Reissu.orgin alkuperäisenä suunnitelmana vuodelle 2015 oli Itä-Euroopan kierros. Tästä jouduimme kuitenkin luopumaan aikataulusyistä, ja reissu vaihtuikin Etelä-Norjan kierrokseksi. Norjassa maisemat ovat todella kauniita, joten suuria vastaansanomisia tästä ei aiheutunut. Pääasia joka tapauksessa oli, että matkalle päästään. Allekirjoittaneelle annettiin kotoa jälleen kerran ukaasi, että reissussa pitää olla vähintään se puolitoista viikkoa. Kotona kuulemma tehtäisiin jotain sisustushommia poissaoloni aikana.
Lähtöpäiväksi lyötiin lukkoon kevään aikana käytyjen aikataulutusten jälkeen 3.7.2015. Reissu.org teki Etelä-Norjan kierroksen vuonna 2009. Tuolloin kelit suosivat motoristeja reilun viikon ajan, ja maisemat antoivat parastaan helteisessä auringonpaisteessa. Vuoden 2015 Norjan kierros antoi jälkeen kerran hyvän opetuksen moottoripyörämatkailun kelihaasteista.
Jos harkinnassa on lähtö Norjaan, lopeta tarinan lukeminen tähän. :-)
3.7. Reissu alkaa
Jani oli jo hyvissä ajoin varannut meille iltaylityksen Siljalla Turku – Tukholma välille. Näin pääsisimme aamulla jo hyvissä ajoin liikkeelle. Ensimmäisen reissupäivän ajelu oli siis melko suora pyrähdys Turun satamaan. Matkalla satamaan oli vain kaksi pysähdystä. Ensimmäiseksi allekirjoittanut poikkesi hakemaan tilaamansa Norjan kruunut, toiseksi kävimme syömässä, koska emme olleet varanneet iltapalaa laivan ravintolasta.
Muutaman oluen jälkeen oli aika painua unille, sillä aamulla olisi vastassa aikainen herätys kukonlaulun aikaan.
4.7. Ruotsin läpiajo ja kolari
Aamulla olo oli kuin ei olisi nukkunut pätkääkään. Olikohan reissun jännitys tehnyt tepposensa. Laivalla oli kuitenkin ollut koko yön suhteellisen rauhallista.
Matkavarauksen yhteyteen olimme ostaneet myös aamiaisen, joten heräsimme hyvissä ajoin syömään. Pyörät ajoimme laivasta ensimmäisinä. Useammalla foorumilla oli valitettu Tukholman satamassa liikenteen kaaosta, mutta opasteita seuraten pääsimme erittäin helposti pois kaupungista kohti Västeråsia. Lähdimme siis tarkoituksella pohjoista reittiä kohti Norjaa, ja vältimme näin kehätien ajamisen kaupungin ympäri.
Tie E20 on keskivaijeristaan huolimatta nopea. Ohituskaistoja on jatkuvasti, eikä hitaampien taakse tarvinnut jäädä odottelemaan pitkäksi aikaa. Tukevan aamiaisen avulla pääsimme ajelemaan varsin pitkälle. Matkan varrella suoritimme vain nopeita tankkauksia pyöriin, sekä söimme kevyen kenttälounaan.
Siirtyminen Tukholmasta Norjan rajalle oli todella nopea. Pysähdyimme Norjan rajalla laskemaan ylimääräistä vettä.
Lähtiessämme levikkeeltä, katsoin peilistä että Janilla oli lähtö vielä vaiheessa. Päätin jäädä odottelemaan Janin valmistumista. Juhalle jäi vaikutelma, että olin jo lähtenyt ja hän väänsi kaasun kaakkoon, ja yritti ehtiä ennen seuraavia autoja, mutta törmäsikin allekirjoittaneen pyörän perään. Oma pyöräni lähti melko vauhdilla eteenpäin, mutta onneksi kaatui, sillä muuten olisin joutunut ajotielle, ja mahdollisesti autojen alle. Kaikki tapahtui todella nopeasti. Oman pyöräni vauriot olivat marginaalisia: sarvet hiukan vinossa, rekkarikilven valo rikki sekä toinen sivulaukkuteline otti hiukan iskua vastaan ja vääntyi. Näiden lisäksi kypärään tuli muutama naarmu. Juhan muoviluodissa vauriot olivat paljon pahemmat. Hänellä käytännössä kaikki etumuovit olivat rikki joko suoraan päältä tai sitten kiinnitykset sisältä. Saimme kuitenkin molemmat pyörät ajokuntoon. Juhan pyörää teippaillessa paloi jonkin verran aikaa. Nopeiden testien jälkeen totesimme, ettei ajettavuudessa ole kummassakaan pyörässä mitään outoa, joten päätimme jatkaa matkaa.
Matka jatkui Norjan puolella, ja ajoimme mm. Oslofjordtunnelin, joka vie Oslon vuonon ali. Reitti vei mm. Drammenin kautta varsin hienolle 37-tielle, jota jatkoimme kunnes pääsimme 364-tien risteykseen. Tämä tie oli todella mutkainen, mutta välillä varsin huonossa kunnossa. Saavuimme reissumme ainoaan etukäteen varattuun majoitukseen Sandviken campingiin lopulta suunniteltua myöhemmin, vasta n. Klo 19.
Leirintäalueen ravintola tarjosi matkalaisille iltapalaa. Olutta nauttiessamme meitä huomautettiin, että pitää pysyä sinisen narun sisäpuolella. Pitänee siis jatkossa pakata 10 m sinistä narua reissuille mukaan, jotta voi nauttia oluesta säädösten mukaan. Iltapalaa valitessa Juha ja Jani innostuivat pitsan halvasta hinnasta, ja menivät lankaan. Itse valitsin viisaasti, ja otin hintavamman hampurilaisaterian ranskalaisilla perunoilla. Yö menikin täydellä vatsalla melko mukavasti, vaikka joutuikin kuuntelemaan matkakumppanien tyhjien vatsojen murinaa.
5.7. Raskasta vettä
Aamu oli erittäin lämmin ja aurinkoinen.
Edellisen päivän erinomainen sää jatkui myös reissumme kolmantena päivänä. Olimme bongailleet reissullemme muutamia kohteita, ja Rjukanissa sijaitseva raskasvesilaitos oli yksi näistä kohteista.
Raskasvettä käytettiin toisen maailmansodan aikaan saksalaisten ydinpommitutkimuksissa. Raskasveden tekeminen vaatii runsaasti vettä ja energiaa, joita molempia riittää Norjassa. Laitokselle saavuimme jo hyvissä ajoin aamulla. Järkevinä motoristeina olisimme ajelleet laitoksen vieressä olevalle parkkipaikalle, emmekä olisi jättäneet pyöriä alas turistiparkkipaikalle. Kapuaminen rinnettä laitokselle kuumana päivänä ajoasuissa ei ollut mukavaa.
Museokohteen jälkeen palasimme takaisin Rjukaniin, josta nousimme ylös RV651-tielle. Tämä varsin pieni ja mutkainen tie oli todella maukasta pätkää. Saulandin jälkeen tie vaihtui E134:ksi, jota ajelimme aina Flatlandiin asti. Päivän aikan lämpötilat nousivat välillä yli +30 asteen. Vauhdissa onneksi kuumuus ei niin pahasti iskenyt päälle. Mukavia mutkapätkiä ajellen saavuimme aina Lysebotenin tien alulle. Kello oli kuitenkin tässä vaiheessa kirinyt jo varsin myöhäiseksi, eikä vaihtoehdoksi jäänyt muuta kuin etsiä majoitus ja jättää Lyseboten seuraavalle päivälle.
Majoitus löytyi Fidjelandista läheltä Lysebotenin nousua melko hintavasta hotellista.
Illan aikana tutkimme tulevien päivien säätilannetta. Saimme todeta, että seuraavien päivien säätila tulisi muuttumaan melko kosteaksi. Valitettavasti tällä kertaa ennustukset ja toteutunut sää osuivat yhteen liiankin hyvin.
6.7. Kevyttä vettä eli monsuunikausi alkaa
Aamulla heräsimme kaatosateeseen. Reissullemme ei ollut määriteltyä paluupäivää tai tiukkaa aikataulua, joten odottelimme rauhassa hotellissa sateen loppumista. Sateessa tapahtuikin aamun aikana pieni rauhoittuminen, jolloin päätimme lähteä liikkeelle.
Suuntasimme majoituksesta reilun 30 km päässä sijaitsevaan Lyseboteniin. Matkalla saimme nauttia hetken jopa melko kuivasta kelistä, kunnes Lysebotenissa lautan odottaminen tapahtui kaatosateessa. Usko moottoripyörämatkailuun oli taas kiven alla.
Lysebotenin jälkeen oli alkuperäisenä ajatuksena käydä Preikestolenilla, mutta sateesta johtuen päätimme jättää sen väliin. Allekirjoittaneelle tämä oli varsin harmittavaa, sillä kahteen kertaan olen jo joutunut ajelemaan ko. paikan ohi. (Tarkoittaa siis sitä, että vielä on jokin syy ajella Etelä-Norjaan :-) )
Lysebotenista lähti vain yksi lautta, ja maksu lautalle oli sama, jäi pois sitten Forsandissa tai Songesandissa. Reittimme vei juuri Songesandin kautta, joten lauttamatkaan kului aikaa vain kolmisen varttia. Kolme varttia lämpimässä kahvilassa teki silti hyvää, sillä varusteetkin ehtivät kuivahtaa. Tie Songesandista Årdalia kohti oli mukavan mutkaista kaatosateesta huolimatta. Välillä sade tuntui hellittävän, kunnes seuraavan kukkulan takana jälkeen saimme kaatamalla vettä niskaamme. Årdalista jatkoimme matkaa kohti Hjelmelandia, jossa oli vuorossa päivän toinen lauttayhteys Nesvikiin.
Sateisessa kelissä ajelimme aluksi 13-tietä, kunnes käännyimme hieman mutkaisemmalle ja rauhallisemmalle osuudelle tielle Fv632. Lopulta päädyimme ajelemaan jälleen kerran tietä 13, ja päädyimme Sandiin. Sandissa odottelimme tovin lautan saapumista, jotta pääsisimme jatkamaan matkaa Ropeidiin.
Sandissa allekirjoittaneen saappaat päästivät veden läpi, ja jouduin pummaamaan paikallisesta kaupasta parit muovipussit, jotta jalat pysyisivät kuivina loppupäivän.
Päästyämme toiselle puolelle vuonoa, jatkoimme vuonon reunaa myötäilevää tietä pitkin. Saudan jälkeen otimme suunnan kohti mutkaista ylitystä tietä nro 520, jota jatkoimme onnellisina kaatosateesta huolimatta eteenpäin, kunnes tulimme portille, joka oli suljettu. Norjan kielen taito oli sen verran ruostunut matkalaisilta, ettei kenelläkään aiheuttanut punaiset kyltit ”STENGT” mitään reaktiota. Paluumatkalla huomasimme kyllä kyltit varsin hyvin. Palasimme siis Saudaan, jossa päätimme yöpyä, ja yrittää seuraavana päivänä uudelleen.
Saudassa näytti olevan kaksi hotellia; kallis ja erittäin kallis. Motoristien ollessa liikkeellä lievällä säästöbudjetilla (Norja!) tarjosi Best Western vain kalliit puitteet majoittumiseen sekä ruokailuun. Respatyttö osasi kertoa, että tie oli ollut edellisenä päivänä auki, mutta suljettu kaatosateiden vuoksi. Seuraavan päivän tilannetta hän ei vielä osannut arvioida.
7.7. Esterin ystävät
Mikään ei varmaan kasvata mielenlujuutta paremmin kuin päivästä toiseen jatkuva vesisade? Tällaisilla ajatuksilla avautui reissumme seuraava päivä. Aamiaisen jälkeen kyselimme tien 520 tilannetta. Respatyttö oli vaihtunut vanhempaan versioon, mutta tien tilanne ei. Tilanne tarkoittaisi melkoista kierrosta, sillä Norjassa näitä ylityksiä on aika harvassa. Joutuisimme siis ajelemaan takaisin Ropeidiin, josta ottamaan lauttayhteyden takaisin Sandiin. Pakattuamme pyörät lähdimme ajelemaan jo tuttuja teitä takaisin Ropeidiin. Osuimme tällä kertaa varsin hyvin lautan aikataulun kanssa yksiin, emmekä joutuneet odottelemaan kovinkaan kauaa.
Lauttaylityksen jälkeen uusi reittimme vei 13-tietä pitkin kohti koillista aina Håraan asti, jonka jälkeen suunnitelmissa oli ajaa vanha ylitys. Osasimme jo hiukan odottaa, että tie olisi suljettu. Vettä satoi, ja lunta oli näkynyt kaikilla korkeimmilla paikoilla todella paljon. Jouduimme siis toistamiseen jättämään väliin suunnitellun reitin ajamisen. Jatkoimme matkaa vaihtoehtoista reittiä, eli tie E134 pitkin kohti Oddaa. Matkalla oli pysähdys Låtefossenilla. Vettä oli vuorilla niin paljon, että Låtefossenkin näytti todellisen voimansa.
Oddaan saavuimme jo ennen puolta päivää. Nälkä kurni jo vatsassa, ja ajatuksena oli syödä ennen matkan jatkumista. Oddassa paistoi aurinko! Jouduimme odottelemaan ruokapaikan aukeamista puolisen tuntia. Käytimme tuon ajan hyväksemme kuivatellen ajovarusteita sekä nauttimalla auringosta, joka sai mielen kohoamaan varsin korkealle. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja sateet jäävät taakse.
Oddasta matka jatkui 13-tietä pitkin kohti koillista. Vanhojen karttojen varassa ajelimme vahingossa tietä liian pitkälle, ja onnistuimme ylittämään vuonon täysin tuntemattoman sillan kautta. U-käännös ja tarkempi havainnointi liikenneympyrässä ohjasivat meidät oikealle reitille 7-tielle. Lämpötila laski +3C asteeseen. Suurimman osan matkasta näkyvyys oli todella huono, eikä kuvien ottaminen innostanut. Pysähdyimme tiellä sijaitsevalle kahvilalle lämmittelemään. Veren alettua kiertämään kylmissä raajoissamme, oli aika jatkaa matkaa.
Jatkoimme tätä pitkin aina Hågafossiin asti, josta otimme suunnaksi luoteen ja 50-tien. Tie oli varsin nopea sekä sen varrella oli varsin mukavia maisemia. Aurinkokin pilkahteli silloin tällöin.
Aurlandiin saapuessamme kello oli jo sen verran paljon, ettei maisematielle lähteminen enää ollut järkevää. Majapaikan etsintä tuotti pientä tuskaa, mutta onnistuimme lopulta löytämään Flåmista varsin edullisen majatalon. Saimme käyttöömme mukavan kokoisen kolmion. Majatalon alakerrassa oli ravintola, ja illallinenkin oli näin saatavilla aivan vierestä. Näkymät ravintolan ikkunoista tarjosivat todella hienoja vuonomaisemia. Ravintola täyttyi vieraista illan kuluessa, mutta motoristien oli aika käydä nukkumaan.
8.7. Kylmää kyytiä
Aamiaisen jälkeen tutut kuviot pyörän pakkausten kanssa. Keli oli kostea, mutta vettä ei onneksi aamulla satanut. Palasimme Aurlandiin, josta matkamme vei maisematielle. Maisemat olivat tällä kertaa todella lumiset. Kesä oli Norjassa selvästi todella paljon myöhässä. Lumesta johtuen maisematie ei antanut parastaan.
Jatkoimme aina Ovre Årdaliin asti. Laskeutuminen paikkakunnalle tapahtui varsin jyrkkää vuorenrinnettä kiemurtelevaa tietä pitkin. Ennen seuraava kohdettamme, pidimme lyhyen tauon.
Tindevegen oli päivämme toinen ylitys. Ylityksellä näkyvyys oli välillä todella huono lähes koko matkan, sumua oli niin paksulti, että ajaminen oli todella haastavaa. Lämpötila laski vähitellen, ja saavutti pohjalukemat +0,5C ylityksen korkeimmalla kohdalla. Tiekin oli osassa kohtaa aivan jäinen. Minulla ja Juhalla kahvalämppärit puskivat lämpöä kylmiin käsiin, mutta Janilla ei tätä herkkua ollut. Ehkä hänellä oli tarpeeksi paksut hanskat, joilla ajaminen onnistui. Yleensä tulee otettua muutamia kuvia, mutta tällä ylityksellä ei tehnyt mieli pysähtyä ollenkaan. Ajaminen oli melko stressaavaa.
Tindevegenin ajettuamme jatkoimme 55-tietä kohti lounasta. Reitillemme osui yksi lauttaylitys Hella-Dragsvikin välillä. Ylityksen jälkeen erkanimme 55-tieltä, ja jatkoimme Fv13-tietä pohjoiseen.
Yöksi päätimme jäädä Vassendeniin. Paikallinen motelli oli täynnä, mutta vuoren rinteellä olevia mökkejä oli vielä tarjolla. Hinta oli huima, mutta respan taikasana “sauna” sai motoristit kaivamaan kuvettaan. Ilta- ja aamupala ostettiin paikallisesta kaupasta. Saunassa ei ollut kiukaassa kiviä ollenkaan, eikä sinne varmaan vettä olisi saanutkaan heittää. Harkinnassa oli lähteä nuokkimaan kiviä vuoren rinteeltä, mutta jätimme tämän loistoidean toteuttamatta. Laitoimme saunan silti päälle ja tehot täysille. Mökin isoista ikkunoista aukesi todella hienot näkymät alas laaksoon. Mökissä oli myös pesukone, joten saunan lämpeämisen odottelun käytimme pyykkihommiin.
Sauna ja saunakalja kohottivat mieltä, eikä Aurlandin maisematien lumisuus eikä Tindevegenin stressaava ajelu enää pilannut mielialaamme. Jani innostui jopa mökin pihalla sijaitsevaan porealtaaseen.
9.7. Monsuuni palaa pätkittäin
Heräsimme kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Mieli teki vielä nukkua hetki, mutta mökin ikkunoissa ei ollut minkäänlaisia verhoja, joilla olisi voinut himmentää auringon kirkkautta. Jani oli nähtävästi herännyt jo hieman aiemmin, sillä kahvinkeittimen porina kuulosti lupaavalta. Herääminen oli vielä hidasta, mutta kahvin tuoksun saapuminen mökin keittiöstä laittoi kropan käyntiin. Otimme aamulla melko rauhallisen lähdön.
Tälle päivälle oli tarkoituksena käydä Strynin lähellä sijaitsevalla jäätiköllä, ajella Gamle Strynefjellsvegeniä, sekä ajella ylös Dalsnibballe. Säätilan valtias ei jälleen kerran jostain syystä ollut suunnitelmiemme kanssa yhtä mieltä. Jos motoristia pitää näemmä tällä matkalla piiskata, niin piiskataan sitten kunnolla!
Vassendenista matkamme jatkui siis kohti Strynia. Kjenndalsbreenin jäätikkö sijaitsi reitillämme ennen Stryniä, ja matkaa sinne majoituksesta oli reilu 100 km. Jäätikkö sinällään ei ainakaan allekirjoittanutta paljon innostanut, mutta matkalla Lovatnetin rantoja kiertävä tie oli todella mukavaa pätkää. Näkymät myös olivat kohdallaan jyrkkien vuorenrinteiden ja vehreän kasvillisuuden vuoksi.
Stryn oli täynnä turisteja. Hieman Strynin jälkeen alkoi myös vesisade. Yritimme ajaa vanhaa postitietä, mutta vesi- ja räntäsateessa hiekkatien ajaminen muutti mielemme. Palasimme takaisin, ja otimme tunnelin tarjoaman vaihtoehdon. Ospelitunnelen ja Grasdalstunnelen tarjosivat loppupäivän kuivimmat hetket. Hiukan ennen Dalsnibban nousun lähtöä, Djupvatnetin rantaa vievällä tiellä oli mutkassa kaksi asuntoautoa jumissa. Mielenlujuutta kysyttiin taas motoristeilta, sillä odottaminen +3C lämpötilassa ja räntäsateessa ei ollut herkkua. Mielenlujuutta kysyttiin myös sillä hetkellä, kun saavuimme Djupvasshyttan parkkipaikalle. Dalsnibba oli aivan pilvien peitossa. Nouseminen sinne tulisi siis olemaan aivan turhaa. Hienot maisemat jäisivät nyt kavereilta näkemättä. Kahvi ja sämpylän voimalla saimme jälleen kerran lämpöä motoristeihin, ja matkamme jatkui kohti Geirangeria.
Geirangeriin laskeva tie oli polkupyöräilijöistä täynnä. Liikennesäännöistä ei vissiin ollut mitään tietoa, sillä pyöräilijät poukkoilivat melko rohkeasti kaistalta toiselle. Ohittaminen ilman onnettomuuksia ei ollut mahdollista. Laskettelimme siis Geirangeriin asti polkupyöräilijöiden perässä. Geirangerissa Juhan nopeat refleksit pelastivat, sillä parkkipaikalta peruutti melko huolettomasti eteen auto. Jätimme tämänkin turistirysän melko nopeasti taaksemme.
Vesisateesta johtuen saappaani alkoivat taas uittaa, joten hetken neuvotteluiden jälkeen oli suunnitelmissamme ottaa seuraavasta vastaantulevasti majatalosta majoitus. Ajelimme Eidsdaliin, ja sieltä Norddaliin, josta löysimme rivarikolmion. Ehdimme juuri ja juuri paikalliseen kyläkauppaan hakemaan olutta sekä iltanaposteltavaa. Illallisen nautimme kuitenkin paikallisen hotellin ravintolassa.
10.7. Sumuinen ja sateinen Trollstigen
Aamulla satoi vettä. Matka jatkui kohti Trollstigenia. Eipä sielläkään mitään nähnyt. Koko laakso oli aivan pilvessä sekä vettä tuli lähes kaatamalla. Näkyvyys oli serpentiineillä 0 tai hieman alle. Kiemuroita alas ajellessa edessä mennyt linja-auto ajeli todella hiljaa, eikä ohitustakaan uskaltanut yrittää näkyvyyden ollessa huono. Juha ja Jani joutuivat jälleen kerran tyytymään allekirjoittaneen selityksiin siitä, että näkymät ovat kirkkaalla kelillä todella hienot. Tässä kohtaa kypäräpuhelimesta kuului jo jotain mutinaa selityksieni uskottavuudesta.
Jouduimme hetken odottelemaan lauttasatamassa Åfarnes-Solsnesiin lauttaa. Onneksi pahin saderintama oli jo jäänyt taakse, ja satamassa ripotteli enää hiukan. Lauttakuskilla taisi olla huono päivä, sillä hän ajaa ryskäytti lautan melko voimalla päin laituria. Itse sain pidettyä pyörän pystyssä, mutta lautan etuosassa ollut bemaristi ei onnistunut aivan yhtä hyvin. Pyörä kaatui, ja sarvet osoittivat kaadon jälkeen minne sattuu. Edessämme oleva itävaltalaispariskunta jäi auttamaan bemaristia, joten jatkoimme itse matkaa.
Päivän toisena kohteena oli siis Atlantichavveien, tuo kovasti mainostettu ja kehuttu maisematie. Matkalla Atlantin rannalle ajoimme mm. Fannefjordtunnelin, jolla oli pituutta hiukan alle 3 km, ja joka vei vuono ali. Suhteellisen aikaisesta lähdöstä, ja Trollstigenin nopeasti ohituksesta johtuen, saavuimme tälle turistikohteelle hyvissä ajoin. Sateesta ei onneksi enää ollut tietoakaan. Ajettuamme tien, totesimme melkein kuorolausuntana, että olipas tavallisen tylsä, lyhyt ja todella ylikehuttu tie. Norjalaiset osaavat markkinoinnin, ja myydä vaikka turskan säkissä.
Muita kohteita ei päivälle enää ollutkaan, joten päätimme hiukan oikaista reittiä, ja yrittää Trondheimiin yöksi. Tämä tietäisi melkoista ajelua vielä loppupäiväksi, mutta aikataulun puitteissa sen pitäisi olla mahdollista. Melkoista haipakkaa kilometrit vaihtuivatkin päivän aikana, ja saavuimme Trondheimiin klo 20 tienoilla. Paikallisesta Scandicista löytyi huone todella halpaan hintaan. Kolmelta mieheltä aamiaisineen vain 130 eur! Super-edullista Norjan hintatasoon nähden.
11.7. Halkipoikki Ruotsia
Aamulla hotellin parkkitalon portti aiheutti harmaita hiuksia. Juha pääsi portista läpi, mutta minulle tai Janille ei portti suostunut avautumaan. Harkinnassa oli jo portin kiertäminen, sillä se ei olisi ollut pyörällä vaikeaa. Päätin kuitenkin yrittää ensin yhteyttä jonnekin valvomoon. Valvomosta portti avattiin, ja pääsimme vapauteen. Pysäköinnistä olisi käsitykseni mukaan pitänyt maksaa jotain, mutta se jäi tällä kertaa tekemättä.
Keli oli suosiollinen ottaessamme suunnan kohti Ruotsia. Edellisenä päivänä Trondheimiin saapuessamme olin nähnyt tien varrella suuren ostoskeskuksen. Allekirjoittaneella oli vielä tuliaiset ostamatta, joten päätimme tehdä pienen kierroksen ostoskeskuksen kautta. Kiire meillä ei ollut, sillä laiva Uumajasta Vaasaan lähtisi jo aamupäivällä, ja joutuisimme näin ollen vielä yöpymään kerran ennen kotimaata. Tuliaisten ostamisen jälkeen matka jatkui Ruotsin puolelle, jossa ajoimme mm. Åren ja Östersundin kautta aina Örnsköldsvikiin asti. Matkalla pysähdyimme pari kertaa tankkaamaan pyöriä, sekä kerran pitsalle.
Päivän aikana oli pitkiä pätkiä pelkkää metsää. Tuli ihan Suomi mieleen. Norjan Scandicin hintatasoon tyytyväisenä päätimme majoittua myös Örnsköldsvikissä Scandiciin. Hintataso oli pari kymppiä Norjaa halvempi.
Edessä oli tämänkertaisen reissun viimeinen päivä. Aamulla otimme lähdön melko rauhallisesti, sillä mikään kiire ei meillä ollut. Örnsköldsvikistä oli vain 100 km Uumajan Holmsundiin. Tämä oli Ruotsin tapaan melko vauhdikasta tietä. Olimme aamun hidasteluista huolimatta Holmsundissa jo hyvissä ajoin, joten aikaa jäi pienelle ajelulle. Uumajan yllä näytti olevan melko synkkää ja sateista, joten ajelimme paikallisen puutarhan kahvilaan nauttimaan kahvista ja leivoksista.
Laivaan moottoripyörät otettiin viimeisinä. Laiva lähti melko tarkalleen aikataulussa, ja edessä oli 4h odottelu. Suomen kamaralla ajelimme vielä muutamia mutkapätkiä kierrellen Kauhajoen ABC-asemalle juomaan reissun päätöskahvit. Jatkoimme vielä samaa matkaa Kankaanpäähän asti, jossa meidän tiemme lopulta erosivat. Itse suuntasin kohti etelää ja pojat kohti kaakkoa.
12.7. Paluu kotimaan kamaralle
Epilogi
Tämänkertainen reissu oli todella kostea, mutta ei vetänyt vertoja vielä vuoden 2011 Alppikierrokselle.
Sadekeli ei ole ongelma, jos varusteet ovat kunnossa. Itse ostin uudet goretex-kalvoilla varustetut nahkasaappaat tälle kaudelle. Goretex oli varsin hauska ominaisuus, sillä se päästi veden solkenaan sisälle. Kävin reissun jälkeen vaihdattamassa saappaa uusiin, mutta niissä tuntui olevan sama ongelma. Lopulta ongelma ratkesi ostamalla ihan oikeat goretex-saappaat.
Vuonna 2016 Reissu.org suuntaa taas etelään, mutta se onkin sitten toinen tarina.