Tammikuussa olleiden matkamessujen ajan Finnlines tarjosi varsin edukkaita lippuja Helsingistä Travemundeen. Päätimme tarttua tähän tarjoukseen. Kaksi miestä mopoineen, hytillä ja ateriapaketeilla maksoi yhteensä vain hiukan yli 700 euroa. Tartuimme myös laivayhtiön tarjoukseen toisesta yöpymisestä laivassa sen ollessa Travemunden satamassa. Näin ei tarvitsisi pakata pyörää, ja pukea ajovarusteita päälle hotellille ajoa varten. Keväällä kuitenkin laivayhtiöstä otettiin yhteyttä, ja tuo laivayöpyminen ei enää ollutkaan mahdolista aikatauluista johtuen. Saimme kuitenkin tilalle varsin hyvän hotellihuoneen Lyypekistä.
Tämä oli tekemistämme reissuista kaikkein halvin. Kokonaisuudessaan koko reissun hinta oli paljon halvempi, kuin mikään aikaisemmin tehdyistä reissuista. Hintataso Itä-Euroopan maissa oli selkeästi halvempi. Halvin kaikista maista oli Ukraina, jossa yöpymisen hinnaksi tuli miestä kohden vain 6 euroa.
Olimme nähtävästi saaneet jonkinlaisen siunauksen säiden haltijalta kelien puolesta, sillä jouduimme pukemaan sadeasut vain kaksi kertaa koko reissun aikana. Toisellakin kerralla vain siksi, ettei tiestä irtoava kura sotkisi ajovaatteitamme. Yhtään kokonaista sadepäivää ei reissulle osunut.
Reissun koko reittiä pääset tarkastelemaan alla olevan linkin kautta. Päiväkohtaisia reittejä pääset tarkastamaan tarkemmin klikkaamalla reittikuvaa. Myöskin kuvia klikkaamalla saa ne avattua suurempina.
1.7. – 4.7.2017 Suomesta Sloveniaan
Saavuimme Vuosaaren satamaan varsin hyvissä ajoin, ja pääsimme nopeasti laivaan. Laivalla ei sen kummempia mainittavia tapahtumia ollut. Päivät kuluivat normaaleissa ruokailuiden aikatauluttamissa rutiineissa.
Travemundessa pääsimme laivasta pois vasta melkein 30 minuuttia myöhemmin kuin normaalisti. Ajoimme suoraan hotellille, joka sijaitsi n. 20 kilometrin päässä satamasta. Hotellin parkkihalli oli täynnä, joten jouduimme pysäköimään pyörämme hotellin respan eteen. Meidän lisäksemme myös muutama muu motoristi oli tarttunut tähän yöpymistarjoukseen, sillä pyöriä respan edessä oli kymmenen kappaletta.
Aamiaisten jälkeen edessämme olisi reissun pisin ajopäivä. Tavoitteena oli päästä mahdollisimman lähelle Itävallan rajaa. Onnistuimme autobaanalla yhdessä risteyksessä hiukan heikkojen opasteiden vuoksi ajamaan kahteen kertaan väärin, ja ylimääräistä ajoa näistä tuli lähes 60 kilometriä. Kannattaa siis olla tarkkana risteyksien kanssa, sillä u-käännöstä ei pääse ihan heti tekemään. Päivän aikana ajoimme yhteensä 806 kilometriä aina Regensburgiin asti, josta varasimme huoneen. Iltapalan jälkeen painuimme nukkumaan, sillä seuraavanakin päivänä tulisi olemaan ajettavaa ihan tarpeeksi. Tavoitteenamme oli siis kahdella siirtymäpäivällä päästä varsinaisille ajelumestoille Balkanin niemimaalle.
5.7. Tippukiviluolia ja Shengen alueelta poistuminen
Olimme jo aikaisemmin ajelleet Slovenian mutkapätkiä muutamaan otteeseen, joten jätimme ne tällä kertaa vähemmälle, ja siirryimme maassa moottoriteitä pitkin kohti Kroatiaa. Yhden kohteen olimme kuitenkin valinneet maasta pysähdyspaikaksi, nimittäin Postojnan tippukiviluolat. Lämpötilan ollessa yli 30 astetta, pieni tauko kylmässä luolassa tekisi varmasti hyvää. Pääsylippu luolaan maksoi 25 €, joka oli mielestämme melko paljon. Väkeä luoliin kuitenkin riitti linja-autolasteittain, ja oppaan kertoman mukaan nämä olivat Euroopan vilkkaimmat turistikierroksia järjestävät luolat. Luolien suuaukon ympärille oli rakentunut melkoinen turistikeidas, jossa melkein mitä tahansa hilloista t-paitoihin myytiin luolien nimikkeellä.
Itse kierros luolissa käsitti ensin 4 km matkan junassa, jonka jälkeen luolia kierrettiin kävellen tunnin ajan ympäri. Luolien sisällä lämpötila oli oppaan mukaan n. 10 astetta, joka ajovarusteissa vaikutti miellyttävältä. Kierrokseen tietenkin kuului myös kohta, jossa valot sammutettiin, ja seisoimme täysin pimeässä hetken. Luolat olivat todella näyttävät, sillä luonnon ajan kanssa muovaamat kivimuodostelmat olivat todella mielenkiintoisia ja monimuotoisia. Tippukivet kasvavat 1 cm pituutta sadassa vuodessa. Mikäli ei ole koskaan käynyt tippukiviluolassa, kannattaa tuo 25 euroa investoida. Kokemus oli hieno.
Tippukiviluolien jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kroatiaa moottoriteitä pitkin. Kroatian rajalla poistuimme Shengen-alueelta, ja jouduimme ensimmäistä kertaa rajaviranomaisten tarkastukseen. Kaikki sujui kuitenkin nopeasti, eikä rajalla mennyt aikaa 10 minuuttia kauempaa. Rajan jälkeen oli Kroatian puolella moottoritien maksuportti. Krotian lisäksi törmäsimme maksuportteihin kierroksemme aikana myös Makedoniassa ja Serbiassa. Ensimmäinen osuus maksoi 0,82€. Paikallisen valuutan lisäksi hinnat olivat myös euroissa, ja maksut onnistuivat niin käteisellä euroilla kuin luottokortillakin. Ajoimme päivän aikana vielä toisenkin maksuportin läpi, tällöin hintaa tuli 1,5€.
Matkamme moottoritiellä tuli varsin nopeasti päätökseen, sillä jatkossa reittimme Kroatian puolella vei pitkin suosittua rantatietä, joka kulkee Adrianmeren rantaa mukaillen. Rantatiellä nopeudet pääsääntöisesti olivat 60 hm/h, ja mutkissa jopa 40 km/h. Muutamia harvoja suoria kohtia oli, joissa nopeus oli jopa 90 km/h. Eteneminen rantatiellä oli varsinkin alussa hyvin hidasta. Liikennettä oli myös todella paljon, ja kaupunkeja lyhyiden välimatkojen päässä toisistaan. Hidas vauhti ja varsin kuuman kostea 34 asteen lämpötila ei tjättänyt rantatiestä ainakaan alun osalta mitään kovin mukavaa kokemusta. Lopulta kaupungit kuitenkin jäivät taakse, ja niiden väliset etäisyydet kasvoivat niin, että ajelu alkoi maittaa jo paremmin. Haittana olivat enää varsin lukuisin joukoin esiintyvät poliisit tutkien kanssa. Matkamme vei aina Staringradiin asti, josta varasimme huoneen Vicko-hotellista.
Iltapalan aikana huoneen ilmastointi oli puskenut lämpötilan mukavaan 18 asteen luikemiin, joten unikin tuli varsin nopeasti.
6.7. Reissun kuumin päivän Bosnia Hertzegovinassa
Aamu valkeni pilvettömän taivaan alla ja varsin lämpimänä. Ennen kuin pääsimme pyörien päälle, oltiin lämpötilojen puolesta jo lähes hellelukemissa. Jatkoimme hetken ajelua pitkin rantatietä, mutta pian reittimme vei kohti sisämaata ja vuoristoisempia seutuja. Noustessamme ylöspäin lämpötila laski siedettävälle tasolle. Alimmallaan varjopaikoissa, lämpötila kävi jopa alle 20 asteen.
Varsin mutkaisia ja mukavia teitä pitkin päädyimme Kroatian ja Bosnia Hertzegovinan rajalle. Kummallakaan rajalla ei aikaa kulunut kuin hyvin lyhyt hetki. Rajan ylitettyämme laskeuduimme hieman alemmas, ja matkamme eteni laakson pohjaa myöten varsin pitkän ajan. Tie oli nopeita mutkia täynnä, ja matkamme etenikin varsin vauhdilla. Laakso oli lähes 10 kilometriä leveydeltään, ja tylsin osuus tiessä olikin lähes suora leikkaus laakson toiselle puolelle.
Matkamme vei mm. Ramskon järven kautta, joten reittimme tarjosi varsin nautinnollisia näkymiä. Järven jälkeen reittimme kääntyi kohti kaakkoa, jossa sijaitsi Mostar. Lähestyessämme Mostarin kaupunkia lämpötilat nousivat jatkuvasti. Mostarissa saimme nauttia reissumme korkeimmista lämpötiloista. Lämpötilamittarin ilmoittaessa nautinnollista 39,5 asteen lukemaa virtasi hiki motoristien ajoasujen alla jo melko railakkaasti. Totesimme reissun aikana, että 29 asteen lämpötilassa ajoviima riittää vielä pitämään kuivana, mutta korkeammissa lämpötiloissa vaikutusta ei enää ole.
Meidän kohteemme ei kuitenkaan ollut Mostar, vaan sen liepeillä oleva luostari nimeltään Blagaj Tekija. Tämä luostari on lähes 600 vuotta vanha, ja sijaitsee varsin idyllisellä paikalla joen äärellä. Valitettavasti paikka oli pilattu turistikojuilla ja ravintoloilla, joita mielestämme oli aivan liikaa ja liian lähellä luostaria. Pysäköinti alueella maksoi pyöriltä yhden euron ja pääsylippu parisen euroa.
Luostarista matkamme jatkui kohti länttä, ja teimme lyhyen pysähdyksen kuvaamaan Blagajin linnoitusta. Ajettuamme sorapäällysteiselle levähdysalueelle, Juha kuittasi, että hiukan huolestuttaa lasinsirut levähdysalueella. Sora oli aivan täynnä rikottuja pulloja. Onneksi emme kuitenkaan onnistuneet rikkomaan renkaitamme tällä pysähdyksellä. Levähdysalueella totesimme päivän jo olevan varsin pitkällä, ja oli aika etsiä majoitus. Jatkoimme siis matkaa eteenpäin ajatuksella, että otamme ensimmäisen majoituksen matkan varrelta.
Gackon kaupunkiin saapuessamme ihmetystä herättivät hiilivoimalaitoksen ympärillä useampaan otteeseen olleen kuvauskielto-merkit. Emme uhanneet tätä kieltoa, vaan yritimme etsiä majoitusta kaupungista siinä kuitenkaan onnistumatta. Löysimme kaupungista kaksi hotellia, joista toinen oli parhaimmat päivänsä nähnyt ehkä 80-luvulla, eikä enää ollut toiminnassa. Toisessa hotellissa oli parhaillaan täysi remontti menossa. Kello oli kuitenkin jo melko paljon, joten pientä huolestumista majoituksen löytymisessä alkoi esiintyä keskusteluissamme. Ajelimme kuitenkin eteenpäin, ja lopulta näimme kyltin ravintolasta parisen kilometriä eteenpäin. Ravintolan kyltissä ei näkynyt sängyn kuvaa, mutta ohi ajaessamme olin sellaisen ravintolan seinässä mielestäni nähneeni. Juha tuli hiukan jäljessä, joten kyselin häneltäkin oliko seinässä sängyn kuva. Juha ei sellaista sanonut nähneensä, mutta lupasi käydä tarkistamassa. Itse odottelin tien varressa, kunnes häneltä tuli kypäräpuhelimesta kuului kuittaus, että kyllä sängyn kuva oli seinässä. Ohitettuamme kielimuurin, saimme huoneen varattua. Aamiaista ei kuitenkaan olisi ollut tarjolla. Majoitus käsitti hyvin pienen huoneen ja wc/suihku-tilan. Iltapalankin varmistuttua olimme valmiit jäämään tänne hiukan etäälle kaikesta.
7.7. Montenegro kutsuu
Aamutoimien jälkeen yritin vielä käydä tinkaamassa aamupalaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Laskunkin saaminen huoneesta ja edellisillan ruuasta tuotti pienoisia vaikeuksia. Olisi kuulemma pitänyt odottaa tyttären saapumista paikalle, mutta meillä oli hiukan toisenlaisia ajatuksia. Lopulta sain paikan omistajan kirjoittamaan meille laskun. Laskun kirjoittaminen sinällään näissä maissa tuntui olevan melko hauska toimenpide. Paperille kirjoiteltiin kaikenlaista, ja esitettiin loppusummaa. Mitenkään ei voinut olla varma oliko summa oikein vai väärin. Summa oli kuitenkin pieni, joten löin rahat tiskiin, jotta pääsimme jatkamaan matkaan välittömästi. Rahaa taisi olla tarpeeksi, sillä meidän valmistautuessa lähtöön omistaja tuli kyselemään josko sittenkin haluttaisiin aamupalaa. Jätimme kuitenkin tarjotun aamupalan syömättä.
Matkamme jatkui kohti reissumme seuraavaa maata, Montenegroa. Moottoripyöräreissuilla usein kohtaa yllätyksiä, ja sellainen sattui tämän päivän osalle. Saavuimme melko suureen laaksoon, jossa pienen mäen päällä oli isohko muistomerkki. Pysähdyimme mielenkiinnosta tutustumaan tähän muistomerkkiin, jolla kunnioitettiin vuonna 1943 käydyn Sutjeskan taistelun Jugoslavialaisia partisaaneja. Vastassa heillä olivat lukumäärältään moninkertaiset akselivalvtojen sotavoimat. Partisaanit voittivat taistelun, vaikka kokivat suuria tappioita.
Matkaa muistomerkiltä Montenegron rajalle oli alle 50 km. Puolet tästä oli varsin heikkokuntoista tietä, jossa päällystettä oli välillä vain osittain. Bosnia Hertzegovinan rajalla minulta tivattiin ajokorttia moottoripyörään. Lykkäsin viranomaiselle ajokorttini, mutta se ei näyttänyt kelpaavan. Sinänsä hauskaa oli se, että olimme poistumassa maasta kohti Montenegroa. Hetken papereita pyöriteltyään sain ne takaisin, ja käskyn jatkaa matkaa. Ajoin eteenpäin kymmenisen metriä, ja jäin odottamaan Juhaa. Vieressä olevassa rinteessä oli tyly varoitusmerkki, joka varoitti miinoista. Näemmä ihan kaikkia paikkoja ei 90-luvun sodan jäljiltä ole vielä siivottu tai sitten kyltin poistamista ei ole huomattu tehdä. En kuitenkaan lähtenyt tetsaamaan rinteeseen todetakseni kyltin paikkansa pitävyyttä. Juhan saatua paperinsa jatkoimme matkaa varsin kapean puurakenteisen sillan yli. Montenegron rajalla ei kyselty ajokorttien perään, vaan rajamuodollisuudet tapahtuivat varsin nopeasti, ja meille toivoteltiin hyvää matkaa.
Reissuamme suunnitellessamme olimme laskeneet käyttävämme tässä varsin pienessä maassa jopa kolme päivää. Nähtävää ja ajettavaa oli sen verran, ja mutkaisista teistä johtuen ajonopeudet tulisivat jäämään varsin mataliksi. Maahan olisi voinut vielä uhrata pelkästään teiden osalta yhden lisäpäivän. Muutamia varsin mielenkiintoisia teitä jäi meiltä vielä ajamatta.
Rajan ylitettyämme meillä oli ensimmäisenä vastassa Piva-joen muodostama kanjoni. Tämä joen rantoja pitkin vievä tie oli todella hienojen maisemien ympäröimä. Piva-järven kohdalla otimme suunnaksi Durmitor-kansallispuiston. Durmitorissa ylitimme myös Sedlopasson, joka on korkeudeltaan 1907 metriä. Durmitorin maisemat olivat erittäin hienoja ja näyttäviä. Pidimme Durmitorin jälkeen lyhyen ruokatauon, jonka jälkeen meillä oli edessämme alueen toinen näyttävä kanjoni, Tara. Pysähdyimme kuvaamaan kanjonin ylittävää siltaa Tara siltaa. Taran oli myös erittäin näyttävä kanjoni. Kanjonin yli olisi päässyt kaapelituolilla yli, ja sillalla parveilevat myyjät yrittivätkin kovasti kaupata tätä mahdollisuutta. Silta ja sen ympäristö olivat täynnä turisteja, joten meidän oli aika jatkaa matkaa eteenpäin.
Jatkoimme vielä reilun sata kilometriä Taran jälkeen, kunnes löysimme tien varresta hiukan keskeneräisen motellin. Tarjolla oli juuri valmistunut huone, mutta suihkuun pääsisi vasta tovin kuluttua, sillä lämminvesivaraaja laitettiin meitä varten päälle. Erittäin kuumasta ja hikisestä päivästä huolimatta kävimme siis ensin iltapalalla, ja suoritimme suihkussa käynnin vasta jälkeenpäin.
Ensimmäinen päivä Montenegron puolella oli tarjonnut erittäin hienoja maisemia. Myöskin tiet olivat olleet muutamia kohtia lukuunottamatta varsin ajettavia.
8.7. Kaikki 426 porrasta
Hotellissa aamupala jäi melko vajaaksi. Lievän kielimuurin vuoksi jo pelkän mehun tilaaminen oli haastavaa. Lopulta saimme Venäjän kielestä yhteisen sävelen, ja mehukin saatiin tilattua. Kahvin sijaan taisin tilata tervaa maidolla, sillä eteeni tarjottu musta uute oli melko paksua tavaraa.
Monissa matkakertomuksissa on kovin kehuttu Kotorin lahtea varsin näyttäväksi. Olimme näiden pohjalta lisänneet tämän kohteen reissullemme. Vuoren rinteeltä katsottuna Kotor vaikuttikin varsin idylliseltä paikalta, mutta itse kaupunki oli melkoinen turistihelvetti. Ihmisiä ja liikennettä oli aivan liikaa meidän määritelmiin idyllisestä paikasta. Kaiken kruunasi lämpötila, joka oli noussut mukaviin 36 asteen lukemiin. Vierailumme Kotorin kaupungissa pelkistyikin pelkkään tankkaamiseen. Kotorin hyväksi puoleksi jäi siis se, että sieltä pääsi pois.
Kotorin lisäksi olimme valinneet päiväohjelmaamme vierailun Njegon monumentillä, joka sijaitsee luonnonpuiston keskellä vuoren huipulla noin 1600 metrin korkeudessä. Cetinjen kaupungista lähtevä tie monumentille on suuntaansa n. 20 km ja todella mutkainen. Meitä ei niinkään kiinnostaneet Njegon runot tai hänen filosofiset ajatelmansa, vaan mutkainen tie ja monumentin tarjoamat näkymät ympärillä olevaan luonnonpuistoon. Vaikka olimme korkealla, se ei näkynyt lämpötilassa, joka oli 32 astetta. Tämän kohteen osalta valmistautumisemme oli sen verran vajaavaista, että emme tienneet 426 portaasta, jotka pitäisi kiivetä monumentille. Parkkipaikalla olleen ravintolan palveluita tarjonnut tyttönen sanoi meille, että ”good luck” yritykselle. Ajovarusteet päällä tämä vaati turnauskestävyyttä. Suoriuduimme kuitenkin tästäkin haasteesta kunnialla, ja pääsimme ihailemaan mahtavia näkymiä vuoren huipulta.
Monumentilla aikaa ja energiaa kuluikin niin paljon, että oli aika miettiä ruokailua. Kohteelle ajaessamme olimme nähneet useampiakin ravintoloita. Valitsimme näistä sellaisen, jossa pyörät saisi varjoon, ja jossa olisi vähemmän asiakkaita. Tavoitteemme oli siis suoriutua ruokailusta nopealla aikataululla. Tämä onnistuikin hyvin, ja olimme pyörien päällä varsin nopeasti. Ruoka sinällään oli varsin hyvää, sillä se oli jonkinlainen paikallinen lihamuhennos. Mukava poikkeus usein niin yksipuoliseksi jäävälle tarjonnalle.
Montenegrossa kuten monessa muussakaan alueen maista ei ns. ohitusteitä kaupunkien keskustojen kiertämiseen pahemmin ole. Reittimme vei mm. Podgonican kaupunkin keskustan kautta. Aikaa kaupungeissa saattaa palaa liikennevaloineen ja ruuhkineen melko paljon. Ajelimme varsin pitkään todella heikkoa ja kapeaa tietä. Kellokin alkoi jo osoittamaan myöhäisiä lukemia, joten majoituksen löytyminen oli taas ajankohtainen. Ajettuamme usean melko kuolleen kylän läpi, saavuimme paikalle jossa oli majoitusta tarjoava yritys. Valitettavasti sisävessan puuttuminen ja haasteellinen suihku tarjosivat hiukan liian vaatimattomat majoitusvaihtoehdot meille. Olemme sen verran mukavuuden haluisia, että suihku ja wc-pönttö pitää löytyä huoneesta vaikka huone muuten olisikin melko heikkoa tasoa. Jätimme tämän majoitusvaihtoehdon siis käyttämättä. Matka jatkui eteenpäin, kunnes eräässä mutkassa oli joukko miehiä keräämässä heiniä. Huutelin miehille, että ”hotel?”, ja sain vastaukseksi, että ”ten kilometers” ja käsillä osoittelua eteenpäin. Todellisuudessa ajelimme vähintään tuplat Andrijevican kaupunkiin, josta hotelli löytyi suihkulla ja vaaditulla wc-pöntöllä. Ilmastointia ei tässä hotellissa ollut. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä olimme niin korkealla ettei lämpötila ollut enää epämiellyttävissä lukemissa.
Ajoimme pyörät vielä hotellin sisäpihalle sateensuojaan, ja siirryimme iltapalalle. Iltapalan valinta olikin melkoinen korttipeli, sillä kaikista tarjolla olevista ruuista oli kuvallinen kortti hintoineen. Hieman palaneesta pihvistä huolimatta saimme mahamme täyteen.
9.7. Montenegrosta Kosovan kautta Albaniaan
Aurinkoinen ja pilvetön taivas herättivät meidät jo ennen kellonsoittoa. Aamupalalla pohdimme hiukan reittiämme seuraavaan reissumme maahan, nimittäin Kosovoon. Hotellin seinällä olleen kartan mukaan reittivalintamme saattaisi viedä varsin vaatimattomia polkuja pitkin Kosovoon. Kartan mukaan toinen tie saattaisi olla nopeampi, mutta kuitenkin varsin mutkainen. Päädyimme kuitenkin ajelemaan alkuperäisen suunnitelmamme mukaan. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli hyvä ratkaisu, sillä tie Kosovon rajalle oli todella hyvässä kunnossa, nopea eikä liikennettäkään ollut kuin nimeksi. Saavuimme maahan myös melko korkealta, joten näkymät olivat hienoja.
Kosovo vaatii moottoriajoneuvoille erillisen vakuutuksen ostamista. Minimiaika vakuutukselle on 15 vuorokautta, joka maksaa moottoripyörän osalta 10 euroa. Vakuutuksen sai ostettua juuri ennen rajatarkastuksia tien vieressä olevasta kopista. Rajaviranomaiset vaativat vakuutuspaperia, joten sen ostamatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Tämä 10 euroa olikin tällä kertaa ainoa Kosovoon laittamamme raha, sillä reittimme vei Kosovon kautta suoraan Albaniaan. Kosovoa reissullamme oli vain vaivaiset 60 km. Ainakin pääkaupungin ulkopuolella ajellun osuuden pohjalta Kosovosta tuli hiukan sottainen vaikutelma. Ihan kuin olisi saapunut johonkin pohjois-Afrikan kaupunkiin. Vaikka Kosovo ei olekaan EU:n jäsen on siellä käytössä myös euro valuuttana. Koska vierailumme jäi lyhyeksi, ei valtion hintatasosta muodostunut mitään käsitystä.
Rajaylitys Kosovosta Albaniaan sujui erittäin nopeasti. Ensimmäiset sata kilometriä Albanian puolella kuluivat hyväkuntoisia vuoristoteitä ajellessa. Liikenne Albanian puolella oli jonkin verran villimpää kuin aikaisemmissa maissa, sillä sokeiden mutkien takaa saattoi auto tulla aivan keskellä tietä vastaan. Useampaan kertaa näiden autojen kuskit tekivät paniikinomaisia siirtymisiä takaisin omalle kaistalleen. Mutkien kohdalla sai siis olla todella valpas, eikä vastaantulijan kaistaa sopinut lainkaan käyttää hyväkseen. Pysähdyimme matkallamme syömään varsin siistinnäköiseen ravintolaan. Albaniassa vessat tuntuvat olevan tyyliä reikä lattiassa. Tässäkin ravintolassa oli alkeellinen wc. Vessa oli kuitenkin siistein Albanissa näkemistäni tämän tyylisistä.
Ajoimme myös Albanian pääkaupunkiin Tiranaan vievää moottoritietä. Moottoritiellä oli nopeusrajoituksena välillä jopa 80 km/h, joka vaikutti tien kuntoon ja mutkiin nähden melko alhaiselta. Moottoritie kulki myös melko pitkän tunnelin läpi, jossa tasaisin väliajoin oli muistutuksia, ettei tunneliin saa pysähtyä. Tunneli taisi olla uusi keksintö Albaniassa. Moottoritietä ajaessamme saimme pienen ripauksen vettä niskaamme kuurosateen myötä. Pysähdyimme paikalliselle huoltoasemalle odottelemaan sateen loppumista ja tien kuivumista. Huoltoaseman vessa oli melko karu, sillä sielläkin oli vain reikiä lattiassa. Ainakin miesten vessassa osumatarkkuus reikiin oli ollut hiukan heikkoa, ja vessat olivat todella epäsiistit. Käsienpesualtaiden 6 hanasta nopealla testauksella toimi vain kaksi. Moottoritie päättyi varsin yllättävästi, ja samassa kohtaa oli melko raju onnettumuus tapahtunut aivan hetki sitten. Kaksi autoa oli ollut nokkakolarissa. Roskaa oli tie aivan täynnä, ja taas saimme varoa renkaitamme.
Moottoritien päättymisen jälkeen poistuimme varsin nopeasti Tiranaan vievältä tieltä, ja otimme suunnaksi Burrelin kaupungin. Alkuosa tiestä kohti Burrelia oli varsin ajettavaa, mutta viimeiset 20 kilometriä taas melko huonoa. Päällysteessä oli melko korkeita korjauspaikkoja, kuoppia, uria ja reikiä. Navimme mukaan Burrelissa olisi hotellitasoinen majoitus tarjolla. Hotelli löytyi lopulta suihkulla ja wc-pöntöllä. Näkymät hotellin parvekkeelta olivat erittäin hienot.
10.7. Todellisia helteitä pakoon
Aamupalaa nauttiessamme luimme uutisia Kreikassa olevista helteistä, ja jopa 47 asteen lämpötiloista. Nämä uutiset saivat meidät tekemään muutoksia alkuperäiseen reittisuunnitelmaamme. Uudella suunnitelmalla tulisimme jättämään Kreikan ajamatta. Ajaisimme siis suoraan Albaniasta Makedonian kautta Serbiaan. Alkuperäisessä suunnitelmassa olisimme ajaneen Albanian kautta Makedoniaan, sieltä takaisin Albaniaan ja lopulta Kreikan kautta pohjoiseen.
Tie Burrelin kaupungista seuraavaan kaupungiin Klosiin oli todella huonossa kunnossa. Tie oli aivan reikiä täynnä, ja päällystettä oli välillä vain nimellisesti. Osassa kohtaa tie oli täysin joen peitossa. Katupyörillä tämä tie söi jo kärsivällisyyttä ja turnauskestävyyttä. Totuttuun tapaan niin Albaniassakin kuin muissakin alueen valtioissa tiet paranivat rajaa kohti lähestyttäessä.
Rajamuodollisuudet Albaniasta Makedoniaan sujuivat todella nopeasti. Ylityspaikassa ei ollut edes ruuhkaa. Makedonian puolella ajoimme luonnonpuiston läpi tietä, joka kulki varsin kapeassa rotkossa joenuoman vieressä. Jossain vaiheessa meidän peräämme liimatui paikallinen Suzuki GSXR-kuski pahaa meteliä pitävällä mökäpöntöllä. Lyhyellä suoralla kuski veteli ohi hurjaa vauhtia. Muutamien mutkien jälkeen hän olikin sitten paikallisen poliisin pysäyttämänä. Varmaan jotain muistolappuja tilaisuudessa jaettiin. Me ajelimme kuitenkin rajoitusten mukaan ohi.
Reittimme vei varsin hiljaisen rajanylityspaikan läpi Makedoniasta Serbiaan. Makedonian puolella rajaviranomaista kiinnosti vain se, että mistä olimme Makedoniaan saapuneet. Kreikka tuntui olevan kuuma pala tässä asiassa. Kreikalla ja Makedonialla on kiistaa Makedonian nimen käytöstä, sillä Kreikalla on samanniminen maakunta juuri Makedonian rajalla. Tämän vuoksi Makedonia tunnetaan kansainvälisesti nimellä F.Y.R.O.M. eli Former Yugoslavian Republic of Macedonia. Makedonian rajalla rajaviranomainen oli muuten varsin leppoisalla päällä, ja kyseli kuulumisia ja matkamme jatkoa mielenkiinnolla. Serbian rajalla taasen taisimme herättää rajaviranomaisen päiväunilta, sillä hän saapui koppiinsa varsin laiskasti laahustaen. Jostain syystä omassa passissani oleva Venäjän viisumi kiinnosti rajaviranomaista sen verran, että hän kutsui toisen henkilön paikalle. Tämä henkilö sitten tutki viisumia skuupilla. Mitään sanomatta saimme kuitenkin paperimme takaisin, ja matka kohti Serbiaa saattoi jatkua.
Hetken ajettuamme pitkin Serbian maaseutua, siirryimme moottoritielle. Ajoimme varsin useiden maksuporttien läpi moottoritietä aina Nisin kaupunkiin asti. Yhteensä moottoritiet kustansivat Serbian puolella n. 10 euron verran. Ajoimme kaupunkiin katsomaan olisiko siellä majoituksia tarjolla. Nopeasti löysimme tien varresta melkoisen blingbling-hotellin, johon huumorilla päätimme mennä hikisissä ajovarusteissa kysymään huonetta. Hikisiä motoristeja ei katsottu tässä paikassa yhtään kieroon, vaan huone löytyi, ja kohta olimmekin jo iltapalalla. Palvelutaso hotellissa oli todella korkea. Tarjoilijat ja muu henkilökunta pitivät huolen, että asiakkaat ovat tyytyväisiä hotelliin. Hotellin tyylikkyydestä huolimatta yö hotellissa maksoi vain 22 euroa henkilöä kohden. Illalliseen jälkiruokineen ei tuon enempää mennyt. Kirjautuessamme hotelliin meille lyötiin kouraan lappu, jolla tulisi valita aamupalan sisältö. Aamupala kuulemma tarjoiltaisiin meille pöytään valintojen mukaan. Lapussa ei ollut mitään rajauksia valinnoille, joten saimme tehdä melko vapaasti kattavat aamupalavalinnat.
Ensimmäinen olut taisi imeytyä jo huulilta, sillä päivä oli ollut jälleen kerran todella kuuma. Moottoritieosuuksilla oli ollut tasaisesti 36 astetta.
11.7. Tonavan rantaa pitkin Romaniaan
Aamupalalla saimme huomata, että edellisenä päivänä tehdyllä aamupalakupongilla ei ollutkaan mitään merkitystä, sillä aamupalakäytäntö oli normaalin tasokkaan hotellin tapainen eli buffet-tyylinen pöytä, josta sai valita vapaasti varsin laajasta tarjonnasta. Täysin vatsoin lähdimme ajamaan moottoritietä kohti pohjoista.
Parin sadan kilometrin siirtymäajon jälkeen suuntasimme moottoritieltä hiukan pienemmälle tielle ja kohti Tonavan rantaa. Rantaa mukaillen jatkoimme matkaa kohti itää. Olimme matkasuunnitelmassamme ajatelleet pysähtyä katsomaan Golubacin linnoitusta. Lämpötilan ollessa varsin korkeissa lukemissa jäi linnaan tutustuminen tekemättä, ja pidimme vain juomatauon parkkipaikalla. Parkkipaikka oli maksullinen, eikä eurot jostain syystä kelvanneet. Parkki olisi pitänyt maksaa luottokortilla lipunmyyntiin. Turisteina jätimme tämän kuitenkin tekemättä. Parkkipaikalla tapasin saksalaisen motoristin, joka kertoi kiertävänsä samoja seutuja. Hän oli kuulemma myöhästynyt Serbiasta Romaniaan vievältä lautalta, ja oli nyt ajamassa teitä pitkin Romaniaan.
Tonavan rantaa kulkeva tie oli hyvässä kunnossa, ja matkanopeutemme pysyi melko korkeana. Myöskin maisemat olivat erittäin hienot. Muutamien juoma- ja kuvaustaukojen jälkeen päädyimme vihdoin Serbian ja Romanian rajalle. Raja kulkee pitkin Tonavaa, joten rajapisteet ovat vastakkaisilla rannoilla. Serbian puolella rajamuodollisuudet olivat nopeasti ohi, mutta Romanian puolella tiukan näköinen rajaviranomaisnainen vei paperimme koppiin, ja saimme odotella tovin. Toinen nainen kävi katsomassa meidän pyörien rekisterikilvet, ja käveli sitten vanhan miespuolisen rajaviranomaisen luokse. Hetken kuluttua tämä mies tuli juttelemaan meille suomeksi. Vaihdoimme kuulumisia, lähtöpaikkaamme ja reissumme jatkosuunnitelmia. Saimme lopulta paperit takaisin. Itse en ollut ihan varma siitä, että vaaditaanko moottoripyöriltä vignettejä Romanian puolella. Päätin varmistaa vielä asian rajlla olevasta vignette-toimistosta. Onneksi Romaniassa moottoripyörät on vapautettu vignettestä. Tulisimme ajamaan Romaniassa yli 1200 kilometriä ja viettämään ainakin kolme yötä, joten katsoin asialliseksi vaihtaa hiukan euroja Romanian omaan valuuttaan. Paikallista valuuttaa on hyvä olla, jos jostain syystä eurot eivät kelpaa esim. tankatessa tai vesipulloa ostaessa. Ihan kaikissa majoituksissa ei Itä-Euroopan alueella hyväksytä luottokorttiakaan maksuvälineenä.
Matkamme vei Tonavan vastarantaa mukaillen aina Pesiniscan kaupunkiin asti, jossa suuntasimme moottoripyörämme kohti luonnonpuistoa ja ensimmäistä vuoren ylitystä. Tie oli alussa todella heikossa kunnossa, ja ajelimme melkoista röykytystä toista tuntia. Tämän jälkeen pinta muuttui täysin silkkisen sileäksi, ja parhaimmat ja tiukimmat mutkat saimme ajaa erittäin nautinnollisella päällysteellä. Romanian muista mutkapätkistä poiketen tämän tien pinta oli hiekasta ja sorasta puhdas.
Pysähdyimme tankkaamaan Celeissä, ja kyselin samalla majoituksien perään. Tismaniassa kuulemma olisi iso ja laadukas hotelli. Matkaa Tismaniaan ei ollut kuin kymmenisen kilometriä, mutta hotelli sijaitsi melkein toiset saman verran kaupungin ulkopuolella. Hotellin tiskiltä saimme varsin tylyn vastauksen, ettei täällä ole majoituksia tai ravintolaa tarjolla. Edessä oli siis paluu Tismanian keskustaan, ja sieltä suunta eteenpäin. Majoituksen saimme lopulta Targu Jiun liepeillä sijaitsevasta hotellista. Hintataso hotellissa oli todella edullinen, joten otimme ylimmässä kerroksessa olevan sviitin. Virittäessäni pyykkinarua pitkin huonetta, onnistui potkimaan yölampun lasin rikki. Respassa ollut nainen totesi ”no problem”. Näihin sanoihin se myös jäi, sillä emme saaneet lampusta mitään laskua jälkikäteen.
12.7. Transalpinan mutkat
Aamu oli varsin erilainen tähän mennessä totuttuihin. Ulkona koko taivas oli aivan pilvessä, ja lisäksi näytti siltä, että ukkosrintama olisi lähestymässä. Ennen kuin pääsimme aamupalalle oli melkoinen myräkkä jo käynnissä. Vettä satoi vaakatasossa ja salamat leiskuivat ympäri Targu Jiun kaupunkia. Lähelle osuneen salaman myötä hotellin ilmastointi lakkasi toimimasta. Omassa huoneessamme ilmastoinnissa luki vain teksti ”ERR”. Odottelimme tovin, ja lähdimme aamupalalle. Ravintolan lattialla oli vettä melkein lainehtien. Onnistuimme kuitenkin syömään aamupalan kuivin jaloin. Edelleen jatkuva myrsky tulisi lykkäämään lähtöämme hotellista, ja samalla lyhentämään jonkin verran päivälle aiottuja ajokilometrejä. Hiukan ennen kello 11 myräkkä oli ohi, ja jätimme hotellissa norkoilun taaksemme.
Olin suunnitellut Romaniaan muutamia merkittäviä kohteita, joita tulisimme reitillä ajamaan. Näistä kaksi tulisi olemaan tunnetuimmat passotiet eli Transalpina ja Transfăgărășan. Ensimmäisenä näistä tulisimme ylittämään Transalpinan. Novacista suuntasimme siis pohjoiseen kohti Transalpinaa. Päällyste lähes koko Transalpinalla oli erittäin hyvässä kunnossa, ja osittain aivan tuoretta. Valitettavasti Romaniassa yleinen ongelma, eli sora mutkissa, oli täälläkin haittaamassa ajoa. Mutkat piti ottaa varsin varovaisesti. Transalpinalla saavutimme reissun korkeimman pisteen eli 2157 metriä meren pinnan yläpuolella. Samalla kohdin oli reissumme siihen mennessä matalimmat lämpötilat mittarin näyttäessä +12 astetta. Ylityksen jälkeen tie kulki mukavasti mutkitellen rotkon pohjalla. Mutkat piti kuitenkin ottaa varsin rauhallisesti, sillä mutkan takana saattoi olla niin tukki poikittain kuin kuolleita kulkukoiran raatoja. Hiukan ennen tien loppua Cebesin kaupungissa saimme ottaa pientä kisaa kuorma-auton kanssa, joka yritti kovasti hiillostaa meitä. Mutkissa kuorma-auto aina jäi taaksemme, mutta suoremmilla osuuksilla ei autonkuljettajan nähtävästi tarvinnut välittää nopeusrajoituksista.
Otimme Sibiusta jälleen suunnan kohti etelää, ja ajoimme erittäin ruuhkaista E81-tietä pitkin Karpaattien vuoriston toiselle puolelle. Ohittaminen tiellä oli liikenteen vuoksi aivan mahdotonta, joten vaihtoehdoksi jäi vain autojen perässä ajaminen. Suunnaksi vaihtui jälleen koillinen ja toinen ylityksistä eli Transfagarasan. Aamun ukkosmyrskyn aiheuttama myöhäinen liikkeelle lähtö näkyi kellon siirtyessä pitkälle iltapäivän puolelle. Seuraavalle ylitykselle ei olisi enää järkeä lähteä tämän päivän puolella, joten ajelimme vain mahdollisimman lähelle Transfăgărășanin alkua, ja otimme tien varresta majoituksen. Ajoimme pyörät näkösuojaan vielä hotellin yläpihalle nurmikolle. Naapuripihassa ollut vahtikoira piti huolen pyöristämme koko yön ajan.
13.7. Transfăgărășan ja rotkotie
Olimme jälleen palanneet aurinkoisten aamujen sarjaan, sillä aurinko paistoi lämpimästi lähes siniseltä taivaalta. Pyörää pakatessani kävin vielä kiittämässä vahtikoiraa hyvin tehdystä työstä. Päivän tavoitteena oli toisen tunnetun ylityksen eli Transfăgărășanin lisäksi päästä mahdollisimman lähelle Ukrainan rajaa.
Transfăgărășanilla moottoripyöriä oli selvästi enemmän kuin edellisenä päivänä ajamallamme Transalpinalla. Ainakin etelästä pohjoiseen ajettaessa tällä ylityksellä on varsin pitkä pätkä metsän siimeksessä mutkittelevaa tietä. Lopulta metsä väheni ja vuoristo sai vallan. Samalla myöskin näkymät paranevat kuin veitsellä leikaten. Transfăgărășanin maisemat ovat kyllä todella hienoja, ja mutkia riittää ihan jokaisen tarpeisiin. Valitettavasti tien pinta vain oli paljon heikommassa kunnossa kuin Transalpinalla. Varsinkin mutkaisemmalla osuudella ylityksen jälkeen tiessä oli pitkittäissuunnassa melkoisia uria.
Aikaa tällä ylityksellä paloi todella paljon, sillä pysähdyimme kuvaamaan varsin usein. Keli muuttui aivan sumuisaksi ajettuamme ylityksen yläosassa olevan tunnelin läpi. Tunnelin toisella puolen oli melkoinen markkinahärdelli. Pysähdyimme markkinoilla sen verran, että ostin ylityksen nimeä kantavat tarrat. Täällä tarrat olikin jo hinnoiteltu tuplasti kalliimmaksi kuin Transalpinalla. Joitainkin satoja metrejä markkinapaikan jälkeen sumu kaikkosi ja taivas avautui. Transfagarasin pohjoispuolen mutkat tulivat kaikessa auringonpaisteessa erittäin hyvin esiin, ja olivat ihan käsittämätöntä syheröä. Alussa ollut tylsähkö pitkä metsäosuus kaikkosi hyvin nopeasti mielestä.
Matkamme jatku kohti koillista, ja siellä sijaitsevaa Bicazin kaupunkia. Välillä tiet matkan varrella olivat todella huonossa kunnosa. Eräässä laaksossa näkyi paljon sotaväkeä ja kalustoa liikkeellä. Pian kukkulan takaa tulikin melkoinen sotaharjoitusalue näkyviin. Tankkeja pörräsi pitkin peltoja, ja Apache-helikoptereita lenteli muodostelmassa ylitse jatkuvasti. Menossa oli melko massiiviset sotaharjoitukset. Sotilaspoliisien opastuksien kautta ajoimme tämän alueen läpi. Valitettavasti en uskaltanut jäädä kuvaamaan toimintaa, sillä se oli varsin vakuuttavaa nähtävää.
Viime vuoden Venäjänkierroksella mukana ollut Antti oli tehnyt kierroksen mm. Romaniassa hiukan ennen meidän reissua, ja hän oli saanut paikallisilta hyvän vinkin rotkossa kulkevasta tiestä. Otimme tämän hiukan Bicazin lounaispuolella kulkevan tien myös oman reissumme reitille. Rotko oli kyllä todella hieno. Seinämät nousivat todella korkealle ja aivan pystysuoraan. Markkinavoimat olivat myös löytäneet tämän kohteen, sillä samanlaisia myyntikojuja oli myös täällä kuin Transfăgărășanilla.
Bicazin jälkeen majoituksen etsintä oli taas ajankohtainen. Ensimmäisen majoituksen osalta Juha kommentoi huoneiden olleen aivan liian huonoja meidän makuumme. Tämän hotellin vieressä oli kuitenkin motelli, josta päätimme myös kysyä huonetta. Tämä paikka ei ollut koskaan kuullut termiä asiakaspalvelu. Käyttäytyminen oli todella tylyä. Huoneen voisi maksaa euroilla, mutta ravintolassa ei kävisi muu kuin maan oma valuutta leu. Tämä tulisi olemaan viimeinen yö Romaniassa, joten taskuissa ei kovin paljon enää leuta ollut tarjolla. Laskimme paikalliset rahavarantomme yhteen, ja totesimme niiden riittävän juuri ja juuri illalliseen ja aamupalaan. Huone oli ehkä heikon majoitus mitä tällä reissulla eteen osui. Koko huone oli melko paljon vinossa.
14.7. Ukraina kutsuu
Selvisimme yöstä hengissä, vaikka motellin huone ei ihan suorassa ollutkaan. Aamupalan jälkeen edessämme olisivat viimeiset 300 kilometriä Romanian teitä. Auringonpaisteisesta mutta varsin viileästä aamusta emme osanneet ennustaa mikä meitä odotti tämän päivän osalta. Ajoimme melko röykkyisiä teitä pitkin Iacobeniin asti, jossa toivoimme jo pääsevämme paremmille päällysteille. Toivo oli turhaa, sillä luonnonpuiston läpi menevä 18-tie oli erittäin heikossa kunnossa. Päällystettä oli paikattu sieltä täältä melkoisilla töppäreillä, ja silti tie oli reikiä täynnä. Tietä oltiin myös parhaillaan uudistamassa osittain, jolloin päällystettä oli raavittu pois. Tasaisin väliajoin oli myös tien poikki sijoitettujen putkien vuoksi melkoisia soratöpäreitä. Osassa paikoista oli jo laitettu uuttakin pintaa, mutta varsin lyhyiltä matkoilla.
Eräässä kohtaa vastaantulevien kaistalla oli hieno tuore pinta ja meidän kaistalla aivan surkeaa. Juha meni edellä, ja päätti ajaa tuoretta pintaa pitkin. Pudotusta uuden pinnan ja vieressä kulkevan vanhan pinnan välillä oli vähintään 30 cm. Tovin ajeltuamme vastaan tuli kaksi kuorma-autoa. Onneksi ei tällä kertaa oltu Suomessa, jossa olisimme joutuneet tekemään uukkarin. Täällä Romaniassa kuorma-autot siirtyivät hyvin kapealla kaistalla aivan reunaan, ja me teimme samoin. Mahduimme pyörien kanssa juuri ja juuri ohittamaan kuorma-autot kaistalla. Perässämme tullut auto joutui nähtävästi peruuttelemaan melko pitkän pätkän.
Ajoimme yhteensä 80 kilometriä tätä erittäin vaikeaa tietä. Aikaa paloi runsaasti, sillä keskinopeus jäi varsin vaatimattomaksi. Luonnonpuiston jälkeen saavuimme kaupunkiin, jonka koko keskusta oli hyvin pitkälti osin myös katuremontin alla. Liikennevaloja oli tasaisin väliajoin pysäyttämässä liikennettä tietöiden vuoksi.
Lopulta tietyöt jäivät taakse. Totuttuun tyyliin rajaa lähestyttäessä tiet paranívat, ja saimme nauttia erittäin hyvistä teistä Ukrainan rajalle asti. Romania rajalla meni melko kauan verran aikaa, sillä rajaviranomaiset kyselivät jonkin verkossa täytetyn sertifikaatin perään. Meillä ei ollut mitään tietoa tällaisesta, vaan annoimme vain passin ja rekisteriotteen. Saatuamme paperit takaisin jatkoimme matkaa sillan yli kohti Ukrainan rajapistettä.
Ukrainassa rajalla toiminta oli melko pitkälti samanlaista kuin Venäjälläkin. Ensimmäisestä kopista sai lapun, johon oli täytetty pyörän rekisterinumero. Seuraavassa kopissa tarkistettiin tämä paperit sekä passi että rekisteriote. Tärkeintä oli saada leima ensimmäisestä kopista saatuun paperiin. Tämän jälkeen oli tullikontrolli, jossa myöskin sai leiman paperiin. VIimeisessä kopissa sitten tarkistettiin, että paperissa oli kaksi leimaa ja paperi otettiin pois. Tämän jälkeen viimeinen puomi aukesi, ja pääsimme Ukrainaan. Moottoripyörältä ei vaadita erillisen tullauslomakkeen täyttöä. Autoilijoilta sellainen nähtävästi vaadittiin.
Ensimmäisenä tavoitteena oli vaihtaa euroja Ukrainan valuuttaan hryniaan. Ukrainaan päästyämme näin tien vieressä näin kyltin, että 500 m päässä olisi pankki vasemmalla. Löysimme lopulta pankin, joka toimi ravintolassa. Kävelin sisälle, ja tuntui kuin olisi kävellut jonkun olohuoneeseen. Kyselin pankkia, ja sain vastaukseksi ”Da”. Rahojen vaihtoa suoritti näemmä ravintolaa pitävän perheen tytär. Hänen laskentataidoissa tuntui olevan hieman lisää opiskeltavaa, sillä 100 euron vaihtaminen n. 30 kurssilla hryniaan sai lopputulekseksi 2200 hryniaa. Jotenkin lähes 800 katosi jonnekin. Hetken laskettuani rahoja näkyvästi, alkoi niitä kummasti löytyä lisää. Sain lopulta 2900 hryniaa, mikä parin päivän vierailuun oli aivan liikaa. Tuon ajan olisi hyvin pärjännyt 50 eurollakin, sillä Ukraina oli erittäin halpa maa matkailla.
Ukrainan puolella myös tien laatu parani huomattavasti, ja saimme päivän viimeisimpinä ajotunteina vielä pidettyä varsin hyvää matkavauhtia yllä. Yöpaikka löytyi lopulta Lazescynassa sijaitsevasta Fortuna-motellista. Tämä oli reissumme halvin majoitus, sillä yö motellissa maksoi vain 6 € miestä kohden. Saman verran meni rahaa myös tukevaan illallisen kahden oluen kanssa. Ukraina oli siis varsin edullinen matkailijan kannalta.
Motellissa majoittuneena oleva nuoriso piti vielä bileitään vielä meidän mentyä nukkumaan. Ulkoa kuului reipasta laulantaa. Reilut 500 kilometriä tekivät kuitenkin varsin nopeasti tehtävänsä, ja uni voitti väsyneet motoristit.
15.7. Suklaamuseon pettymys ja Puola
Aurinkoinen, mutta reissumme kylmimmät lämpötilat herättivät meidät. Motellissa olisi aamupala ollut tarjolla, mutta vasta kello 9 aikoihin. Tämä oli meille kuitenkin liian myöhäinen aika, ja niinpä suuntasimme pyörien päälle. Pihalla odotti yllätys, sillä grillipaikan ympäristö oli aivan siisti. Yhtään kaljatölkkiä tai muutakaan roskaa ei näkynyt missään eilisten juhlijoiden jäljiltä.
Lyhyen ajomatkan jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Lviviä, jossa tietojemme mukaan sijaitsee kuuluisa suklaamuseo. Matkalla ajoimme pieneen saderintamaan, ja jouduimme reissullamme ensimmäistä kertaa pukemaan päälle sadevarusteet. Piakkoin sade oli loppunut, ja tiet olivat jälleen kuivat. Saimme siis varsin nopeasti luopua hiostavista sadeasuista.
Matkamme vei Ivano-Frankivkskin kaupungin läpi. Osa kaupungista oli jostain syystä poliisien saartama, ja jouduimme hetkeksi pois pääväyliltä. Sivukuja, jonne kiertotie oli tehty, oli erittäin huonossa kunnossa. Vettä, hiekkkaa, mutaa ja kuoppia riitti ihan Albanian tyyliin. Kiertotiellä ei ollut pituutta kilometria enempää, mutta jouduimme käyttämään siellä tosi paljon aikaa. Liikenneruuhka kiertotiellä oli melkoinen, eikä isoja ajoneuvoja tahtonut mitenkään mahtua kahta rinnakkain.
Saavuimme Lviviin hyvissä ajoin puolen päivän jälkeen. Kiertelimme hetken museon sijaintia ympäri pyörillä, kunnes pääsimme koukkaamaan sisälle museoalueelle, jonne ajoneuvoilla näytti olevan pääsy estetty tiestä nousevin pilareiden avulla. Jätimme pyörät tylysti parkkiin kadun varteen osittain kävelykadun päälle. Alue oli itse asiassa kadusta nousevilla porteilla suljettu. Päätimme jättää pois pääsemisen myöhemmäksi murheeksi.
Kyselin opastusta kävelykadulla olevilta oppailta, ja heillä ei tuntunut olevan mitään tietoa museosta, mutta opastivat jatkamaan kävelykatua eteenpäin. Löysimme valitettavasti vain suklaapuodin. Kiersimme museoaluetta ympäri, mutta luvattua suklaamuseota ei vain löytynyt. Muutamien kuvien jälkeen päätimme jatkaa matkaa kohti Puolan rajaa, joka sijaitsi Lvivistä n. 70 kilometrin päässä. Onnistuimme myös pujottelemaan aitojen ja autojen välistä pois museoalueelta.
Teimme vielä tankkaukset ennen kuin jätimme Lvivin kokonaan taaksemme. Tankkaus huoltamolla oli myös melko hauska toimenpide. Tankkaus suoritettiin henkilökunnan puolesta, mutta ennen kuin bensaa sai tankki, piti käydä näyttämässä rahaa tiskillä. Vanha harmaahiuksinen herra tankkasi kyllä pyörää todella kauan. Tulikohan bensiiniä hanasta vain tippa kerrallaan?
Pysähdyimme huoltamolla syömässä vielä hampurilaisateriat ennen rajalle siirtymistä. Vaihdoimme samalla loput hryniat Puolan zlotyiksi.
Rajamuodollisuuksissa saimmekin sitten viettää kaksi ja puoli tuntia. Enemmän aikaa meni Puolan rajaviranomaisten käsittelyssä, sillä ensimmäistä kertaa koko reissumme aikana jouduimme avaamaan laukut ja myös sisäkassit. Tupakka ja viina olivat kuuma peruna, sillä niitä Puolan rajaviranomainen tivasi meiltä useaan otteeseen.
Molempien rajatarkastusten yhteydessä saimme myös sadekuuron päällemme. Ukrainan rajalla ollessamme työnsimme pyörät autojen välistä katoksen alle. Sade onneksi loppui ennen kuin lähdimme Puolan rajalle. Puolan rajatarkastuksessa ohitimme autot tylysti, ja pääsimme näin ensimmäisiksi. Odotellessamme papereiden käsittelyä alkoi aivan käsittämätön kaatosade. Sadetta kesti hyvin tarkkaan se aika, jonka vietimme rajaviranomaisten käsittelyssä.
Puolassa ajoimme Ljublinin asti, jonka jälkeen etsiskelimme majoitusta. Kaupungin pohjoispuolella sijaitsevan Lubartowin lähistöltä löysimme tien varrella olevien kylttien perusteella yhden mahdollisen majoituksen. Päästyämme majoituksen pihaan, totesimme siellä olevan melkoiset juhlat menossa. Pukumiehiä ja -naisia oli joka paikka täynnä. Totesimme nopeasti, ettei kaksi hikistä motoristia oikein sovi joukkoon. Matka jatkui eteenpäin, kunnes Radzyn Podlaskista löysimme sopivan majoituksen. Iltapalaa ei ollut hotellissa tarjolla, mutta respan nainen kertoi lähistöllä olevan erittäin hyvä pitserian. Mainoslause ”It’s the best” sai meidätkin vakuuttuneeksi ruokapaikasta. Suuntasimme illan päätteeksi vielä pitsalle ennen unia.
16.7. Siirtymäpäivä Latviaan
Aamu oli tuttuun tyyliin aurinkoinen, mutta lämpötila ei enää noussut hellelukemiin. Itse lähdin liikkelle pelkässä t-paidassa ajotakin alla, mutta Juha valitsi viiisaammin pukeutumalla pitkähihaiseen paitaan. Ensimmäisen sadan kilometrin jälkeen pysähdyimme, jotta sain myös hiukan enemmän vaatetusta päälle.
Päivälle oli vain siirtymäajoa Ljublinin pohjoispuolelta Riikaan. Ljublinista Bialystokiin menevä tie oli todella hyvässä kunnossa. Vain muutamassa kohdassa oli pahempia uria.
Saavuimme Riikaan kahdeksan aikaan illalla. Hotellissa ei ollut ravintolaa, ja niinpä suuntasimme lähellä sijaitsevaan buffet-tyyppiseen ravintolaan syömään. Ruokailun jälkeen ostimme vielä oluet hotellin respasta. Runsas kilometrimäärä veivät motoristit varsin nopeasti unten maille.
17.7. Kahden moottorimuseon päivä
Reissumme toiseksi viimeiselle päivälle oli ohjelmassa tutustuminen Riikassa sijaitsevaan moottorimuseoon. Koska museo aukeaisi vasta kello 10 päätimme ottaa varsin hitaan lähdön aamulla. Hotellista ei saanut aamupalaa, joten kävimme nauttimassa varsin kevyen sämpyläaamiaisen läheisellä huoltoasemalla. Museo sijaitsee varsin lähellä Riikan keskustaa, eikä sinne ajanut aamupäivän ruuhkista huolimatta kuin kymmenisen minuuttia.
Riikan moottorimuseo kävi läpi erittäin laajan saneerauksen joitakin vuosia sitten. Uuteen museoon pääsylippu museoon maksoi aikuiselta 10 euroa. Museon oli jo eteistiloiltaan todella vaikuttava. Kaikki pinnat olivat aivan uusia ja siistejä. Itse museon näyttely oli myös todella hienosti toteutettu. Multimediaa ja ajoneuvoja oli erittäin paljon tarjolla. Myöskin näiden kahden yhdistelmillä luotiin erilaisia tunnelmia näyttelytilaan. Käytimme aikaa museossa yhteensä pitkälle kolmatta tuntia. Tälle kohteelle voisi antaa ”Reissu.orgin suosittelee”-leiman.
Museon jälkeen päiväohjelmassa ei ollut enää muuta jäljellä kuin ajella Virossa sijaitsevaan Raplaan, josta olimme varanneet majoituksen. Pysähdyimme matkalla myös Pärnussa syömässä, ja ostamassa tuliaisia. Pärnun jälkeen suuntasimme kohti Raplaa. Hiukan ennen Raplaan vievää tietä Juha näki kyltin automuseosta. Koska meillä oli hyvin aikaa käytettävissä, päätimme käydä katsomassa Halingan automuseon sisällön. Museo oli onneksi auki klo 18 asti, joten meillä oli hiukan alle tunti aikaa tutustua museon kulkuneuvoihin. Ajoneuvot olivat pääasiallisesti neuvostoliittolaista autotuotantoa laidasta laitaan. Autot olivat erittäin siistejä, ja ulkopuolelta katsottuna hyvässä kunnossa. Pääsylippu maksoi 8 euroa aikuiselta. Kuten Riikankin museolle, tällekin voisi antaa saman Reissu.org ”suosittelee”-leiman.
Olimme varanneet Raplassa sijaitsevasta Joen Kulestelimajasta majoituksen, sillä laivamme Suomeen lähtisi vasta seuraavana päivänä. Joen majatalo on muodostunut meille vakiopaikaksi yöpyä Virossa. Hinnat ovat edulliset ja palvelu toimii. Ruokaa saa lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevasta Meie pubista.
Meie pubin ruuan täyttämien vatsojan avulla kävelimme takaisin majapaikkaamme, ja lämmitimme huoneeseemme kuuluvan puukiukaalla varustetun saunan. Nautimme samalla reissumme viimeiset oluet.
18.7. Kotiutuminen
Viimeinen reissupäivä oli edessä aurinkoisena. Olimme pyytäneet aamupalan hiukan normaalia aikaisemmin. Joen Kulestelimajassa palvelu toimii, ja näin olimmekin jo seitsemän pintaan aamupalalla. Aamupalan jälkeen kiittelimme jälleen kerran saadusta hyvästä palvelusta, ja lyhyt alle 50 km matka kohti Tallinnan satamaa alkoi. Olimme satamassa varsin hyvissä ajoin, jopa ennen checkinin aukeamista.
Laivamatka vei 2 tuntia, ja sen jälkeen ajelimme Humppilaan asti, jossa pidimme reissumme perinteiset päätöskahvit.
Loppusanat
Tämän vuoden pitkä reissu oli ehdottomasti parhain tekemämme reissu. Huonoista teistä riippumatta kaikki meni reissulla ns. nappiin, sillä kelit olivat koko reissun aikana loistavat, maisemat todella hienoja, hintataso oli alhainen sekä majoituksen löytymisessä ei ollut ongelmia.
Itä-Euroopassa pärjää kyllä katupyörälläkin ihan hyvin, kunhan vain pitää nopeuden järkevissä lukemissä. Arviolta 90% reissullamme näkemistämme moottoripyöristä oli juuri katuenduroita tai seikkailupyöriä.
Loppusanat part 2
Reilu viikko reissun jälkeen tuli Itävallasta postia nimellä ”Lenkerauskunft”. Olimme nähtävästi ajaneet jonkin kylän tai kaupungin kohdalla hiukan rajoituksia reippaampaa vauhtia, ja päätyneet kameran kuvaan. Onneksi Itävallassa sakot näyttävät olevat pienempiä kuin täällä Byroslandiassa.
Nyt odotellaan mikä tuomio on, eli tuleeko linnaa vai selviääkö rahalla. :-)