Passoja oli paljon, joten kovin syvää luotaavia näkemyksiä ei jokaiselta passolta löydy.
Reissu oli pieniä pyörämurheita lukuunottamatta lähes täydellinen. Reissun ajalle osui vain kaksi täysin sateista päivää, muuten kelin ollessa varsin hyvä. Lämpötilat olivat suurimman osan reissua selvästi keskiarvojen alapuolella, joka tietenkin motoristia miellytti.
Reissun aloituksen ajankohdaksi muodostui juhannusviikko. Alunperin oli tarkoitus lähteä 18.6., mutta pieni tarkistus hintapolitiikkaan osoitti, että juhannusaaton lähtö oli hieman halvempi, joten löimme lähtöpäivän lukkoon juhannusaatoksi. Koko reissu kesti 18 päivää.
Vain yksi majoitus oli etukäteen varattuna, muuten otimme majapaikan aina reitin varrelta. Meillä majapaikan kattohintana on ollut siinä hieman 40€ päälle. Tällä kertaa keskiarvo nousi, sillä vietimme aika monta yötä Sveitsissä, jossa majoituksen hinta oli paljon kalliimpi kuin muualla alppimaissa. Lisäksi Italiassa näytti tulleen jonkinlaiseksi tavaksi sisällyttää illallinen hotellihuoneen hintaan.
Päivä 1, 20.6.2014, Lähtöpäivä
Lähtöpäivän keliennustettua tarkastin päivittäin. Välillä lupasi sadetta ja välillä kuivaa. Keli vaihtui todella monta kertaa ennustuksissa. Aamulla oli onneksi kuitenkin kuivaa, mutta varsin koleaa. Lämpötila oli mopon käynnistyessä +7C. Päivän aikana keli onneksi lämpeni. Olimme varanneet lautan Helsingistä Travemundeen. Lähtöpäivälle ei kovin kummoisia ajeluita tullut. Juhannusaaton lähdölle oli erikoisaikataulu, joten laiva lähtisi aikataulun mukaan jo klo 15. Lähdin liikkelle noin kahdeksan aikaan, ja suunnistin kohti Huittista, josta Juha tuli mukaan reissuun.
Juhan tarjoamien kahvien jälkeen jatkoimme matkaa kohti Vuosaarta. Matkalla pysähdyimme kaffeelle vielä Karkkilan ABC:lla, sekä ylimääräisen nesteen vapautusta suorittamaan Vihdintien varteen. Helsingissä lämpötila oli jo mukavissa +16C lukemissa, ja taivas tarjosi auringonpaistetta. Satamaan saavuimme puoli yhden aikaan. Puolen tunnin odottelun jälkeen pääsimme ajelemaan laivaan.
Aikataulussa laivan lähtöajaksi oli merkitty klo 15. Todellisuudessa laiva lähti vasta n. tuntia myöhemmin. Tässä vaiheessa olimme jo tovin istuneet olusilla laivan ravintolassa.
Kuten olen aikaisemminkin todennut, ei laivalla ole pahemmin mitään tekemistä. Meidän epäonneksemme laivan internet-yhteydetkin olivat rikki koko risteilyn ajan. Ainoaksi huviksi muodostui jalkapallon katselu pubin telkkarista, sekä laivojen laskeminen. Jalkapalloa olikin mukava seurata, sillä olihan menossa jalkapallon suurin tapahtuma, eli MM-kisat Brasiliassa. Vuoden 2012 reissun aikana seurasimme melkein joka ilta jalkapallon EM-kisojen otteluita. Tämän reissun iltaohjelma sisältäisi siis MM-kisojen otteluita. Onneksi Italiaan päästyämme oli maa jo tippunut jatkosta, joten saimme siellä nukkua rauhassa. :-)
Päivä 2, 21.6.2014, Finnlinesin enemmän on vähemmän politiikka
Aamiaisella ihmetytti laivalla ollut infotaulu, jossa kerrottiin ateriapaketin sisältävän nyt myös Cafe Verden aikaisemman aamiaisen. Yllätys olikin suuri, sillä tuo Cafe Verden aamiainen (tyyliä kaurapuuro ja maito) sulkisi pois buffet-aamiaisen, jota tarjoiltiin vasta 9:30 alkaen. Samassa infotaulussa oli asia kerrottu myös Venäjäksi, tosin pienellä erolla. Venäjänkielisessä versiossa asia ilmaistiin kuten se olikin, mutta suomalaisessa sanamuodot olivat vain täysin väärin ymmärrettävissä. Emme kuitenkaan jaksaneet odotella puoli kymmeneen asti aamupalaa, vaan maksoimme erikseen puurot ja maidot Verdessä. Muutamat valmiit aamupalapaketit kustansivat siellä noin 3 – 4 €.
Päivällä laskeskelimme taas laivoja. Ennätys taisi olla 11 laivaa samaan aikaan näkyvillä.
Laiva saapui satamaan puolisen tuntia aikataulusta edellä. Edellisellä reissulla olin varannut majoituksen aivan liian kauas, ja reippaan 130 km ajaminen oli melko haastavaa pimeillä ja valottomilla teillä. Tällä kertaa varasin majoituksen vain 30 km etäisyydeltä satamasta. Pääsimme alun kommelluksien jälkeen melko nopeasti ajelemaan kohti varaamaani majoitusta Krummelseessa. Olimme varautuneet skippaamaan iltaruokailut syömällä laivan illallisella reippaat annokset. Kävimme juomassa yhdet oluet, katsoimme Saksan ottelua MM-kisoissa, ja painuimme nukkumaan. Seuraavalle päivälle oli taas suunnitelmissa aika monta kilometria.
Päivä 3, 22.6.2014, Harzin kautta Ulmin kieppeille
Aamupalalla oli kaksi nälkäistä miestä, sillä iltapalahan jäi syömättä. Kevyen sämpyläaamiaisen jälkeen lähdimme liikkelle puoli yhdeksän maissa. Reittisuunnitelmassa oli päivälle sekä pieniä teitä että Harzia. Ajelimme hotellilta lähdettyämme pitkään pikkuteitä kylästä toiseen. Matka eteni varsin hitaasti. Normaalisti järkevästi toimivat navitkin saivat jotain ihme kohtauksia, ja ajattivat meitä varsin pienille, mutta kuitenkin päällystetyille teille pitkin laajoja peltoaukeita. Harziin pääsimme puolen päivän aikaan. Valitettavasti Harzissa saimme reippaasti vettä niskaamme, ja maisematkin olivat varsin harmaan pilvimössön peitossa. Maisemien katselu, ja kuvien ottaminen jäi siis vähemmälle. Harzista jäi kuitenkin, kelistä huolimatta, varsin hyvä fiilis. Kukkulat olivat varsin matalia, mutta rinteet jyrkkiä. Harzin jälkeen kelikin parani, ja saimme jälleen nauttia mukavasta +20C lämpötilasta ja auringonpaisteesta.
Yöpaikka löytyi matkan varrelta Gasthofista, joka sijaitsi pienessä Oberrickelsheimin kylässä noin 30 km Wurzburgista kaakkoon. Iltapalaa saimme Gasthofin ravintolasta. Iltapalan päälle kippasimme vielä toiset oluet, ja suunnittelimme samalla seuraavan päivän ajomäärää. Päivän aikana ajoimme reippaat 600 km, joten nukkumatti kutsui aika nopeasti.
Päivä 4, 23.6.2014, Reissun ensimmäinen passo
Ajetut passot: Pragelpass
Aamupala oli jälleen kerran varsin vaatimaton. Sämpylä, purkki jugurttia ja kuppi varsin vahvaa kahvia. Olimme suunnitelleen päivän reittiä jo edellisenä päivänä. Olin jo ennen reissua todennut oman pinlockini vialliseksi, sillä se päästi vettä visiirin ja pinlockin väliin. En viitsinyt ennen reissua tilata uutta, vaan ajatuksena oli poiketa Saksassa Louisin myymälässä, ja ostaa uusi pinlock. Päätimme pysähtyä samassa myymälässä, kuin missä olimme poikenneet jo vuoden 2011 Euroopan turneella.
Pieni miinus tuli kyllä Louisin palveluun, sillä myymälässä ei ollut käyttämääni C3-kypärään sopivaa pinlockia. Muutaman Euroopan kierroksen pohjalta heittäisin, että eihän tuo kypärä olekaan kuin ehkä kolmanneksi suosituin kypärä Saksassa. Aikataulu ei sallinut toiseen Louisiin ajelua, joten pakko oli jatkaa rikkinäisen pinlockin kanssa. Jos olisin tässä kohtaa osannut ennustaa loppupäivän ja huomisen kelit, olisin etsinyt sen toisen Lousin.
Louisin jälkeen jatkoimme matkaamme ja otimme päivälle hiukan nopeita kilsoja hyödyntämällä etelä-Saksan autobaanaa. Reittimme vei pikaiselle pyrähdykselle Itävallan puolelle. Ostimme rajalta Itävallassa vaadittavat tarrat pyöriimme. Hintaa tarralla oli jotain reilun 4€ luokkaa. Itävallan jälkeen ylitimme rajan kohti Sveitsiä. Jätimme Sveitsin vignettet ostamatta, sillä tarkoitus ei ollut Sveitsissä ajaa moottoriteitä. Päästelimme kuitenkin Walensee rantaa myöten jonkin matkaa myöskin moottoritietä, kunnes otimme kohteeksi reissumme ensimmäisen passon Pragelpassin. Passo oli samalla yksi niistä passoista, jotka tulisimme ajamaan edestakaisin vain toiselta puolelta. Matkalla passon huipulle ohitimme varsin kauniin Klöntalerseen, jonka rannalla pysähdyimme nappaamaan muutamat valokuvat.
Keli näytti passon huipulla olevan todella pilvistä. Jatkoimme matkaa kohti passoa, ja ajelimme varsin pitkään sateessa, emmekä ymmärtäneet laittaa sadeasuja päälle. Pragelpassin jälkeen suuntasimme takaisin kohti Glarusta, josta otimme suunnan kohti Linthalia. Matkalla sade jatkui ja voimistui. Lopulta ajoimme ukkosmyrskyssä tuulen puhaltaessa vettä päälle raivon vallassa. Olimme läpimärkiä, ja päätimme lopettaa päivän jo hyvissä ajoin. Ensimmäinen gasthof Glaruksen jälkeen vaikutti niin aneemiselta ja kaamealta paikalta, että kaasuttelimme karkuun etsimään seuraavaa. Linthalista löysimme siedettävän hotellin.
Iltapalan yhteydessä pähkäilimme taas seuraavan päivän kilometrejä. Olin suunnitellut reissumme reitin jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta olin tallentanut ne pisteinä naviin numeroimalla ne 1 – 136. Rakensimme seuraavan päivän reitin aina näistä pisteistä. Tulisimme näin siis ajamaan jokaiselle suunnitellulle passolle oikeasta suunnasta reittiin nähden.
Henkilökunnan pöydässä tarjoilu pelasi valoa nopeammin ja hauskaa tuntui olevan. Ei ihme tällä hintatasolla, sillä hotelliyö oli muihin maihin verrattuna taas vähintään tuplahintainen.
Päivä 5, 24.6.2014, Sumuisten vuorten motoristit
Ajetut passot: Klausenpass, Glaubenpass, Sustenpass, Furkapass, Grimselpass, Nufenenpass
Keli näytti aamulla varsin surulliselta. Välillä näkyi postimerkin kokoinen pala sinistä taivasta, muuten pilvet olivat todella alhaalla, ja sadetta riitti. Odottelimme tilanteen paranemista pitkälle klo 11 asti, kunnes meidän oli luovutettava hotellihuone. Lähdimme tihkusateessa kohti päivän ensimmäistä passoa Klausenpassia. Keli huononi vähitellen passoa lähestyttäessä, mutta passon huipulla oli pieni alue, jossa ei satanut vettä. Näkyvyyskin oli kohtalainen.
Klausenpassin jälkeen suuntasimme Glaubenpassille, jonka kautta pääsisimme hienoista maisemista kehutulle Panoramastrasselle. Glaubenpassin ylitys oli melkoinen haaste, sillä passo oli aivan pilvessä, sekä näkyvyys oli parhaimmillaan vain joitakin metrejä. Kyselin Juhalta näkeekö hän yhtään mitään, ja hän vastasi seuraavansa vain allekirjoittaneen takavaloa. Ajelimme todella hitaasti passon toiselle puolen. Laskutumisen jälkeen näkyvyys parani hiukan, kunnes päästyämme Panoramastrasselle, se huononi jälleen todella heikoksi. Kehutut maisemat jäivät tällä kertaa näkemättä, joten tälle tielle pitänee palata seuraavien seikkailuiden myötä.
Jatkoimme matkaa kohti seuraavaa passoa Sustenpassia. Keli oli edelleen todella kehno. Näkyvyys oli erittäin huono.
Sustenpassin jälkeen käännyimme kohti Andermattia, josta alkoi nousu kohti Furkapassia. Vuoden 2011 reissulla Furkapass oli reissumme ensimmäinen passo, ja silloin ajoimme sen vesisateessa ja täysin pilvessä. Tällä kertaa keli parani huomattavasti Andermattin jälkeen. Furkapassilla oli vielä pilvistä, mutta valokuvaaminen onnistui. Furkapassin jälkeen sijaitsevalla Belvederellä aurinko paistoi ja oli varsin lämmintä. Kuivattelimme täällä varusteitamme tovin, ja otimme ensimmäiset Alppikuvat, joissa näkyi aurinkoa.
Furkapassin jälkeen otimme pikaisen pistäytymisen Grimselpassilla. Passolla ei satanut vettä, mutta näkyvyys oli pilvien vuoksi todella heikko. Tämä oli reissumme järjestyksessään toinen passo, jonka ajoimme vain toiselta puolelta. Jatkoimme matkaa kohti päivän seuraavaa kohdetta Nufenenpassia. Nufenenpassin jälkeen kello näytti jo majoittumisen merkkejä, joten aloitimme majapaikan etsinnän. Tulisimme ajelemaan Airolon kautta, joten päätimme etsiä majapaikan sieltä. Olimme vuonna 2012 reissullamme samassa kaupungissa yötä. Tällä kertaa valitsimme hotelliksi kuitenkin viereisen hotellin, sillä hotellissa oli hiukan rennompi meininki, ja paikalla oli muitakin motoristeja.
Päivä 6, 25.6.2014, Vihdoin aurinkoa ja kippis!
Ajetut passot: Passo San Gottardo, San Bernardino pass, Splügenpass, Malojapass, Julierpass, Albulapass
Heräsimme aurinkoiseen aamuun Airolossa. Aamiaisen jälkeen nousimme reippain mielin konepyöriemme päälle, ja jatkoimme matkaamme kohti päivän ensimmäisiä kohteita. Passo San Gottardo oli päivän ensimmäinen passo, ja taas yksi niistä, jonka tulisimme ajamaan vain toiselta puolelta. Nousu etelästä San Gotthardolle on varsin nopea, sillä tie on todella leveää. Passolla oli myös paljon rekkoja ja ohituskaistoja. Nousu ei mitään suuria kikseja aiheuttanut. Nousun aikana ajoimme pienen vesikuuron läpi, jonka jälkeen pistimme ehkä edellispäivän keliongelmien takia varsin nopeasti sadeasut päälle. Hienot maisemat pilasivat vain vesitornin näköiset betonitornit. Passolla paistoi onneksi aurinko. Päästelimme hiukan passon jälkeen, kunnes käännyimme vasemmalle lähtevään Tremolan mukulakivitielle. Tremola laskee takaisin Airoloon. Mukulakivitie pitää sisällään todella tiukkoja kurveja, mukavia korkeuseroja ja hienoja maisemia. Tuo tie kannattaa ehdottomasti ajaa, jos sattuu olemaan lähistollä, ja keli on kuiva.
Ensimmäisen vuoden reissulla seuraava kohteemme passo San Bernardino oli yksi ajettavista kohteista, mutta missasimme jotenkin ja ajauduimme tunneliin. Tällä kertaa olin laittanut reittipisteet oikein. Passo tarjosi varsin mukavia näkymiä. Vuoret kohosivat huipulla varsin jylhinä.
Matka jatkui, ja nousimme Splügenpassille pohjoisesta. Maisemat olivat aurinkoisessa kelissä todella hienoja. Eräässä nousussa onnistuin stumppaamaan koneen kesken kaarteen, ja niinhän siinä sitten kävi, että kippasin pyörän. Pyörä oli tässä vaiheessa täysin pysähtynyt, joten kaikki voimat käyttäen laskin pyörän kyljelleen. Sen verran pyörällä oli kuitenkin painoa, että sarvet painuivat vinoon. Ajoimme passon päälle selvittelemään asiaa. Nähtävästi kumipuslat olivat antaneet hiukan periksi. Puuttuvien työkalujen vuoksi matkaa oli jatkettava. Hetken kuluttua saavuimme pieneen muutaman matkamuistomyymälän kohdalle. Ostin passotarran, sekä kyselin myyjältä olisiko tällä lainaksi avaimia. Olihan vaikka millä mitalla, ja saimme pyörän sarvet hetken säädön jälkeen taas oikeaa asentoon ja matka saattoi jatkua. Splügenpassin jälkeen tie kulki todella jyrkkää vuoren rinnettä pitkin, ja mutkat olivat erittäin kiemuraisia. Passon jälkeen ylitimme rajan Italiaan. Vierailu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä pian ylitimme rajan jälleen Sveitsin puolelle.
Reittimme seuraava passo olikin yksi reissumme yllätyksistä, nimittäin Malojapass. Passolle nousimme siis lounaan suunnasta, ja tiet olivat juuri ennen passon huippua täynnä todella kimuranttia ja tiukkaa kurvia. Passon huipulla oli näemmä joku yrittänyt lyödä rahaksi, sillä parkkipaikat passokylttien kohdalla olivat maksullisia. Missään muualla en ole moiseen törmännyt. Pahat motoristit jättivät kuitenkin parkkimaksut maksamatta. Paikalla olleessa brittiläisessä turistibussissa matkustavan eläkeläispariskunnan kanssa muutaman sanan vaihdettuani lähdimme liikkeelle. Passon huipun jälkeen tie kulki kahden järven Silserseen ja Silvaplanerseen rantoja myöten, joka oli varsin viihdyttävää.
Silvaplanan kaupungin jälkeen käännyimme kohti seuraavaa passoa Julierpassia. Passon jälkeen mieleeni muistui, etten ollut saanut ladattua kannettavani akkua Sveitsin erilaisen sähköpistokesysteemin vuoksi. Biviosta bongasin pienen sähkötarvikeliikkeen, jossa saattaisi olla sopivia konverttereita myynnissä. Ovessa ollut lappu kuitenkin meinasi torpata ostoaikeet heti, sillä kauppa oli auki vain tiettyinä päivinä ja silloinkin vain muutamia tunteja. Kokeilin kuitenkin varmuuden vuoksi ovea, ja se oli auki. Sain ostettua sopivan konvertterin, tosin extrahintaan koska kortti ei käynyt, eikä minulla ollut sveitsin frangeja. Jouduin siis käyttämään euroja hankintaan. Minulla oli miniläppäri mukana kypäräkameran videoiden varmuuskopiointia varten. Muistikortteja oli mukana vain kaksi kappaletta, ja nekin varsin pieniä 16Gt kooltaan. Ostokset tehtyäni, matka jatkui kohti seuraavaa passoa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötilat olivat motoristiystävällisiä.
Päivän viimeinen passo oli Albulapass, joka oli maisemiltaan todella näyttävä. Päivä alkoi olla kuitenkin varsin pitkällä, ja jouduimme jatkamaan matkaa varsin nopeasti. Lämpötilakin tippui alle +10 asteen. Olimme jälleen Sveitsissä, joten sopivaan hintaluokkaan kuuluvan majapaikan etsiminen vei taas tavallista enemmän aikaa. Poikkesimme kysymään huonetta yhdestä hotellista, mutta hinta oli aivan liian suuri. Henkilöä kohti 80€ huoneesta oli aivan liikaa.
Yöpaikan saimme vihdoin Pizzeria Cresta-Runista St. Moritzin liepeiltä. Ravintolassa oli oikein leivinuuni pitsojen paistamista varten, ja iltapalaksi nautitut pitsat olivatkin erittäin maittavia. Jälleen kerran henkilökunnan pöytä tuntui täyttyvän nopeasti. Ilta kului muutaman oluen ja jalkapallon seurassa.
Olimme liikkeellä varusteiden puolesta melko minimimäärällä, ja tämän vuoksi pyykkäystä piti suorittaa itse kunkin toimesta vähintään joka toinen ilta. Ongelmana pyykkäämisessä on monasti vaatteiden kuivuminen. Tekniset paidat, kalsari ja sukat ovat tässä suhteessa oivallisia, sillä niiden lanka ei ime lainkaan kosteutta, ja vaatteet kuivuvat nopeasti.
Päivä 7, 26.6.2014, Italia kutsuu
Ajetut passot: Passo del Bernina, Passo Mortirolo, Passo Vivione, Passo Groce Domini
Olimme tilanneet aamupalan kahdeksaksi. Heräsimme kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen klo 7, joten jouduimme odottelemaan hetken aamupalalle pääsyä. Teimme aamulla pakkaustoimenpiteet valmiiksi, että voisimme aamupalan jälkeen lähteä välittömästi liikkeelle. Aamupalan saimme nauttia kahdestaan, sillä olimme hotellin ainoat asiakkaat. Tällä kertaa aamupala oli hieman tavanomaista parempi, sillä valikoimaa riitti hiukan totuttua enemmän.
Aamu oli erittäin kylmä, vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Liikkeelle lähdettyämme lämpömittari näytti +6C, ja muutaman kilometrin jälkeen se painui jo +3.5C lukemiin. Olimme kumpikin lähteneet aamulla liikkelle normaalissa kesävarustuksessa. Lämpötilan vuoksi teimme pikaisen pysähdyksen, ja ensimmäistä ja samalla viimeistä kertaa reissun aikana vedin mukaan ottamani lämpökerraston päälleni. Puin vielä sadeasunkin, sillä se estää tehokkaasti viiman jäähdyttävää vaikutusta. Kahvanlämppärit täysillä lämpöä kylmille sormille puskien jatkoimme matkaamme kohti Passo del Berninaa. Lämpötila nousi varsin vauhdikkaasti, ja huipulla saimmekin jo riisua ylimääräisiä lämpökerrastoja päältä.
Passon jälkeen saimme taas ajella hetken tietöiden keskellä. Reittimme vei kohti Italiaa, jonka rajalle saavuimmekin varsin nopeasti. Seikkailumme Sveitsissä oli tällä kertaa ohi, ja siirryimme reissumme ensimmäiseen Italia-osuuteen. Sveitsissä on todella hienoja maisemia ja teitä, mutta hintataso hiukan hirvittävä. Italiassa kallista on vain bensiini, jonka keskihinta oli siellä 1,83€ tienoilla.
Italian puolella ensimmäinen passo oli Passo Mortirolo. Passon nousu oli varsin kapeaa, mutta samalla myöskin nopeaa tietä. Ainoana haittana vauhdille olivat suuret joukot polkupyöräilijöitä. Omasta mielestäni Mortirolo oli varsin viihdyttävä, sillä maisemat olivat hienot, ja kasvillisuus teki näkymistä vihreätä.
Mortirolon jälkeen ajoimme ehkä meille uusista passoista sen parhaimman, nimittäin passo Vivionen. Todella kapeaa ja tiukkaa mutkaa sekä nousussa että laskussa. Nousimme passolle koillisesta kohti lounasta. Osassa kohtaa tie kulki lähes tyhjän päällä. Lounaassa passolla onkin koko matkan 30 km/h nopeusrajoitus. Tie kulki varsin jyrkkiä rinteitä seuraten, eikä tiukoissakaan mutkissa ollut tien varsilla kaiteita.
Päivän viimeiseksi reittisuunnitelmassa olleeksi passoksi jäi Groce Domini, joka tarjosi varsin kapeita teitä passolle noustessa, ja kohtalaisia näkymiä passolta laskiessa.
Kiersimme Lago d´Idron etelän puolelta. Toisella puolella järveä saimme päivän ensimmäiset sateet. Idrolta jatkoimme Lago di Valvestinon rantojakin seuraavaa varsin kiemuraista tietä kohti Lago di Gardaa. Matkalla ajoimme vielä yhden yllätyspasson, passo San Roccon. Tien mutkat olivat välillä todella tiukkoja, ja tie välillä varsin huonossa kunnossa. Sateesta johtuen jouduimme ottamaan mutkat varsin maltillisesti. Kädet olivat tällä pätkällä todella kovilla, sillä vaihteita sai vaihdella jatkuvalla syötöllä.
Kumpikaan motoristi ei pitänyt massaturistipaikoista, joten meillä ei ollut halua jäädä Gardalle yöksi. Majapaikka tulisi löytyä siis rauhallisemmasta paikasta. Alunperin piti ajella järven eteläpään kautta kohti seuraavaa passoa, mutta oikaisimme Gardan pohjoispään kautta kohti passo Xomoa. Gardalta päästyämme ilta kuitenkin alkoi jo hämärtää, ja päätimmekin etsiä majoituksen välittömästi. Roveretossa hetken kierrettyämme jatkoimme matkaa kohti Xomoa, sillä majoitusta ei löytynyt. Vettä tuli samalla reippaasti. Matkalla kohti passoa tuli vastaan vain todella hiljaisia ja lähes kuolleita kyliä, ja majoituksen löytyminen näytti erittäin epätodennäköiseltä. Pysähdyin erään kylän auki olevan pubin kohdalla kyselemään majoituksia. Eri puolilta pubia huudeltiin kahta eri vastausta, joista päättelin, että majoitukseen on joko yksi kilometri tai sitten neljä kilometriä. Kiitin neuvoista, ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Alle kilsan jälkeen löytyi Gasthof, joka näytti olevan auki. Hetken pihalla ihmeteltyämme, yksi Gasthofin asukas tuli kyselemään olemmeko majapaikkaa vailla. Hän myös lupasi selvittää majapaikan pitäjältä josko tilaa olisi. Tilaa löytyi onneksemme, ja ajoimme pyörät talliin. Seuraavaksi piti kiirehtiä tavaroiden kanssa huoneeseen, sillä illallinen oli kuulemma juuri tulossa pöytään.
Ensimmäiseksi meille lyötiin oluet kouraan, tämän jälkeen pöytään katettiin ensimmäinen kattaus, joka oli kanapastaa. Pastat syötyämme, oli salaattien vuoro, jota olikin todella montaa eri sorttia. Salaattien jälkeen vuorossa oli todella maukas pihvi. Olutkin pääsi loppumaan, mutta onneksi sitä kannettiin välittömästi lisää.
Joimme illan aikana vielä parisen olutta, samalla naureskellen, että montako päivää joudumme tiskaamaan. Syynä tähän oli se, että hinnoista ei ollut mitään puhetta missään vaiheessa. Paikka oli täynnä saksalaisia motoristeja, joiden kanssa yritin keskustella käyttämällä lukiossa aikanaan opittua saksakieltä. Eräälle saksalaiselle motoristille piti juurta jaksaen kartan avulla selittää, ettei Suomi tosiaan lopu Oulun korkeudelle, vaan jatkuu etelään. Hän oli kertomansa mukaan käynyt karavaanarireissulla Nordkappissa ja pohjois-Suomessa 1970-luvulla. Reitti oli kuulemma vienyt Oulusta Haaparantaan. Eräs saksalainen motoristi kyseli, onko meidän asuinpaikan lähistöllä vuoria. Yritin pidätellä itkua kertoessani, että etelä-Suomi on lähes tasainen maastoltaan.
Suihkun jälkeen oli unten aika. Päivä oli ollut varsin raskas, ja uni tuli nopeasti jalkapalloa seuratessa.
Majapaikka oli Albergo Alla Lanterna, jota pitää Paolo. Suosittelen erittäin lämpimästi! Yöpaikka, kolmen kattauksen ruuat jälkiruokineen ja oluet kustansivat vain 55€.
Gardajärvelle saavuttuamme oli päivä edennyt jo varsin pitkälle. Pysähdyimme Gardalla muutaman valokuvan verran.
Päivä 8, 27.6.2014, Konepyörämurheita part 1
Ajetut passot: Pian delle Fugazze, Xomo, Tonale, Gavia, Umbrailpass, Stelvio, Resia
Heräsimme aurinkoiseen ja kirkkaaseen keliin. Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa kohti passo Xomoa. Reitillä kohti passoa tuli vastaan jälleen kerran täysin suunnittelematon passo, Passo Pian delle Fugazze. Tämä passo oli vain reippaan kilometrin korkuinen. Näitä pikkupassoja on Alpeilla paljon.
Yllätyspasson jälkeen matka jatkui kohti suunniteltua Xomoa. Ajoimme sen verran vauhdikkaasti passon alun, etten ihan suoraan nähnyt, saiko passolle edes ajaa moottoripyörällä. Juhan kyseltyä asiaa, totesin meidän olevan turisteja, että tuskin tästä hirttotuomiota tulee. Nousun aikana ohitimme suuren joukon polkupyöräilijöitä, ja vastaan tuli yksi motoristikin. Passon nousu oli erittäin kapeaa tietä, joka oli hyvin pitkälti korkeiden puiden peittämä.
Huipulla nappasimme normaalit passokuvat, ja jatkoimme matkaa kohti seuraavaa passoa. Jouduimme tekemään reittiin pienen muutoksen, sillä Juhan pyörän menovesi alkoi olla vähissä. Etsimme navista lähimmän suuremman kaupungin, jossa navin mukaan on huoltoasema.
Pyörät tankattuamme päästelimme varsin vauhdikasta tietä aina Trentoon asti. Trentossa törmäsimme ruuhkaan. Lämpötila oli kaupungin kaduilla lähimmäs +28C luokkaa. Erään risteyksen jälkeen huomasin, että moottoripyöräni öljyvalo vilkutteli. Öljyvalon vilkkuminen ei yleensä tiedä mitään hyvää, joten ajoin välittömästi läheisen Lidlin pihaan selvittelemään asiaa. Pyörän ohjekirja antoi kaksi vaihtoehtoa, joko öljyä on liian vähän tai sitten konerikko. Öljyä oli tarpeeksi, joten konerikko italialaisessa kaupungissa näytti olevan tosiasia. Lämmöt olivat lämpömittarin mukaan ihan normaalit. Annoin pyörän kuitenkin hetken jäähtyä. Jäähtymisen aikaan tsekkasin myös ilmanputsarin tilanteen. Yhtenä vaihtoehtona oli myös se mahdollisuus, että öljynsuodatin olisi jostain syystä tukossa. Konerikko ei tuntunut kovin todennäköiseltä, sillä kone väänsi ja kuulosti oikealta. Jäähdyttelyn jälkeen käynnistin sen uudelleen. Öljyvalo ei enää vilkkunut. Annoin koneen käydä hetken, ja totesin, että jatketaan matkaa. Reittimme olisi vienyt autostradalle hetkeksi aikaa, mutta ajoimmekin pienempää tietä, sillä pysähtyminen autostradalla ei olisi ollut missään tapauksessa järkevää ja turvallista.
Ajoimme Gavian nousun alkuun asti ilman ongelmia. Valo ei vilkkunut enää kertaakaan. Samalla lämpötilakin tippui, joten arvelin korkean lämpötilan olevan jotenkin vikaan syyllinen. Matka kohti Gaviaa vei läpi Passo del Tonalen, joka oli melkein kahden kilometrin korkeuksinen. Maisemat tällä passolla olivat kohtalaiset, tosin kerrostalojen näköiset rakennukset olivat kuin väärässä paikassa. Melko pian passon jälkeen lähtee tie kohti Gaviaa.
Gavia on mielestäni varsin hieno passo. Etelästä noustaessa on kapeita teitä, joita kuitenkin ympäröivät varsin vihreät näkymät. Ennen passon korkeinta kohtaa tien laatu on kuitenkin todella huono. Pohjoisessa passo laskee kohti Bormiota, josta lähtee nousu kohti yhtä Alppien suosituinta passoa Passo Stelviota.
Pidimme Bormiossa Stelvion nousun alussa pienen tauon, jonka jälkeen jatkoimme nousua kohti passon huippua. Olimme vierailleet passolla jo kahtena edellisenä reissullamme. Ensimmäisellä kerralla ajelimme räntäsateessa ja hyytävissä lämpötiloissa. Toisella kertaa huipulla paistoi aurinko, ja oli t-paita kelit. Tällä kertaa onnistuimme saamaan keliksi jotain tältä väliltä. Lämpötila oli varsin viileä, mutta aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
Nousun aikana törmäsimme suomalaisiin motoristeihin, jotka olivat tulleet Stelvion kokoontumisajoon, joka oli juuri samana viikonloppuna. Bormion seudulta oli tämän vuoksi lähes kaikki majoitukset varattu. Tämä suomalainen pariskunta oli samalla myöskin ainoat suomalaiset motoristit, jotka reissun aikana tapasimme Alpeilla. Stelviolle noustessa noukimme mukaan Umbrailpassin, joka on muutama sata metriä tieltä kohti Stelviota.
Stelviolla oli paljon motoristeja, ja rihkamakauppa kävi kovaa vauhtia. Itse pistin jälleen kerran rahat Stelvio t-paitaan. Hetken ihmeteltyämme jatkoimme matkaa, ja laskeuduimme itäpuolta alas. Reittimme vei kohti Resiaa. Järvessä oleva kirkkokin oli tuttu jo edelliseltä reissulta, mutta nappasimme silti pikaiset kuvat, ja jatkoimme matkaa. Passo Resia oli päivän viimeinen passo. Päivä oli jälleen kerran ollut varsin pitkä ja raskas. Otimme majapaikan Resian kylästä. Hotellin yhteydessä oleva pubi tuntui olevan koko kylän pahin ryyppypaikka, ja meteliä riittikin varsin aikaiseen aamuun.
Ruuan jälkeen oli edessä jälleen kerran pyykkitouhua. Toivoin saavani vaatteet kuivaksi huoneeseen kuuluvalla parvekkeella, mutta toisinhan siinä sitten kävi.
Päivä 9, 28.6.2014, Sumuinen Timmelsjoch
Ajetut passot: Timmelsjoch, Jaufenpass, Penserjoch, Nigerpass, Karerpass
Aamulla totesin pyykkien olevan vielä märkiä, joten hiustenkuivaajaleikkiä piti hetken harrastaa.
Resia sijaitsee varsin lähellä Italian ja Itävallan rajaa. Tavoitteena ajopäivälle oli ajaa uudelleen vuoden 2012 reissun ehkä pahin pettymys Timmelsjoch. Tuolloin passon huippu oli aivan sumuinen ja sateinen. Näkymät olivat todella huonot. Heitimme siis toivomme parempaan keliin tällä kertaa. Resiasta jatkoimme siis kohti Itävaltaa. Kehuin Juhalle, ettei Itävallassa ole ruuhkia. Ajoimme passon nousulle asti melkein pelkässä ruuhkassa. Jostain syystä ihmiset ajoivat 100 km/h rajoituksessa 70 – 80 km/h. Tällä kertaa onneksi ei ollut traktorimarssia hidastamassa liikennettä, kuten viime kerralla.
Timmelsjoch on maksullinen passo. Ylitys maksaa yhteen suuntaan moottoripyörältä 12€. Nousu Timmelsjochille näytti toiveita paremmasta kelistä. Vielä maksuporteilla ilma oli kirkas, eikä vesisateesta tietoakaan. Aivan huippu oli kuitenkin täysin sumun peitossa. Näkyvyys oli vielä edellistä reissua huonompi. Saimme myöskin lasketella varsin tovin, ennen kuin Italian puolella olevat jyrkät korkeuserot tulivat näkyviin.
Timmelsjochin jälkeen oli vuorossa Jaufenpass, eli toiselta nimeltään Passo Giovo. Passon maisemista ei voinut sanoa mitään, sillä passo oli aivan pilvessä. Näkyvyys oli todella huono, joten jatkoimme kohti seuraavaa passoa.
Penserjoch on varsin karujen maisemien passo, jostain syystä tämä passo ei noussut minun arvoasteikossani kovin korkealle. Passo laskee etelässä kohti Bolzanoa.
Onnistuimme ajamaan navin ohjeiden vastaisesti Bolzanon jälkeen, sillä tarkoituksemme oli lähteä kohti Nigerpassia. Ajelimme kuitenkin onnellisena kohti Karerpassia. Huomasin varsin nopeasti virheen, ja teimme piston Nigerpassille matkalla kohti Karerpassia. Mielestäni tämä kannatti, sillä maisemat Nigerpassin varrella olivat todella hienot. Tiekin oli todella mukavan mutkikas ja vauhdikas. Nigerpassin jälkeen Karerpass olikin jo melkein heti kulman takana.
Karerpass, eli toiselta nimeltään Passo di Costalunga, oli samalla päivän viimeinen passo. Laskettelimme passon jälkeen Vigo di Fassaan, josta majapaikaksi valikoitui tien vieressä ollut hotelli. Samassa hotellissa majoittui köyhällistöä, sillä parkkipaikka oli täynnä Ferrareita. Ajelimme kieli keskellä suuta hotellin taakse parkkiin, ja varoimme kolhimasta sinne tänne pysäköityjä autoja.
Huone oli varsin edullinen, ja sisälsi jälleen kerran kolmen kattauksen illallisen.
Päivä 10, 29.6.2014, Ensimmäinen päivä Dolomiiteilla
Ajetut passot: Manghen, Brocon, Rolle, Valles, Fedaia, Sella, Pordoi, Campolongo, Gardena
Päivän ensimmäinen passo Manghen oli varsin mukava yllätys, sillä se oli osittain todella hienoa pätkää. Kapeaa ja hyvänkuntoista tietä pääsi vetämään varsin vauhdikkaasti. Tie vei korkeiden puiden ympäroimänä pitkiä pätkiä. Huippu sinällään oli tarjosi varsin vaatimattomia näkymiä. Ihmetystä herätti passon huipulla ollut helikopterien laskeutumisalue.
Suunnitelmassamme oli seuraavaksi Passo Rolle, mutta reittimme tarjosi jälleen kerran yllätyksiä parin passon verran. Ensimmäiseksi ylitimme varsin vaatimattoman Passo Forcellan. Seuraavaksi nousimme passo Broconille.
Broconille nousu oli varsin heikkoa tietä. Tie oli varsin roskainen, ja mutkat oli otettava todella varovaisesti. Huipulle päästyämme, paikallisesti ravintolasta juoksi kaveri ihmettelemään suomalaisia motoristeja Broconilla. Hän otti ensi valokuvia kännykkäkamerallaan, ja sitten juoksi hakemaan paremman kameran sisältä. Lopuksi hän löi passotarrat kouraan. Broconilla taivas oli jo täysin pilvien peitossa.
Seuraavat passot Rolle, Valles ja Fedaia ajoimme lähes mustan taivaan ympäröimänä ja kaatosateessa. Vettä tuli niin paljon, ettei kuvaamisesta tai maisemien katselusta tullut mitään. Näiden passojen osalta kuvaaminen jäi lähes pelkästään passokylttien asteelle.
Sellan jälkeen jatkoimme matkaa kohti seuraavaa passoa passo Pordoita. Pordoi laskee idässä moottoripyöräilijöiden suosimaan kaupunkiin Arabbaan. Olimme saaneet jo päivän annoksen vettä ja tuulta niskaamme, joten pohdiskelimme yöpaikan etsimistä Arabbasta. Päädyimme kuitenkin ajelemaan vielä kaksi passoa, passo Campolongon ja passo Gardenan. Gardenalla keli oli myös melko huono. Vettä satoi reippaasti. Olimme Gardenan jälkeen kuin uitettuja koiria, ja aivan jäässä. Yöpaikka löytyi reitin varrelta hieman ennen San Pietroa. Gasthofissa kyseltiin ensin, mistä olemme kotoisin. Vasta kuultuaan meidän olevan suomalaisia, löytyi tilaa.
Vartti kuumassa suihkussa sai veren jälleen kerran kiertämään kylmässä motoristissa. Saappaatkin olivat päästäneet veden läpi. Hiustenkuivain saappaan varteen ja tunti kuumaa ilmaa sai saappaat kuivaksi.
Iltapalaa, olutta, ja jälkiruokaa. Niillä saatiin mieliala taas nostettua. Muu asiakaskunta oli iältään suurin piirtein 80 … hauta. Iltaohjelma jatkui pyykkitouhujen ja jalkapallon parissa.
Sellalla tuuli ja satoi todella lujaa. Pysähdys passolla jäi todella lyhyeksi. Keli oli yksinkertaisesti sietämätön.
Päivä 11, 30.6.2014, Dolomiitit ja Tre Cime
Ajetut passot: Passo delle Erbe, Valparola, Falzarego, Giau, Staulanza, Durone, Cibiana, Cimabanche, Tre Croci
Tälle päivälle osui monta erittäin hienoa passoa ja kohdetta. Olimme todella tyytyväisiä aamulla silmiä avatessamme, sillä taivas oli kirkas ja aurinko tarjosi mukavia säteitään.
Päivän ensimmäinen passo kuului jälleen kerran sarjaan yllätykset. Varsin korkea, lähes 2 km korkuinen, Passo delle Erbe oli varsin mukava. Maisemat olivat todella hienot.
Seuraava passo olikin sitten jo reittiimme merkittykin, nimittäin Passo Valparola. Tämän passon nousulla oli lähes henkeä salpaavia näkymiä. Aamun keli tarjosi parastaan, sillä vihreä kasvillisuus ja jylhät vuoret olivat aivan käsittämättömän hienoja. Pysähdyin todella monta kertaa nousun aikana ihmettelemään näkymiä.
Valparolta oli vain kiven heiton matka seuraavalle passolle. Falzaregon huippu on tosiaan vain noin 4 km päässä. Falzaregolla oli todella paljon turisteja.
Falzaregon jälkeen oli vuorossa mielestäni Dolomiittien helmi, passo Giau. Saavuimme tällä kertaa passolle koillisesta. Maisemat passolla ovat aivan käsittämättömiä. Niitä on vaikea kuvailla, ja ne pitää nähdä itse. Valokuvissa eivät korkeuserot ja jylhyys erotu lainkaan riittävän hyvin. Tällä kertaa Giau oli aivan täynnä motoristeja. Nautiskelimme hienoista maisemista aika pitkään.
Giaun jälkeen ajoimme jälleen kerran yhden yllätyspasson, nimittäin Passo Staulanzan. Tämä passo oli lähes 1,8km korkuinen. Passo melko tiheän metsän keskellä.
Staulanzan jälkeen jatkoimme matkaamme kohti reittisuunnitelmassa ollutta Passo Duronea. Durone oli kanssa näyttävyydessään todella mahtava. Tiheän metsän seasta nousi todella jylhiä vuoria. Päivä oli jo edennyt pitkälti yli puolen päivän, joten päätimme pitää tällä passolla ruokatauon. Passolla olleesta ravintolasta saimme kevyen lounaan. Juha taisi vetää ties kuinka monennen wienerschnitzelinsä, ja minä otin vaihtoehtoisesti kanapastaa. Energiatankkauksen jälkeen matka jatkui.
Passo Cibiana oli seuraavana vuorossa. Passolle nousu sinällään oli aika hyvin metsän peitossa. Jäin ostamaan passotarraa huipun ravintolasta, ja Juha jatkoi ajelu hissukseen eteenpäin. Tarrat ostettuani lähdin kirimään häntä kiinni. Sain körötellä tovin jos toisenkin, kunnes tavoitin hänet.
Cibianalta reissumme vei kohti päivän toiseksi viimeisintä passoa Passo Cimabanchea. Kävin passolla olevassa ravintolassa kyselemässä passotarraa, mutta sisällä oli vain kaksi hyvin humalaista miestä. En saanut selvää kumpi oli henkilökuntaa ja kumpi asiakas. Päätin jättää tarraostokset väliin, sillä meitä odotti yksi Dolomiittien todella hienoista nähtävyyksistä.
Tre Cime on saanut nimensä kolmesta vierekkäisestä vuorenhuipusta. Korkein näistä on lähes 3 km korkuinen. Näkymät Tre Cimeltä ovat hyvällä kelillä todella henkeä salpaavat. Paikka oli samalla reissumme eräänläinen käännepiste, sillä suurin osa suunnitelluista passoista oli takana päin. Odottelimme hetken, jotta saisimme ystävällisen turistin avustuksella otettua kuvan miehistä ja moottoripyöristä. Ajaminen näköalatasanteelle on maksullinen. Moottoripyörän ja kuskin hinta oli muistaakseni 11 euroa. Ainakin hyvällä kelillä tuolle rahalle saa paljon vastinetta.
Tre Cimen jälkeen myös Lago di Misurina tarjosi todella hienoa maisemia.
Päivästä oli jäljellä enää yksi passo, joka oli Passo di Tre Croci, joka vaikutti varsin hiljaiselta passolta. Passon jälkeen laskettelimme Auronzoon yöksi.
Hotellissa myöskin illallinen kuuluin varsin halvan huoneen hintaan. Pyörät saimme hotellin takapihalla olevaan talliin, tosin tallin ovet olivat auki 24/7. Seuraavana aamuna saimme kokea italialaisen tavan vedättää asiakkaita, sillä illalliseen ei täälläkään kuulunut juomat, ja oluen hinnaksi oli laitettu varsin roimat 5€ tuopilta. Normaali hinta olisi ollut siellä 2,5€ luokkaa. Hotellissa oli Wlan, mutta ainoastaan kokki tiesi salasanan. Pari kertaa kysyttyäni sain vihdoin salasanan selville.
Päivä 12, 1.7.2014, Grossglockner
Ajetut passot: San Antonio, Monte Croce, Stalle, Grossglocner, Plöckenpass
Hotellin hauskuudet jatkuivat aamulla, sillä oluen hinnan paljastuttua, jouduimme odottelemaan todella kauan, jotta saimme yöpymisen maksettua. Hotellin prosessit olivat pitkälle henkilöityneet, ja maksun vastaanottaja oli yllätys yllätys hyvin aamu-uninen. Vihdoin ja viimein saimme maksut maksettua, ja tomut karistettua.
Päivän reitillä oli suunnitelmassa vain kolme passoa, mutta kilometrejä enemmän. Päivä tarjosi matkan varrella myös yllätyspassoja. Ensimmäiseksi ajetuksi passoksi tuli alkuperäisen suunnitelman Stallen sijaan Passo San Antonio. Matkalla passon huipulle oli hieno vesiputous. Seuraava yllätys oli Passo Monte Croce, joka tuntui olevan patikkaretkeilijöiden suosiossa. Heitä saapui passolle bussilasteittain hiihtosauvat käsissään.
Päivän ensimmäinen suunnitelmassa ollut passo tuli olemaan Stalle. Passo on Italian ja Itävallan rajalla, ja siitä erikoinen, että Italian puoli on vain 15 minuuttia auki suuntaansa. Passolle saa Italian puolesta aloittaa nousun, ja huipulta aloittaa laskun Italian suuntaan vain tietyn 15 minuuttisen aikana. Passo on niin kapea Italian puolelta, ettei sillä ole ohitus mahdollisuuksia. Näkymät eivät mitenkään kovin kummoisia kuitenkaan ole. Italian puoli on täysin metsän peitossa, toki sieltä täältä näkee vehreään laaksoon. Itävallan puolella ei ollut mitään aikarajoituksia ajon suhteen, ja se on taas melko kuollutta. Huipulla oli myös hyvin pilvistä, joka latisti osittain maisemaa.
Passon ylityksen jälkeen siirryimme siis Itävallan puolelle. Tulisimme tekemään seuraava kohdetta varten varsin pitkän kierroksen Itävallassa. Poikkesimme matkalla Media Marktissa. Hain Juhalle kameraan sopivan muistikortin, sekä tein kauppaa uudesta järjestelmäkamerasta itselleni. Valitettavasti liikkeessä vain ei ollut hyllyssä kameraa, joten kamerakaupat jäivät tekemättä. Juha sai kuitenkin uuden muistikortin. Kuulemma reissua ei päätettäisi ennen kuin koko kortin kapasiteetti, reilut 3000 kuvaa, olisi käytetty.
Olimme päättäneet, että lähdemme ajamaan Grossglockneria vain, jos kelit ovat suotuisat ja nehän ne olivat! Aurinko paistoi, ja taivas oli puolipilvinen. Vesisateesta ei tietoakaan. Tämä riitti meille riittäväksi tekosyyksi maksaa Grossglocknerin ylityksen hinta 19 €. Nousi pohjoisesta kohti etelää tarjosi todella hienoja näkymiä. Nousu oli tavattoman hidasta myös Juhalta, sillä hän oli uuden muistikortin innoittamana päättänyt räpsiä erittäin paljon kuvia.
Grossglocnerin varrella oleva näköalapiste Edelweisspitze tarjosi tällä kertaa todella paljon erilaisempia näkymiä, kuin viimeksi. Vuonna 2011 piste oli täydellisesti pilvessä. Nyt näkyvyys oli täysin auki joka suuntaan. Osa vuoren huipuista oli kuitenkin pilvien peitossa mukaan luettuna itse Grossglockner. Näköalapisteellä oli vain tavallisen kylmä, joten jatkoimme matkaamme varsin nopeasti. Kävimme uudelleen myös jäätikön reunalla. Itse jäätikön jää oli paljon likaisempaa kuin viime kerralla.
Pidimme ruokatauon palatessamme jäätikolta kohti Grossglockenerin varrella olevaa liikenneympyrää. Ihmettelimme samalla helikopterin pörräystä edes takaisin. Kopterin kyydissä oli raskasta rakennustavaraa, jota kyyditettiin jonnekin vuoren rinteelle.
Ruokatauon jälkeen matka jatkui kohti etelää. Seurasimme edellä ajavaa italialaista motoristia. Motoristin takapenkillä oleva kyydittävä oli nähtävästi ensimmäistä kertaa moottoripyörän kyydissä, sillä hän kankesi joka mutkassa moottoripyörää pystyyn. Itse olisin pysähtynyt jo ensimmäisessä mutkassa lukemaan kyydittävälle hiukan lakia moottoripyörän kanttaamisesta. Seurasimme mutkaista tietä yhdistelmärekan perässä. Jossain vaiheessa meidän peräämme ilmestyi neljäs motoristi, joka lähti pitkässä oikealla kaartuvassa mutkassa ohittamaan. Itse näin selvästi, että vastaan tuli pakettiauto. Juhakin jo huuteli, että kohta paukkuu, ja tulee raatoja! Pakettiautokuski oli selkeästi tilanteen tasalla, ja omasi nopeat refleksit. Hän ajoi autonsa surutta ojaan, ja pelasti näin ollen saksalaisen motoristin hengen. Itse en niinkään kironnut tyhmää motoristia vaan sitä, ettei minulla ollut kypäräkamera tuossa kohtaa päällä. Opetusmateriaali jäi näin ollen kuvaamatta. Saksalaisilla motoristeilla oli totutusti, jo tiukoilla alppipassoillakin, tapana lähteä ohittamaan mitä hulluimmissakin paikoissa. Tämä motoristi ilmeisesti tajusi tilanteen vakavuuden, tai sitten hän laski allensa, sillä hän pysähtyi todella nopeasti ohittamisen jälkeen erään ravintolan pihaan.
Ohittamisen teoria pitää olla selvä, eli ohittamaan ei lähdetä ellei tie ole selvästi auki riittävän pitkältä matkalta.
Laskettelimme aina Lienziin asti, jossa aloimme miettimään päivän jatkosuunnitelmia. Lienzin länsipuolella näytti majailevan varsin tummia pilviä, ja vuorille satoikin vettä. Päätimme vielä ajaa yhden passon päivälle, ja muutimme samalla hiukan alkuperäistä reittisuunnitelmaa. Tekisimme vain piston Plöckenpassille, ja palaisimme Itävallan puolelle yöksi. Nousu Plöckenpassille oli melko kamala. Tie oli aivan järkyttävässä kunnossa, vain viimeinen 11 km oli edes siedettävää ja sekin oli tunnelia. Pahinta passossa ja päivän suunnitelmassa oli se, että joutuisimme ajamaan saman puolen vielä alas. Alun perin meidän piti ajella passo alas Italian puolelta.
Ajelimme itään aina Pöckauhun asti, josta löysimme pizzerian ja pubin yläkerrassa olevan varsin kapisen hotellin. Ilta oli kuitenkin jo hyvin pitkällä, eikä tilanteessa ollut vaihtoehtoja. Onneksi hotelli oli erittäin halpa. Yhden hengen huone taisi kustantaa 25€.
Iltapalaksi pistelimme pizzerian antimia, jotka kulautimme alas parin oluen avulla.
Päivä 13, 2.7.2014, Loistava Slovenia
Ajetut passot: Wurzenpass, Vrsic, Paulitschsattel
Viimeinen alppipassoja sisältävä päivä alkoi aurinkoisissa merkeissä. Nousu Wurzenpassille lähti vain muutaman kilometrin päästä majapaikastamme. Wurzenpass oli melko löysää mutkaa ylös asti. Passolla oli korkeutta vain reilun kilometrin verran. Passon huipulle oli jostain syystä sijoitettu tankki.
Wurzenpassilta tie laski kohti Kranjska Goraa , josta lähti nousu reissumme viimeiselle passolle, eli passo Vrscille. Passon huipulla joku vanha papparainen yritti saada 3€ parkkimaksua. Jatkoimme kuitenkin matkaamme, ennen kuin rahastus osui meidän kohdalle. Passon jälkeen näkymät olivat hienot mutta fiilis haikea, sillä luulimme tämän olevan viimeinen reissumme passo.
Passojenkin jälkeen Slovenia tarjosi todella maukkaita ja vauhdikkaita mutkia. Tiestön kunto oli osittain paljon huonommassa kunnossa, kuin edellisellä Slovenian vierailulla vuonna 2011. Reittimme vei vielä pieneksi hetkeksi Itävallan puolelle. Ylitimme rajan takaisin Sloveniaan yllätykseksemme passossa nimeltään Paulitschsattel. Tällä pisteellä oli korkeutta 1338 metriä. Passolle nousu Itävallan puolella erittäin kapeaa ja mutkaista, mutta se oli hienoja näkymiä täynnä.
Slovenian puolella passo laskee kohti Logarska Dolina luonnonsuojelualuetta. Alueelle ajo maksoi 5€ moottoripyörältä. Alueen päässä on hieno vesiputous. Jätimme aikataulujen vuoksi tällä kertaa tien ajamatta. Itse vesiputouksen näkeminen olisi vaatinut puolen tunnin kävelyn luonnossa suuntaansa. Aina pitää jättää jokin (teko)syy palata uudelleen Sloveniaan.
Jatkoimme matkaa pohjoisen Slovenian teitä pitkin kohti itää. Ajelimme aina Dravogradiin asti, jonka jälkeen ylitimme rajan Itävaltaan. Slovenia jäi näin taakse jälleen kerran. Maa sinällään on kokoonsa nähden todellinen helmi, joka on täynnä hienoja maisemia ja aivan loistavia mutkapätkiä.
Itävallan puolella ajelimme Leibnitziin asti, ja otimme sieltä hotellihuoneen.
Päivä 14, 3.7.2014, Unkari ja Slovakia
Todella kuuma päivä oli tiedossa. Aamulla hiki virtasi jo ennen kuin pääsimme pyörien päälle. Itseäni jäi kamerakauppa vielä hiertämään, joten lisäsimme päivän ajosuunnitelmaan poikkeamisen Grazissa sijaitsevassa Media Marktissa. Päästelimme moottoritietä pitkin aina Graziin asti. Tämäkään Media Markt ei pitänyt moista kameraa varastossa, joten kaupat jäivät taas tekemättä.
Grazista otimme vielä hetken moottoritietä kohti Itävallan ja Unkarin rajaa. Vierailumme Unkarissa tulisi tällä kertaa olemaan hyvin lyhyt. Tulisimme viistämään maan luoteiskulmaa. Tiestö Unkarissa oli varsin heikossa kunnossa. Matkalla pysähdyimme syömään jäätelot jossain kylässä.
Gyorin jälkeen siirryimme reissumme toiseen uuteen maahan Slovakiaan. Hyvin nopeasti rajan ylityksen jälkeen pidimme tankkaus tauon. Juha ajeli huoltoasemalle kiellettyä ajosuuntaa vasten. Itse jatkoin tietä pitkin eteenpäin, ja huomasin poliisiauton seuraavan minua. Ajelin hitaasti tien viertä pitkin, koska tarkoitukseni oli tehdä u-käännös, ja palata huoltoasemalle. Poliisi ajeli pitkään perässäni hiljaa. Vedin tien varteen parkkiin. Diplomatiaa käyttämällä pelastin Juhan kuritushuoneelta ja busan takavarikoinnilta. Vaihdoin poliisien kanssa muutaman sanan, kunnes he lähtivät jatkamaan matkaansa.
Päivän suunnitelman mukaan ajelimme Breznoon asti, jonka jälkeen lähdimme etsimään majoitusta. Ajoimme Breznosta pientä tietä pitkin Tisoveciin asti. Matkalla näimme maaseudulla varsin tasokkaan hotellin. Jatkoimme kuitenkin matkaa kohti Tisoveciä. Yllätys oli suuri, kun keskellä ei mitään rakennettiin hienoja tievarsia EU-rahalla. Tisovec vaikutti olevan enemmän slummia täynnä, kuin sellainen kaupunki, jonka tuloväylille pitäisi rakentaa moisia teitä. Pyörimme paikkakunnalla hetken, ja totesimme, ettei sinne jäädä missään tapauksessa yöksi. Pikaisen neuvottelun jälkeen päätimme palata matkalla nähtyyn hotelliin Rohoznaan.
Slovakia oli vuoden 2014 alusta ollut euromaa, joten hintataso oli ilman laskentoja suoraan ymmärrettävissä. Todella hieno huone hotellissa Rohoznassa, siis keskellä ei mitään, maksoi 25€. Pippuripihvi taisi kustantaa sen 10 €. Iso olut maksoi 1€.
Päivä 15, 4.7.2014, Konepyörämurheita part 2 ja rengasrikko
Tarkistelimme aamupalalla reissumme aikataulua. Olin ilmoittanut kotiin, että paluu on avoin, ja saattaa heittää muutamalla päivällä. Päätimme kuitenkin pitää alkuperäisestä aikataulusta kiinni. Tämän vuoksi tulisimme jättämään itäisen Puolan valloitus tekemättä. Ajelisimme Puolan läpi melko vauhdikkaasti. Tarkoitus oli päivän aikana ottaa kiinni reitin kilometrejä.
Lähdimme majapaikastamme takaisin kohti Breznoa, josta jatkoimme kohti pohjoista käyttäen tietä nro 72. Ylitimme samalla eteläisen Tatra vuoriston. Ajelimme tämän jälkeen, Tatra-vuoristoa kiertäen, moottoritietä aina Popradiin asti. Popradista käännyimme kohti koillista ja kohti Puolaa. Popradin ja Puolan välinen tie oli varsin hyvässä kunnossa. Olihan se toki kunnostettu EU-varoin.
Ajelimme aina Nowy-Saczin kaupunkiin asti. Lämpötila nousi jälleen kerran todella kuumaksi. Kaupungin ruuhkissa lukemat lähentelivat jo +28 astetta. Jälleen kerran eräissä valoissa koneen pyöriessä tyhjäkäyntiä alkoi öljyvalo vilkkua. Tie oli varsin kapeaa, eikä sopivaa parkkipaikkaa ollut lähistölla, joten ajoin pyörän viereiselle pyörätielle parkkiin. Hetken odottelun ja jäähdyttelyn jälkeen käynnistin pyörän uudelleen. Valo ei enää vilkkunut, joten jatkoimme matkaa. Pääsimme kuitenkin ajelemaan vain muutaman sata metriä, kun totesin Juhalle, että onkohan takarenkaani tyhjä. Juha ajeli viereen kuittasi, että kovin tyhjältä näyttää. Ajelin pyörän uudelleen parkkiin linja-autopysäkille. Konemurheiden lisäksi iski vielä rengasrikko päälle. Hetken kiroiltuani, Juha lähti etsimään sopivaa huoltopaikkaa.
Itselläni oli kyllä rengasrikkoa varten mukana täyttöpullo, mutta en halunnut käyttää sitä. Odotellessani Juhan paluuta, pysäkille pysähtyi DHL:n paku. Kuski puhui muutaman sanan Saksaa, joten sain ohjeet, mistä löytyisi autorengasliike. Juhan palattua seikkailultaan, lähdimme kohti rengasliikettä.
Rengasliikkeessä ei osattu kommunikointi onnistunut millään tuntemallani kielellä (Englanti, Ruotsi, Saksa, Venäjä), joten kommunikointi kulki viittoilun tasolla. Rengasliikkeen kaksi vanhaa patua nostelivat vaan käsiään, mutta tyhmä turisti ei luovuttanut niin helpolla. Juha oli selkeästi ollut koulussa Puolan viittomakielen tunneilla hereillä, ja ymmärsi tilanteen. Kypärä päähän, ja ajele varovasti toisen patun perässä jonnekin.
Matkaa moottoripyöräliikkeeseen ei onneksi ollut kuin reippaan kilometrin verran. Kiitin kovasti vanhaa patua, mutta harmistuksekseni en osannut lyödä hänelle euroja käteen. (Pitänee seuraavalla kerralla pysätä kuittaamaan apu). Pyöräliikkessä ei ollut tarjolla sopivaa kumia pyörääni, joten tilanne korjattiin sisäkumilla. Aikaa paloi koko tunnin verran.
Jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Brzeskon jälkeen päätimme siirtyä motarille. Ajauduimme kaupungin ruuhkissa kuitenkin erilleen. Ajelin hetken motarin liittymään asti, jossa vedin tien viereen. Soittelin pariin otteeseen Juhalle saamatta vastausta. Hetken kuluttua hän soitti takaisin, ja sanoi olevansa juuri motarin liittymässä. Hänellä oli ajatuksena, että ajellaan motaria ja katsellaan jonkun ajan kuluttua missä tavataan. Päättelin siis Juhan olevan jo lähes motarilla ja minun edellä. Lähdin itse ajamaan motaria maksiminopeudella, mitä sisäkumilla uskalsin painaa. Krakowan jälkeen moottoritien maksuportilla jouduin jälleen kerran pysähtymään, ja kone kävi hetken aikaa tyhjäkäynnillä. Öljyvalo vilkkui taas, ja maksun suorituksen jälkeen vedin parkkipaikalle. Hetken soittelun jälkeen sain vihdoin Juhan kiinni, ja hän oli vetänyt jo tovin motaria, mutta ei ollutkaan ajanut maksuportin läpi. Juha oli siis heti motarille päästyämme jäänyt jälkeeni. GPS:n pisteiden avulla Juha vihdoin saapui samalla parkkikselle. Ihmettelimme yhdessä pyörän ongelmaa jälleen kerran. Lämpötila oli taas +28 astetta. Jäähdyttelyn jälkeen valo ei vilkkunut, joten jatkoimme matkaa.
Pysähdyimme matkalla etsimään majoitusta Siewerzistä. Edellisellä reissulla halvaksi todettu majoitus oli pistänyt ovet kiinni. Motarin varrella majoituksia oli melkein jatkuvalla syötöllä, joten jatkoimme matkaa eteenpäin. Majoitus löytyi melko nopeasti Kozieglwyn jälkeen.
Päivä 16, 5.7.2014, Puolan läpiajo ja pysähdys Liettuaan
Aamupalan aikana mietin pyörän ongelmaa, ja netin avulla yritin etsiä syytä valon vilkkumiselle. F800riders.orgista löytyi postaus, jossa kerrottiin valon liittyvän myös flektissä olevaan ongelmaan. Tätä ei mainittu pyörän käsikirjassa. Tarkistimme flektin toiminnan ensimmäiseksi ennen lähtöä päivän ajeluille. Flekti oli aivan jumissa.
Jatkomme matkaa ja seuraavan tankkauksen yhteydessä ostin pullon wd40:ä. Suihkutin varsin reippaasti flektiin ainetta, ja sormien avulla sain flektin pyörimään. Lopulta se pyörikin jo varsin kevyesti. Näemmä sen sisään oli joutunut niin paljon likaa, että se oli lopettanut toiminnan. Epäilinkin, ettei koneessa voi olla konevikaa, muuten olisi kyllä tapahtunut jotain koneen joutuessa koville passojen ylityksillä.
Matka jatkui motaria pitkin kohti Varsovaa. Varsovan ruuhkissa olisi viimeistään tullut kuolema, ellei flektiä olisi saatu toimimaan. Hikisessä +29C lämmössä jouduimme odottelemaan varsin pitkään useimmissa valoissa.
Matka vei Augustowia ja Suwalkia myötäillen kohti Liettuaa, josta otimme tien varrelta majoituksen lähellä Panevezysin kaupunkia.
Päivän päätteeksi varasimme hotellin Tallinnasta, sekä laivaliput Helsinkiin. Yritimme vielä seurata jalkapalloa hotellihuoneen miniatyyrikokoisesta tv:stä, mutta uni saavutti motoristit jälleen kerran varsin nopeasti.
Päivä 17, 6.7.2014, Tallinna by evening
Baltian ajeluita oli jäljellä vajaat 500 km. Lähdimme liikkeelle tarkoituksella varsin aikaisin, sillä tavoitteena oli päästä Tallinnan vanhaan kaupunkiin ostoksille ja oluselle ennen kauppojen menemistä kiinni. Tankkasimme heti lähtiessämme, joten seuraava tankkaus tapahtui vasta Latviassa. Pysähdyimme katselemaan hiekkarantoja matkan varrella. Viron puolella ensimmäinen pysähdys tapahtui Parnussa, jossa poikkesimme syömässä varsin mukavia näkymiä tarjoavassa hampurilaisravintolassa.
Parnusta ajelimme suoraan Tallinnaan. Olimme varanneet huoneen hotelli Schnellistä. Pyörät ajoimme muiden pyörien viereen hotellin eteen. Pikainen suihku, ja lähdimme kävelemään kohti vanhaa kaupunkia.
Nautiskelimme illan aikana muutamia oluita ja vanhan kaupungin hulinaa.
Päivä 18, 7.7.2014, Reissun korkeimmat lämpötilat
Ajetut kilometrit: 250 km
Reissun viimeinen päivä koitti. Laiva lähtisi klo 10, ja edessä olisi vain lyhyt 3,5 tunnin ylitys laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Tämän jälkeen viimeiset kilometrit Helsingistä Satakuntaan. Reissu päätettiin virallisesti Huittisten ABC:lla.
Hauskin yksityiskohta osui Satakunnassa, sillä koko reissun kuumin paikka oli Porissa, jossa pyörän lämpömittari näytti +30.5C.
Loppusanat
Reissu oli todella tyhjentävä. Passojen ja näkymien tykitys jatkuvana virtana pisti todella sanattomaksi. Reissu oli ehkä paras tekemäni moottoripyöräreissu. Edes pienet pyörämurheet eivät saaneet reissun kokonaisarviota tippumaan pisaraakaan.
Ajoimme reissun aikana 55 passoa. Ohessa lista ajetuista passoista. Punaisella yllätyksenä tulleet passot.
-
-
- Pragelpass
- Klausenpass
- Glaubenpass
- Sustenpass
- Furkapass
- Grimselpass
- Nufenenpass
- Passo San Gottardo
- San Bernardino
- Splugenpass
- Malojapass
- Julierpass
- Albulapass
- Passo del Bernina
- Mortirolo
- Vivione
- Groce Domini
- Fugazze
- Xomo
- Tonale
- Gavia
- Umbrailpass
- Stelvio
- Resia
- Timmelsjoch
- Jaufenpass
- Penserjoch
- Nigerpass
- Karerpass
- Manghen
- Brocon
- Rolle
- Valles
- Fedaia
- Sella
- Pordoi
- Campolongo
- Gardena
- Erbe
- Valparola
- Falzarego
- Giau
- Staulanza
- Durone
- Cibiana
- Cimabanche
- Tre Croci
- San Antonio
- Monte Croce
- Stalle
- Grossglockner
- Plöckenpass
- Wurzenpass
- Vrsic
- Paulitschsattel
-