iso määrä hotelleja, joten huone löytyi heti ensimmäisellä yrityksellä. Kaksi yhden hengen huonetta maksoi 39 euroa per huone. Suihkun jälkeen kävelimme kaupungin kävelykadulle katsomaan kaupungin hulinaa ja etsimään ruokapaikkaa. Bormio on aika suuri turistikeskus sekä kesäisin että talvisin. Turisteja oli nytkin liikkeellä erittäin paljon. Ruokapaikkaa etsiessämme löysimme jonkinlaisen kävelykadun, jonka varrella oli paljon ihmisiä tutkimassa avoinna olevien putiikkien tarjontaa. Pastojen ja pitsojen jälkeen, oli mukava välillä saada ruuaksi kunnon pihvi. Vatsa täynnä ruokaa oli mukava palata takaisin hotellille. Illan ohjelmana oli vielä pyykkäyshommia ennen nukkumaan menoa. Ajokilometrejä päivälle tuli vain reilu 300 km.
Päivä 9, Sunnuntai 24.6.2012, Uusi yritys Stelviolle
Aamulla törmäsin ensimmäistä kertaa Italiassa kielimuuriin yrittäessäni kysyä edellisenä päivänä bongaamani kävelykadun liikkeiden aukioloa. Eipä tullut selvyyttä, joten lähtiessämme hotellilta kohti Stelviota ajelimme vielä keskustan kautta. Keli oli taas todella hieno, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Mikäs sen mukavempaa lähteä ylittämään Stelviota. Viime vuonna teimme saman ylityksen +3C lämpötilassa ja räntäsateessa. Tänä vuonna keli tulisi olemaan aivan toinen. Maisemat näyttivätkin aivan erilaisilta kirkaassa pilvettömässä kelissä.
Umbrailpassin risteyksen jälkeen Stelvion suunnasta tuli polkupyöräilijöitä todella paljon. Mutkissa pelkäsin, että missä vaiheessa joku ajaan nokkakolarin ja saan siivota jäänteitä pois pyörän keulasta. Polkupyöräilijöillä oli nähtävästi jonkinlainen kisa käynnissä ja alas tultiin varsin vauhdikkaasti molemmilla kaistoilla. Stelviolla pyöräilijöitä oli satoja ja pelkästään mopon saaminen parkkiin tuotti tuskaa. Stelvion idänpuolen liikenne oli suljettu. Pyöräilijöiltä tuli vähitellen yhä enemmän.
Jouduimme odottelemaan passolla aika kauan, kunnes pyöräilijöistä suurin osa oli jatkanut matkaansa kohti Umbrailpassoa. Olimme suuntaamassa sinne itsekin, joten odottelimme vielä hetken. Liikenne avattiin Stelvion itäpuolelta ja moottoripyöriä tuli massoittain passolle. Stelviolla oli todella lämmintä ja kirkkaan ilman vuoksi myös näkyvyys oli kohdallaan.
Rättiostosten jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Umbrailpassoa. Matkaa Stelviolta sinne ei olekaan kuin muutamia kilometrejä, joten pikaiset kuvaamiset ja jatkoimme edelleen matkaa.
Umbrailpassin jälkeen maa vaihtui Sveitsiksi ja tiekin muuttui yllättäen sorapätkäksi. Soratietä riitti kaiken kaikkiaan joitakin kilometrejä. Soraosuudella oli polkupyöräilijä loukannut nähtävästi pahemmin, sillä paikalla oli poliisi ohjaamassa liikennettä ja ambulanssi. Jatkoimme matkaa kohti Italiaa, ja Santa Marian kaupungin jälkeen suuntasimme kohti Itävaltaa. Reittimme vei myös Euroopan kuuluisimman kirkontornin vierestä, joten pysähdyimme ottamaan ne muutamat pakolliset kuvat. Kirkontornihan on jäänne kirkosta ja kylästä, joka jäi Lago di Resian tekojärven alle. Muuten talot kaiketi jyrättiin, mutta kirkontorni jätettiin muistoksi.
Resian jälkeen saavuimme Itävaltaan. Jatkoimme matkaa kohti Timmelsjochin passoa.
Keli muuttui vähitelle sateiseksi ja passon maksuporteilla tihkutti jo huolella. Korkeutta tällä maksullisella passolla on 2509 metriä. Maksuporteilla on nähtävästi jokin voimakas radiolähetin, sillä oman pyöräni ajonesto ja murtsikka sekosivat lähellä portteja. Pyörän hälyytin huusi ja pyörää ei saanut käyntiin. Hetken ihmeteltyäni aloin jo etsimään ohjeita hälyyttimen ja ajoneston kiertoon, kunnes läheisestä kioskista juoksi mies kertomaan, että pitää työntää mopo 100 metriä alamäkeen. Hetken ihmeteltyäni, sanoi hän tätä tapahtuvan joka päivä satoja kertoja. Mopoa ei kuulemma saisi sammuttaa lainkaan Timmelsjochilla. Työnsin ohjeiden mukaisesti mopoa korkeintaan 20 metriä ja mopo starttasi ok. Muualla en ole törmännyt vastaavaan. Onkohan tuolla passolla jotain radiolähettimiä, jotka lähettävät näiden ajonestojen radioliikenteen päälle.
Itse passolla vettä tuli jo melkein kaatamalla ja keli oli todella sumuinen. Tämä oli kelien puitteissa reissumme paskin ylitys. Hassua, että viime vuodenkin reissulla ainoalla maksullisella passolla (Großglockner) kelit olivat todella huonot. Rahalla ei näemmä saa hienoja näkymiä. Laskettelimme passolta alas ja päätimme ottaa ensimmäisen majoituksen mitä vastaan tulisi. Päädyimme näin niukasti Italian puolelle Mosoon yöksi. Gasthaus kustansi 28 euroa per ukko. Hintaan sisältyi wlan ja aamiainen. Pyörän tallin suojiin, pitsaa ruuaksi, muutama olut ja oli aika painua yöpuulle.
Yritin vielä seurata illan Euro2012 jalkapallomatsia Italia-Englanti n. postimerkin kokoisesta telkkarista. Sammutin telkkarin hetken kuluttua ja nukahdin. Heräsin kuitenkin ulkoa kuuluvaan meteliin. Italia oli vissiin voittanut Englannin ja meteli oli tosiaan italialaiseen tyyliin taas melkoinen. Onneksi se loppui ja sain jälleen unesta kiinni.
Päivä 10, Maanantai 25.6.2012, Dolomiitit yllättivät
Aamulla keli näytti varsin sateiselta. Läppäri auki ja taas tutkailimme keliennusteita. Sadetutkan ja ennusteiden mukaan olisimme juuri ja juuri sateen ja pilviverhon alla.
Aamiaisen jälkeen gasthausin pitäjä kertoi tien menevän pyöräkilpailun vuoksi kiinni klo 10. Kello oli 9:30, joten meillä oli puolisen tuntia aikaa siirtyä tarpeeksi kauas, muuten voisimme joutua ajelemaan vaihtoehtoisia reittejä pitkin. Onneksi aamiaisen jälkeen sade oli hiukan rauhoittunut, koska meidän oli lähdettävä pikapuoliin liikkeelle. Jätimme sadeasut pukematta ja ajettuamme n. 50 km kohti etelää keli oli muuttunut täysin ja saimme taas nauttia pilvettömästä taivaasta ja auringonpaisteesta. Reittimme kulki taas Italian moottoriteitä vältellen Meranon ja Bolzanon ohi kohti Val di Fiemmeä.
Matkalla ylitimme mm. Gampenpassin ja Passo di Mendolan. Mendolan jälkeen tie kulki varsin hienoa jyrkkää vuorenrinnettä pitkin. Lämpötila nousi taas mukavasti yli +30C.
Jatkoimme matkaa syvemmälle kohti Dolomiitteja. Tästä Alppien osasta on kuullut niin paljoin kehuja, mutta pakko taas todeta, että omin silmin on nähtävä ennen kuin uskoo. Dolomiitit eivät välttämättä ole niitä kaikkein korkeimpia, mutta sitäkin jylhempiä ja tarjoavat todealla hienoja maisemia. Täällä tiet eivät välttämättä olleet ihan niin mutkaisia kuin länsi-Alpeilla, mutta sitäkin hienompia ja vaikuttavampia näkymiä oli tarjolla.
Korkeita pystysuoria seinämiä ja tötteröitä oli joka puolella. Onneksi kelikin oli kohdallaan ja tarjosi taas valokuvaajalle mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Ehkä koko reissun parhaimmat näkymät tulivat vastaan Passo di Giaulla. Käsittämättömän hienoja näkymiä. Seuraava reissuni tulee varmasti pitämään sisällään enemmän Dolomiitteja.
Dolomiittien jälkeen ajelimme reitin mukaisesti ja majapaikan etsintä alkoi olla ajankohtainen. Muutamia mahdollisuuksia reitillä näyttikin olevan, mutta päätimme mm. Cortinan ohittaa suosiolla. Kaupunki vaikutti olevan meidän makuumme liiaksi turisteilla täytetyltä.
Yöpaikka löytyi varsin vilkkaan tien varressa Valle di Cadoresta. Vastaanoton nuorukainen yritti ensin tarjota meille kahden hengen huonetta, jossa sängy oli vain 120 cm leveä. Yhdessä huoneessa olisi ollut motoristikarjuille läheisyyttä jo liikaakin. Onneksi näitä huoneita olikin kaksi vapaana, joten varasimme molemmat. Hintaa yölle omassa huoneessa tuli 37 euroa ukkoa kohti.
Hotelli näytti todella nuhjuiselta, mutta taisi olla koko paikkakunnan paras. Ravintola oli illallisen aikaan aivan täynnä ja osa asiakkaista joutui aamiaispöytiin. Meteli ja meininki oli italialaiseen tapaan ääntä ja vauhtia täynnä. Itse tilasin illalliseksi grillin mixin, joka ei pitänyt sisällään tosiaan mitään muuta kuin ison lautasellisen erilaisten eläinten lihaa. Perunat ja salaatit puuttuivat täysin. Onneksi sentään leipäkorista sai hieman vaihtoehtoa ruokaan. Tilasin itse vielä jäätelöä jälkiruuaksi. Sitä tosin ei löytynytkään kuin purkkiversiona, ja jouduin kävelemään tarjoilijan kanssa jääkaapille valitsemaan purkkia. Euron jäätelöstä syntyi keittiön taikojen ansiosta muutaman euron jäätelöannos pienellä koristelulla. Jäätelön kanssa kahvikin maistui. Päivän päätteeksi joimme vielä toiset oluet.
Yöllä hotellin valinta kostautui, sillä ohitse kulkeva tie oli raskaasti liikennöity koko yön. Rekan ajaessa ohi, koko talo tärisi reippaasti.
Päivä 11, Tiistai 26.6.2012, Reissun viimeinen passo
Aamulla herääminen oli rauhattoman yön jäljiltä suhteellisen vaikeaa. Neljä kuppia vahvaa kahvia varmistivat sen, että silmät pysyisivät päivän aikana auki.
Parhaimmat Alppinäkymät olivat jo takana ja Passo di Mauria oli reissun viimeisiä passoja. Passo oli varsin mieto esitys korkeammista passoista.
Hieman haikeana tuli jätettyä Alppien hienot maisemat taakse. Ajelimme taas pienempiä teitä pitkin moottoriteitä mukaillen kohti Itävaltaa ja Wieniä. Matkalla poikkesimme jonkun nyppylän yli ajaessamme kusella. Ihmettelin puun viereen pystytettyä Elvis-alttaria hetken, mutta päätin silti päästellä ylimääräiset nesteet lähistöllä olevan toisen puun juurelle. Päästyäni takaisin tielle, ajeli läheisestä talostas vanha papparainen mönkijällä katsomaan mitä alttarin lähellä oikein puuhaillaan. Tiukka ClintEastwood-ilme sai minutkin pistämään kamoja nopeammin kasaan ja jatkamaan matkaa. Papparainen jatkoi onneksi matkaansa. Nyt vasta huomasin talon seinässä olevän ison Elvis-aiheisen kuvan. Ympäristössä näytti muutenkin Elvis-teema olevan aika lailla esillä. Olinkohan tehnyt pahan rikkeen kusiessani papparaisen pyhätön juurelle?
Pinggaun paikkeilla totesimme, että on parempi vielä päivän päätteeksi tehdä Wienin ohitus. Ajelimme aina yöpaikkaan asti moottoritietä. Yöpaikka löytyi vasta koillisesta Itävallasta, pienestä Mistelbachin kaupungista. Olimme kaupungissa varsin myöhään ja majoituksen löytyminen näytti taas epätoivoiselta.
Kiinalaisen ravintolan sisäpihalla sijaitsi Hotel Krone, josta onnistuimme saamaan kahden hengen huoneen. Hotellin pitäjä vaikutti enemmän bordellin omistajalta kuin hotellin pitäjältä. Huone oli varsin vaatimaton ja nuhjuisen oloinen. Sisäpihalla oli vielä jokin nuorison juopottelubaari. Yön hinnaksi tuli ukkoa kohden 25 euroa. Iltapalaksi osui läheisen pitserian tuotteet. Pitsansyöntiä hieman häiritsi nuorisoporukan rasistinen käyttäytyminen egyptiläisen pitämässä pitseriassa.
Päivä 12, Keskiviikko 27.6.2012, Itävallasta Auschwitziin
Aamiainen kiinalaisessa hotellissa ei ollut suuruudella haukuttu. Huonetta maksaessamme ei myöskään yllättäen kuittia tarjottu. Aikataulumme oli varsin avoin, eikä mitään varsinaista kiirettä enää ollut. Laskimme, että meillä on reippaasti aikaa ajella reissun loppuun ilman suurempia kiireitä. Suuntasimme Itävallasta kohti Tsekkiä. Ohitimme Tsekkien valtakunnan jälleen kerran aika vauhdikkaasti moottoriteitä pitkin. Tsekkien moottoritiet olivat koko reissun paskimmat tiet. Järkyttävää monttua, möykkyä sekä korkeita saumoja. Edellisellä Alppireissulla ajelimme Tsekissä moottoriteitä pääasiassa vältellen ja tiestö oli paljon paremmassa kunnossa. Ehkäpä autolla liikuttaessa tämä tien laatu ei haitannut.
Hiukan ennen kolmea olimme jo Auschwitzin porteilla. Aikaa olisi vielä runsaasti paikan läpi käymiseen, joten päätimme vierailla saman tien. Kelikin suosi vierailua varsin mainiosti. Pieni yllätys minulle oli, ettei Auschwitziin sisälle maksa mitään. Keskitysleirin alueella on eri parakkeihin rakennettu erilaisia näyttelyitä, jotka kertoivat leirin toiminnasta sekä vankien elämästä leirillä. Varsin karua luettavaa erilaiset infotaulut olivat. Vietimme kohteessa parisen tuntia.
Auschwitzistä jatkoimme matkaan kohti Varsovaa. Tien varrella näkemiemme mainosten uhreina löysimme majoituksen Siewiertzin kaupungista. Hotelliyö kahden hengen isossa huoneessa aamiaisineen maksoi 25 euroa ukkoa kohti. Huone oli ehdottomasti koko reissumme paras. Suihkun jälkeen siirsimme vielä mopot hotellin vartioidulle parkkipaikalle aivan huoneemme ikkunan alle.
Parin oluen jälkeen söimme kunnon illallisen, sekä jäimme ravintolaan katsomaan Espanja-Portugal jalkapallo-ottelua. Joimme vielä parisen olutta lisää, minkä vaikutuksen sitten huomasimme seuraavana aamuna.
Päivä 13, Torstai 28.6.2012, Varsovan hauskuudet
Aamulla heräsimme pienessä kohmelossa. Edellisillan ylimääräiset oluet aiheuttivat pientä krapulanpoikasta. Liikkeelle lähdimme vasta klo 11 tienoilla. Suuntasimme kohti koillista.
Matka eteni aluksi varsin vauhdikkaasti. Tie oli kaksikaistainen ja ohittelu oli helppoa. Puolan liikenne ei muutenkaan vaikuttanut sellaiselta, kuin legendat kertovat. Mitään pelottavia ohituksia ei tapahtunut vaan liikenne sujui varsin mallikkaasti. Poliiseja sen sijaan oli joka paikassa ja paljon. Taitaa suurin osa huonosta maineesta olla peräisin vain sellaisilta motoristeilta, jotka vetävät Baltian ja Puolan läpi nupit kaakossa. Itse ajelimme kohti Varsovaa maksimissaan 10..15 km/h ylinopeutta. Meitä ei ainakaan pysäytetty missään. Sata kilometriä ennen Varsovaa pääsimme ajelemaan muovipylväiden väliin. Puolassa tehtiin pientä moottoritieremonttia. Sadan kilometrin aikana oli vain kaksi paikkaa, joissa pääsi ohittamaan hitaampaa liikennettä.
Varsovaan saavuimme n. kolmen aikaan. Tarkoituksena oli poiketa Varsovan Harley-Davidson-liikkeessä. Kymmenisen kilometriä ennen liikettä törmäsimme Varsovan iltapäiväruuhkaan. Viimeisen viiden kilometrin ajamiseen meni yli tunti. Lämpötila Varsovassa oli +26C, joten ruuhkassa seisominen oli aika tuskallista. Rättiostosten jälkeen ruuhkat Varsovan teillä olivat hieman helpottaneet. Valitsimme suunnaksi koillisen. Varsovan jälkeen tiestö muuttui nopeasti yksikaistaiseksi ja oli varsin huonossa kunnossa.
Ajelimme Varsovasta reilu 100 km, ja pysähdyimme Ostrow Mazowieckaan, josta löysimme päätimme ottaa majoituksen tien varrella sijaitsevasta hotellista. Hotellin huoneet oli rakennettu jonkinlaisen vanhan navetan kellariin. Välillä oli hiukan epäselvää kuka on hotellin henkilökuntaa ja kuka ei. Suurin osa hotellivieraistakin tuntui käyttäytyvän kuin henkilökunta. Olutta ja ruokaa tuli onneksi nälkäisten motoristien eteen riittävän nopeasti. Ruokailun aikana henkilökunta viritteli kisastudiota. Jalkapallon EM-kisoihin liittyvää lippua ja lappua oli koko Puola aivan täynnä.
Päivä 14, Perjantai 29.6.2012, Via Baltican tuska
Voikohan tästä päivästä muuta hyvää sanoa kuin, että kaiketi on pakko kaikkea kokeilla paitsi kansantanhuja ja mummoja. Kasitiekin saattaa vaikuttaa mielenkiintoiselta tähän päivään verrattuna. Tylsääkin tylsempää ajamista. Tylsempää jopa kuin Ruotsin läpiajorangaistus. Ruotsissa sentään saa painaa koko matkan reippaalla matkavauhdilla.
Onneksi majoitus sentään löytyi Latviasta helposti. Juha bongasi hotellin pihalla taas suomalaisia. Saimme ”nautinnollisen” luennon Bemarien vanhojen bokserikoneiden oivallisuudesta ja täydellisen koulutuksen huoltotoimiin. Öljypohja pitäisi kuulemma joka mopossa pestä tiskiharjalla vähintään 1tkm välein. Tiskiharjaa en ole vielä moporeissuille mukaan ottanut, mutta tästä lähtien se on selkeästi vakiovaruste. Yllättävänä knoppitietona tuli sekin tiedonmurunen, että 80-vuosimallin bokserikoneella voi kuulemma ajella yli 700 km yhdellä tankillisella. Tässä vaiheessa lopetin luennon kuuntelemisen ja keskityin nauttimaan olutta.
Päivän antina oli lopulta päätös seuraavan reissun matkajärjestelyistä. Menopaluu Saksaan näyttää olevan enää ainoa mahdollinen ja järkevä vaihtoehto.
Päivä 15, Lauantai 30.6.2012, Kuresaareen
Jostain kumman syystä Baltian tuska helpotti hieman päästyämme Viroon. Tiessä oli edes hiukan mutkia. Mäkiä oli aivan turha toivoa. Pysähdyimme Pärnussa Juhan toivomuksesta tuliaisostoksille. Juhan palatessa kauppareissultaan, joutui hän jälleen suomalaisten tentattavaksi. Tiukkailmeinen hoodee-kuski kaiketi karkoittaa kaikki turhat kyselijät pois. ;-)
Pärnusta suuntasimme länsi-rannikkoa pitkin kohti Virtsun satamaa. Hieman Pärnun jälkeen alkoi vesisade, ja päätimme pysähtyä odottelemaan huoltoaseman lipan alle sateen loppumista. Tankkasimme samalla mopot ja joimme kupin kahvia. Sateen rauhoituttua jatkoimme matkaa. Tien pinta muuttui välillä öljysoraksi ja välillä ihan soraksi. Liikennettä oli onneksi vähän.
Virtsun satamasta lähtee lautta kohti Saarenmaan Kuivastua. Lauttalippu pyörälle ja kuskille maksoi vain 4,8 euroa. Odottelimme lauttaa noin puolisen tuntia. Mopot päästettiin lauttaan viimeisenä. Saarenmaalle päästyämme jouduimme rankkasateeseen. Matkaa Kuivastusta saaren pääkaupunkiin Kuresaareen oli vain 70 km, joten päätin laittaa pelkät sadeasun housut jalkaan. Sade loppuikin hyvin nopeasti ja ajoviima kuivatti nopeasti kostuneen sadeasun, mutta nahkatakki oli vielä seuraavanakin päivänä melko nihkeä.
Kuressaresta löysimme gasthaus-tyyppisen majoituksen, joka kustansi 30 euroa ukkoa kohden sisältäen aamiaisen. Mopot parkkiin aitojen sisäpuolelle, siirtyminen terassille oluelle, ja ruokapaikan etsintä kuuluivat illan ohjelmaan. Kävellessämme kohti ruokapaikkaa ohitimme eräässä pihassa käynnissä olevan tanssiesityksen.
Porilaisen Konepyöräklubin 40-henkinen porukka oli myös ajellut pitkän viikonlopun viettoon Saarenmaalle. Osa porukasta söi illallista samassa ravintolassa. Istuskelimme ravintolassa aina valomerkkiin asti ruokaa syöden ja oluesta nauttien. Samalla tuli taas seurattua jalkapalloa.
Päivä 16, Sunnuntai 1.7.2012, Kaalin kraaterilta Tallinnaan
Aamulla keli vaikutti jälleen olevan meille hyvin suotuinen. Yritimme etsiä neuvostotyylistä muistomerkkiä ja kuvauttaa äijät mopoineen sen vieressä. Nopealla etsinnällä emme löytäneet muuta kuin Kuresaaren satamassa olevan muistimerkin.
Kuvauksen jälkeen suuntasimme Saarenmaan Kaalin kylässä sijaitsevalle kraaterille. Kraateri oli isompi ja syvempi kuin olin kuvien pohjalta osannut odottaa. Kraaterin synnyttäneen meteoriitin iskeytymisen ajankohdasta on ristiriitaisia arvioita. Kraaterin on kaiketi todettu syntyneen sen jälkeen kun Saarenmaa on noussut merestä maan nousun myötä. Tarkkoja arvioita tälle maan nousulle ei kaiketi ole vielä saatu. Kraaterista on tullut melkoinen turistikohde. Vieressä oli jos jonkinmoista krääsäkauppiasta ja hotelli!
Kraaterilta otimme pikaisen suuntiman kohti Kuivastun satamaa. Jälleen kerran mopot päästettiin viimeisenä laivaan ja viimeisenä ulos. Satamassa oli vielä osa Konepyöräklubin väestä odottamassa lauttaa. He olisivat kuulemma menossa Tallinnasta Helsinkiin vielä saman päivän aikana.
Ajelimme Tallinnaan päästyämme suoraan satamaan kyselemään lippuja laivalle. Sunnuntaile ei tilaa enää ollut, mutta maanantaina olisi tilaa heti aamun ensimmäiselle lähdölle. Varasimme liput maanantain lautalle. Normihinta oli kuulemma 106 euroa, mutta jos otti aamiaisen niin hinta tippui 87 euroon kahdelta äijältä ja mopolta. Tietty aamiainen kelpasi, koska tulisimme aikaisesta lähdöstä johtuen skippaamaan sen hotellissa.
Vielä oli edessä yksi hotelliyö reissulla. Hotelli löytyi nopeasti Tallinnan rautatieaseman vierestä. Mopot saimme parkkiin vastaanoton eteen. Paikka rautatieaseman vieressä vaikutti hiukan rauhattomalta, mutta onneksi pyörät olivat vielä aamulla paikoillaan.
Yöpaikan varmistumisen jälkeen lähdimme tutustumaan Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Aamun aikaisesta herätyksestä johtuen illanvietto tulisi olemaan lyhyenpuoleinen. Pysähdyimme syömään ensimmäiseen ruokapaikkaan. Tarjoilijalta meni hetki ymmärtää, etten halunnut perunoita kebab-annoksen kanssa vaan vain tuplasalaatin. Kävelimme pitkin vanhaa kaupunkia ja suoritimme viimeisiä tuliaisostoksia.
Hotellille päästyämme pakkasimme tavarat valmiiksi aamua varten. Itse kävin vielä katsomassa hotellin baarin Euro2012 tunnelmia. Jätin kuitenkin oluet juomatta aikaisen herätyksen vuoksi. Baari oli täynnä hollantilaisia, jotka olivat tekemässä euroopankierrosta bussilla. Lähdin heti ottelun alun jälkeen huoneeseen, ja katsoin Euro2012-turnauksen loppuottelun hotellihuoneen telkkarista. Nukahdin lähes välittömästi ottelun loppuessa.
Päivä 17, Maanantai 2.7.2012, Kotiutuminen
Aamulla oli aikainen herätys klo 6. Satamassa piti olla laivayhtiön ohjeiden mukaan viimeistään klo 7. Kamat kasaan ja mopoille. Nopea siirtyminen Tallinnan satamaan ja checkinin kautta odottelemaan laivaan pääsyä. Aluksi meidän ohjattiin toiselle rampille, mutta jouduimme lopulta ajamaan rekkarampin kautta laivaan. Odotellessamme laivaan pääsyä alkoi sataa aika reippaasti. Sadeasusteet oli siis puettava vielä viimeisen kerran reissun aikana.
Ylitys kesti 2 tuntia ja 30 minuuttia. Helsingissä ruuhka oli melkoinen. Tuskaisesti pääsimme viimein Vihdintielle ja päätimme lepuuttaa kytkinkättä poikkeamalla RM Heinolle katsomaan niitä mopoja, jotka jäivät katsomatta menomatkalla. Mopot tuli katsottua ja suuntasimme kohti Satakuntaa.
Viimeiset 200 km olivat ehkä koko reissun paskimmat kilometrit. Puuskittainen sivutuuli repi todella paljon ja ajaa sai aivan vinossa. Ajelimme pysähtymättä aina Huittisiin asti, jossa Juhan kartanon pihalla nappasimme reissun päätöskuvat. Kaffeen jälkeen suuntasin kohti Poria ja kotia. Matkasuunnitelman puuttumisen vuoksi reissussa tuli ajettua päivittäin reippaasti enemmän kuin mitä tarkoitus oli, ja niin saavuinkin kotiin pari päivää etuajassa.