Lähtöpäivä 16.6.2016
Lähtöpäivänä keli vaikutti aamusta lähtien melko surulliselta. Liikkeelle lähdimme puolenpäivän aikaan. Forssan jälkeen taivas repesi, ja saimme vettä niskaamme reippaalla kädellä. Pysähdyimme Karkkilaan odottelemaan sateen laantumista. Pertin reissu alkoi vielä murheellisemmin, sillä hän huomasi unohtaneensa passinsa kotiin. Ajallisesti noutaminen ei olisi enää mahdollista, joten lopputuloksena laivaan asti ajeli vain kaksi motoristia.
Tällä kertaa olimme varanneet Helsinki-Tallinna-ylityksen Eckerö Linelta. Ylityksen hinta oli positiivinen yllätys, sillä mies ja mopo maksoivat vain 34 euroa. Tämä oli reilusti alle kilpailevien yritysten. Eckerö Line ajoi myös melko vauhdilla, sillä matka kesti vain 2 tuntia ja 15 minuuttia. Matka meni mukavasti laivan kahvilassa Englanti-Wales-jalkapallomatsia katsellessa.
Laiva saapui satamaan 18:15. Reissun ensimmäiseen majoitukseen oli matkaa vain 60 km. Saavuimme majoitukseen hyvissä ajoin. Illallista olimme jo aiemmin päättäneet nauttia Meie-pubissa, jossa olimme jo vuonna 2013 syysretkellä ruokailleet. Ruuan ja oluen voimalla sateinen päivä alkoi taas näyttää siedettävältä. Pertiltä tuli illan aikana viestejä, että mies olisi tulossa seuraavana päivänä laivalla yli, mutta olisi Tallinnassa vasta iltapäivällä. Hän tulisi siis ajelemaan omia reittejään seuraavaan majoitukseen.
Jatkoimme illanviettoa majapaikassa saunan ja jalkapallon kera.
Perjantai 17.6.2016
Yöllä vettä satoi välillä todella voimakkaasti. Aamulla kuitenkin aurinko hiukan näyttäytyi pilvien raoista. Aamupalan jälkeen matka jatkui kohti etelää. Viron puolella pikkutietkin alkavat olemaan jo varsin hyvässä kunnossa. Välttelimme siis valtateitä, ja matkamme vei monien pienten virolaisten kylien läpi. Saimme aamupäivän aikana nauttia auringosta ja mukavan lämpimästä kelistä.
Matkamme edetessä kohti Latviaa, muuttui keli varsin radikaalisti. Tuuli yltyi ja vesisade piiskoi motoristeja saapuessamme päivän ensimmäisen kohteen äärelle. Sateessa ei linnaympäristön tarkempi tutkiminen saanut suurta kannatusta, joten jatkoimme matkaa seuraavalle kohteelle. Myöskin Siguldassa satoi vettä kaatamalla. Jätimme myös Siguldan linnan käymättä, ja suuntasimme melko märkinä suoraan majoitukseen. Sade taukosi majoitukseen päästyämme.
Olin varannut majoituksen Hotel Santasta booking.comin arvioihin luottaen tärkeimpänä kriteerinä ”Hyvä ruoka!”. Pettymys oli suuri, kun koko hotellissa ei ollut ravintolaa eikä baaria ollenkaan. Märkiä ajokamoja ei enää tehnyt mieli laittaa päälle, joten vaihtoehdoksi jäi vain käveleminen kaupunkiin, ja ruokapaikan etsiminen. Matkaa hotellilta ei ollut onneksi kuin parisen kilometria, ja se taittui varsin vauhdikkaasti. Latvian hintataso on kyllä matkailijalle mainio, kunnon pannupitsa ja olut kustansivat vain 6,90€. Ruokailun aikana kuurosateet piiskasivat, ja jännityksellä odottelimme pääsemmekö kuivina takaisin majoitukseen. Ruokailun jälkeen poikkesimme paikallisessa kaupassa hakemassa muutaman oluen ja naposteltavaa kisakatsomoa varten. Kävely takaisin hotellille tapahtui ilman sateita.
Hotellilla ravintolan ja baarin puuttumisen lisäksi huoneen miniatyyritelevisiosta näkyi vain yksi kanava, josta tuli latvialaista kulttuuriohjelmaa. Juhaa tämä kulttuuri tuntui kiinnostavan, mutta allekirjoittanutta ei. Jalkapallon ystäviltä näytti pahasti jäävän ottelun näkeminen väliin. Lähdin tutkimaan hotellin vaatimatonta tarjontaa (lue: etsimään parempaa telkkaria). Onneksi hotellin yleisissä tiloissa oli telkkari, josta ottelua voimme katsoa. Hetken jalkapallo katseltuani soittelin Juhalle, ja kyselin josko kulttuuri alkaisi jo riittämään. Juha saapuikin melko nopeasti, ja kisastudio oli valmis. Olimme käytännössä ainoat asiakkaat hotellissa, joten kisastudion pitäminen yleisissä tiloissa ei tuntunut haittaavan. Perttikin saapui illlan aikana melko läpimärkänä, sillä oli kuulemma jossain kohtaa matkaa erehtynyt ottamaan sadeasun pois. Matka Tallinnasta Siguldaan oli kuulemma ollut melko kostea.
Lauantai 18.6.
Aamulla Latviaa piiskoi vuosisadan myrsky. Vettä satoi kaatamalla vaakasuunnassa ja tuuli oli todella kova. Aamupalan jälkeen päätimme jäädä odottelemaan kelin parantumista, sillä myrskyyn ei ollut pakko lähteä ajamaan, eikä se olisi missään tapauksessa ollut turvallistakaan. Odottelimme hotellissa puoli kahteentoista, ennen kuin sade alkoi näyttää pienoista hiipumisen merkkiä. Huonon kelin vuoksi päätimme karsia Latvian kilometrejä reippaasti.
Ajelimme käytännössä suoraa valtatietä pitkin Viroon asti, jossa siirryimme pienemmälle todella maukkaalle mutkapätkälle kohti Vorua. Viron puolella saimme vihdoin nauttia aurinkoisesta kelistä. Mutkapätkällä vain myrskyn tiputtamat puiden oksat ja roskat haittasivat menoa.
Matkalla poikkesimme syömään tien varrella olevaan pieneen kahvilaan. Erittäin hyvä kalasoppa lisukkeineen maksoi vaivaiset 3,5€. Saimme samalla vinkin kadun toisella puolen sijaitsevasta Munamäestä, eli Baltian korkeimmasta pisteestä.
Kelin suosiessa päätimme käydä katsomassa tämän huipun. Korkeutta munamäellä on 363 metriä, ja sinne johdatti suorat rappuset. Huipulla on näkötorni, josta avautuu mukavat näkymät pitkin Baltiaa. Näkötorniin joutui ostamaan erikseen lipun, joka maksoi 6 euroa hissillä tai 4 euroa rappusia myöten. Valitsimme hissin, ja saimme tasaisen Koneen hissikyydin tornin huipulle.
Munamäen huipulla oli mainos lähelle avatusta moottoripyörämuseosta, ja se herätti meidän kiinnostuksen. Matkaa Munamäestä museoon oli vain parisen kilometriä. Museo sijaitsi vanhassa ladossa, ja siellä oli erilaisia pääasiassa itä-eurooppalaisia ja neuvostoliittolaisia moottoripyöriä, mopoja ja moottoripolkupyöriä runsas määrä. Pääsylippu museoon maksoi 2€, mikä mielestäni oli erittäin halpa.
Moottoripyörämuseon jälkeen matka jatkui kohti majoitusta Tartossa. Illan aikana kiertelelimme Tarton vanhaa kaupunkia läpi ja nautimme tietenkin oluesta jalkapallon kera. Kaupungissa oli yllättävän rauhallista lauantai-illasta huolimatta.
Moottoripyorämuseon sijainti on alla olevassa kartassa. [map style=”width: 400px; height:300px; margin:auto; text-align:center; border-radius: 4px; border: 2px solid black;” marker=”yes” lon=”27.069984″ lat=”57.722423″ maptype=”ROADMAP”]
Sunnuntai 19.6.
Sunnuntaina heräsimme jälleen kerran sateiseen säähän. Laiva lähtisi puoli viiden aikaan, joten hotelliin ei voinut tällä kertaa jäädä odottelemaan sateen mahdollista loppumista. Aamupalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaamme sateen saattaessa. Viron puolella reitillä olevasta 350 kilometristä sateessa saimme taivaltaa 250 kilometriä. Suuria muistikuvia ei tuosta ole, sillä sade lievästi sanottuna alkoi jo syömään motoristia.
Reissun viimeisenä kohteena oli Jägalan putous lähellä Tallinnaa. Putous on ollut aikaisemminkin Viron reissujemme reitillä käyntikohteena, mutta aikataulusyistä olemme tämän aikaisemmin jättäneet käymättä. Tällä kertaa aikataulu kuitenkin olivat sopivat, joten pysähtyminen nähtävyydellä onnistui.
Satamaan saavuimme melko tarkkaan viimeisillä hetkillä checkinin ollessa auki. Pääsimme myös laivaan melko suoraan. Olimme varanneet buffet-ruokailun matkan ajaksi, joten aika laivalla meni pitkälti juuri buffetissa istuessa.
Helsingin päässä kesti tunnin, ennen kuin pääsimme pois kaupungista. Katajanokka oli todella ruuhkainen. Länsisatamasta pääsee yleensä varsin nopeasti pois. Loppumatka sujui pilvisestä kelistä huolimatta kuivassa kelissä.