Reitti
18.7. Siirtyminen Itä-Suomeen
Kahvin ja sämpylän jälkeen kiersimme Tampereen kaupungin nopeaa ohitustietä pitkin. Tämän jälkeen isot tiet jäivät taakse, ja siirryimme pienemmille ja mutkaisille teille.
Matkamme vei Suonenjoen kautta Kuopioon, joka oli reissumme ensimmäinen yöpaikka. Aikaisesta lähdöstä johtuen saavuimme kaupunkiin sopivaan aikaan, joten ehtisimme vielä täyttää vatsamme iltapalalla. Kaupungissa oli melkoinen hulina käynnissä, sillä väkeä oli paljon liikkeellä. Rannassa sijaitsevat ravintolat olivat aivan ääriään myöten täynnä. Koronasta ei näemmä täällä oltu vielä kuultukaan ja turvaväli tuntui olevan tuntematon käsite.
Ruokailu rannan ravintolassa oli jonojen vuoksi mahdotonta, joten siirryimme etsimään rauhallisempaa ruokapaikkaa hieman kauempaa. Legendaarinen muikkuravintola Sampo osui matkan varrelle ja näytti melko rauhalliselta. Ravintolan Sampon kuuluisat muikut eri muodoissaan maistuivat reissuporukallemme.
19.7. Kolilla muun maailman kanssa
Jatkoimme matkaa pienempiä teitä pitkin ja osittain soralla, ja saavuimme Outokumpuun vasta lounaan aikaan. Nautimme lounaan Outokummun kaivosmuseon ravintolassa. Tällä kertaa ei meillä ollut aikaa tutustua itse museoon ja päätimmekin palata Outokumpuun vielä uudelleen tämän vuoden aikana.
Outokummun jälkeen suuntasimme kohti Kolia. Ajelimme taas niin päällystettyjä kuin sorateitäkin. Liikennettä näillä teillä oli vähän.
Olimme todenneet uutisista jo etukäteen, että Kolilla saattaisi olla ruuhkaa, mutta emme osanneet odottaa ihan niin suurta suosiota. Parkkipaikka oli täynnä autoja ja niitä oli myös tien varressa. Autoja ja moottoripyöriä saapui parkkipaikalle etsimään omaan paikkaansa jatkuvasti. Hissi oli täynnä mennen tullen ja rappuset ylös kallioille olivat tungosta molempiin suuntiin. Tarvittavat valokuvat Kolin hienoilla näkymillä joutui ottamaan melkoisessa tulipalokiireessä.
Kolin jälkeen loppupäivä jatkui taas sorateiden merkeissä, kun matka jatkui Lieksan kautta Nurmekseen. Reittimme kulki Kolin kansallispuiston viertä vievää tietä ja Pielisen rantaa kulkevaa tietä pitkin. Välissä päädyimme hetkeksi taas päällysteelle, kunnes Ahvenisen jälkeen käännyimme soratielle, joka oli todella kuiva eikä sidonta-aineita ollut tälle tielle laitettu. Tiellä oli lyhyitä päällystepätkiä siellä täällä keskellä metsää ilman järkevää syytä. Olikohan tie ollut aikaisemmin päällystetty ja se olisi revitty pois pahimmista kohtaa. Pölyämisen vuoksi välimatkat kasvoivat varsin suureksi ja porukkaa saikin odotella aina risteyksissä.
Seuraavan yön majoituksena toimi Sokos Hotel Bomba Nurmeksessa. Hotellissa oli Koronan ja remontin jälkeinen avajaisviikonloppu menossa ja hotelli oli aivan täynnä. Ravintola oli aivan ääriään myöten täynnä, joten päädyimme syömään ravintolan pienelle terassille. Tarjoilu onneksi pelasi myös sinne. Sokos Hotel Bomba oli reissumme laadukkain majoitus ja se näkyi myös hinnassa.
20.7. Pölyttävien sorateiden päivä
Jatkoimme matkaa itärajaa hipoen kohti pohjoista. Päivän ensimmäiseksi kohteeksi olimme valinneet Raatteen tien, Raatteen taistelun museon ja taistelun muistomerkin. Olimme Juhan kanssa käyneet paikalla jo vuoden 2013 reissulla, mutta mielenkiintoa riitti uuteen pysähdykseen. Kävimme ensimmäiseksi tutustumassa taistelun muistomerkkiin. Muistomerkillä sanotaan olevan kivi jokaista taistelussa kuollutta suomalaista tai venäläistä sotilasta kohden. Muistomerkin keskellä olevassa puisessa patsaassa on 105 kelloa kuvastamassa Talvisodan jokaista päivää. Museon jälkeen ajoimme Raatteen tien päähän, jossa tutustuimme vartiomuseoon ja nautimme lounasta. Vartiotorniin olisi päässyt tutustumaan 10€ maksua vastaan, mutta se ei meitä ajovarusteissa innostanut.
Paluumatkalla käännyimme Raatteen tieltä pienelle Heinävaarantielle ja jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Soratie oli kapea ja pinta isoa soraa. Vasta käännyttyämme Puraksentielle muuttui soratie paremmaksi. Katupyörällä liikenteessä ollut Marko pysyi katupyörällään hyvin perässä.
Seuraava kohde oli Talvisodan ensimmäisten laukauksien muistomerkki, joka sijaitsee myös Suomussalmen kunnassa Lehtovaaran tiellä. Muistomerkki oli lähellä tietä, mutta sen ohi saattoi ajaa huomaamatta sitä. Muistomerkillä vierailun jälkeen pidimme lyhyen jäätelötauon muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla Ruhtinan kyläkaupalla. Jäätelötauot kuuluvat meidän moottoripyöräreissujen päivärutiineihin.
Jatkoimme matkaa Hossan kautta päivän viimeiselle kohteelle. Rotkojärvi Julma-Ölkky sijaitsi melko pölyisen soratien päässä. Tuntui kuin kaikki suomalaiset olisivat samalla kertaa matkalla katsomaan kohdetta, sillä välillä ei nähnyt lainkaan eteensä. Julma-Ölkky sijaitsee Kuusamossa aivan Suomussalmen rajan tuntumassa. Kolin tapaan tämäkin tuntui olevan nyt suomalaisten suosiossa, sillä liikennettä tiellä oli paljon ja parkkipaikka lähes täysi autoista. Rotkojärven kallioissa on myös kalliomaalauksia, joita pääsisi katsomaan venematkaan osallistumalla. Venematkojen aikataulut eivät oikein sopineet meidän aikatauluihin, joten jätimme kalliomaalaukset katsomatta tällä kertaa.
Lämpötilan hipoessa hellelukemia oli ajovarusteissa suoritettu marssi mäkiseen maastoon hiostava. Näkymät kanjonijärvelle olivat kuitenkin hienot. Järven ylittävälle riippusillalle oli matkaa lähtöpisteestä viitisen kilometriä, joka oli aivan liian pitkä matka ajovarusteissa, joten tyydyimme katsomaan vain louhokset. Hyttysillä olivat melkoiset festit menossa metsässä, sillä sopivia uhreja tuli jatkuvana virtana. Pohjoisen hyttyset tuntuivat olevankin ihan erilaista sorttia kuin etelän hyttyset. Etelässä hyttynen inisee ympärillä hetken ennen kuin laskeutuu ja pistää piikkinsä. Pohjoisen hyttyset tuntuivat tulevan vauhdilla päin, pistävän ensin ja vasta sitten laskeutuvan. Pohjoisen hyttyset eivät näemmä edes inise. Melkoisia stealth-itikoita etelän versioihin verrattuna.
Majapaikkaamme Kuusamossa oli Julma-Ölkyltä matkaa noin 60 km ja jätimme tässä vaiheessa soratiet taaksemme. Hostelli Goiglo Kuusamossa on perustettu vanhaan rajavartiolaitoksen toimistorakennukseen. Iltapalaa hostellista ei ollut saatavilla, joten pikaisen suihkun jälkeen teimme vielä kävelyretken Kuusamon keskustaan. Matkaa keskustaan oli parisen kilometria ja siitä suoriuduimme reippaasti. Markolla oli ranteessa hitech-laitteita, joilla pystyi mittaamaan kävelymatkoja, joten hänelle oli annettu tehtäväksi pitää huoli meidän päivittäisistä kävelykilometreistä ja tavoitteiden täyttymisestä niiden suhteen. Vähintään viisi kilometriä pitäisi kävellä joka päivä. Ainakin tämän päivän osalta tuo tavoite tuli täyteen.
21.7. Itärajaa myötäillen pohjoiseen
Kuusamosta otimme suunnan kohti pohjoista. Kiersimme Rukan itäpuolelta vauhdikkaita sorateitä pitkin. Täällä soratiet olivat hoidettu pölynsidonta-aineilla eivätkä ne pölyttäneet lainkaan niin pahasti kuin aikaisempien päivien soratiet.
Reittimme vei Sallan ja Savukosken kautta Sodankylään. Tie oli varsin kapea ja monessa kohtaa oli ohituslevennyksiä. Savukoskella teimme pysähdyksen ja tutustuimme Salpalinjan pohjoisimpaan pisteeseen, joka koostui lähinnä panssariesteiksi asetetuista kivenlohkareista. Joitakin kilometrejä ennen Sodankylää alkoi sade piiskata ja laitoimme sadeasusteet päälle.
Sodankylään päästyämme taivaalta satoi vettä kaatamalla. Etsimme nopeasti lähimmän kylmäaseman, jonka lipan alle pääsimme sateensuojaan. Samalla suoritimme myös tankkauksen, mutta tällä kertaa teimme sen ennätyksellisen hitaasti ja näin vältimme suurimman osaan kaatosateesta.
Sodankylässä oli aika nauttia myös lounasta, sillä nälkä kurni vatsoissamme jo häiritsevästi. Lounaan aikana viimeisetkin sadepilvet kaikkosivat ja aurinko alkoi taas paistaa. Lounas venyi lopulta pitkäksi, sillä seurueeseemme liittyi utsjokelainen mies, joka jutteli niitä näitä eikä jutusta tahtonut tulla loppua ollenkaan. Meillä ei onneksi ollut kiire minnekään, sillä lomallahan olimme ja päivän kilometrejä oli enää vähän jäljellä.
Sodankylästä matkaa yöpaikkaamme Peurasuvantoon oli enää viitisenkymmentä kilometriä. Mökkimajoituksessa ei ollut tarjolla ravintolapalveluita, joten poikkesimme vielä kaupassa ennen majoitukseen ajoa.
Mökkiin kuulunut sauna lämpesi tietenkin illan aikana ja kävimme rannassa ihailemassa lähestyvää sadepilveä, joka toi yön aikana myös mökkialueelle omat antimensa. Uintireissu Kitisessä jäi kaikilta tekemättä. Yöllä olin aivan varma, että kuulin hyttysen ininää. Joko se oli unta tai sitten etelästä oli saapunut turistihyttynen pohjoiseen. Pohjoisen hyttyset eivät empiirisen tutkimuksen mukaan inisseet.
22.7. Sevettijärvi kutsuu
Porttipahdan tekojärvi on toinen Lapin suurista tekojärvistä. Tekojärven täyttö aloitettiin vuonna 1967 ja se oli täynnä vuonna 1970. Tekojärven säännöstelypato sijaitsee tekojärven eteläosissa ja sen ylitse voi ajaa padon toiselle puolen. Padossa sijaitsee myös voimalaitos. Päätimme poiketa padolla, koska se oli vain vähän matkan päässä reitiltämme. Pato on tosiaan iso ja korkeuttakin sillä on kolmisenkymmentä metriä. Otimme padon päällä muutamia kuvia ja ajoimme alajuoksulle, jossa padon pääsi näkemään rannalta käsin.
Matkalla poikkesimme myös Tankavaaran kultamuseossa. Tässäkin museossa olimme Juhan kanssa vierailleet vuoden 2013 reissullamme, mutta Markolle tämä oli uusi kohde. Museo sinällään ei ole kovin suuri, mutta mielestäni mielenkiintoinen. Museo esitteli laajasti kullankaivuun historiaa, työkaluja ja henkilöitä niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Ulkona olisi ollut mahdollista tutustua kullankaivajien kylään, mutta kosteassa metsässä oli niin paljon hyttysiä liikenteessä, että palasimme varsin nopeasti takaisin moottoripyörillemme. Etelän miehinä olimme unohtaneet kokonaan hyttyskarkotteiden hankinnan.
Kultamuseolta matka jatkui kohti Saariselkää, jossa kultamuseon kokemusten saattelemana marssimme kauppaan ostamaan hyttyskarkotteita. Hyttysten kiusa poistui ainakin niiden reissuun osallistujien osalta, jotka muistivat käyttää karkotteita. Itikkatorjunta-aineiden hankinnan jälkeen ajoimme vieressä olevalle Kaunispään huipulle. Tie Kaunispään huipuille oli vain halpa kopio alkuperäisistä Alppiteistä, joille meidän piti kuluvana kesänä suunnata. Pilvet Kaunispään huipulla hiukan vielä haittasivat näkyvyyttä. Huipulla tapasimme suomalaisen pariskunnan, joka oli myös suuntaamassa Norjaan.
Saariselältä jatkoimme kohti Inaria. Inarissa tasainen pilvilautta oli vaihtunut jo puolipilviseksi auringonpaisteeksi. Hiukan ennen Inaria poikkesimme Karhunpesäkivellä. Täälläkin oli paljon suomalaisia turisteja liikkeellä. Puolen kilometrin porrastreeni kivelle ja Inarijärven näkymälle sai ajovarusteissa taas hien virtaamaan. Jälkimmäinen oli kyllä melkoinen huijaus, sillä Inarijärveä ei ”näkymältä” näkynyt oikein lainkaan, mutta tulipa kuntoiltua. Paikalla ollut turisti totesi meille, että kyllä taas turistia huiputettiin tässäkin. Itse olin käynyt kivellä viimeksi vuonna 1983. Kivi oli samanlainen kuin muistikuvissani, mutta porrastreeniä en muistanut. Ehkä nuorempana se ei ollutkaan niin haasteellista. Porrastreeni oli kuitenkin kuluttanut aamupalan energiat ja nautimmekin Karhunluolakiven parkkipaikalla olleessa ravintolassa kalasopat lounaaksi.
Inarissa pysähdyimme vain tankkaamaan, ja jatkoimme matkaa kohti Sevettijärveä. Tie Sevettijärvelle oli kuin moottoripyörille tehty, sillä se oli erittäin mutkainen ja mäkinen. Päällystekin oli hyvässä kunnossa, joten tietä saattoi ajaa hyvällä nopeudella. Välillä Inarijärvi näkyi etelän suunnalla. Sevettijärvellä pysähdyimme hetkeksi nauttimaan päivän jäätelöannokset.
Kahvilan pihassa tapahtui jotain kummallista. Meidän kaikkien navit ovat saman valmistajan tuotteita, mutta kahta eri tyyppiä. Kaikkien navien näyttöjen kirkkaus tipahti 20% tasoon alkuperäisestä 100%. Asensimme kirkkauden takaisin 100%, mutta se tipahti muutaman kerran vielä 20%. Vasta poistuttuamme kahvilan pihasta pysyi navien kirkkaus asetetussa 100% arvossa. Kolmessa navissa sama ongelma samassa paikassa tuntui epätodelliselta. Kaikenlainen kansainvälinen radiohäirintä kävi jo porukalla mielessä ongelman syyksi.
Majoituksemme sijaitsi jonkin verran Sevettijärven keskustasta kohti Näätämöä. Huoneet olin varannut Porotila Toini Saanilalta. Vaikka huoneet olivat askeettiset, eikä niissä ollut vessaa eikä suihkua, oli majoitus positiivinen yllätys. Palvelu oli luonnikasta ja mukavaa. Varasimme saunavuoron sopivasti ennen illallista. Illallinen oli erittäin herkullinen ja riittävä. Illalliseen kuului alkuruuan, pääruuan lisäksi myös jälkiruoka. Juhan tyytyessä poronlihalla varustettuun pastaan, Marko ja minä nautimme poronlihasta valmistettuja lihapullia perunamuusin kera. Lihapullia oli niin paljon, ettemme saaneet kaikkia edes syötyä. Lihapullaversio maksoi 22€, joka oli kokonaisuuteen nähden todella vähän. Vatsat lievästi ähkyisinä jatkoimme illan viettoa katsomalla televisiota majoituksen yleisessä oleskelutilassa.
Illan aikana karkuun ajamamme pilvilautta saavutti myös Sevettijärven ja unten maille menimme rauhallisen vesisateen tippuessa.
23.7. Vardö ja Hamningberg
Suomi vaihtui Norjaan Näätämön rajanylityspaikalla. Rajan ylityksen jälkeen ajoimme Varangerbotniin. Nauttiessamme kahvista ja jäätelöstä pyrähti paikalla sama pariskunta, jonka olimme tavanneet Kaunispään huipulla. Tutkimme yhdessä sääennusteita sateiden varalta ja päädyimme odottamaan tovin huoltoaseman lipan alla, sillä sääennuste näytti kapean sadealueen kulkevan juuri kyseisen paikan yli. Tovin päästä vesisade saapuikin ja sitä kestä vain parisen kymmentä minuuttia.
Pariskunnalla oli sama suunta Hamningbergiin kuin meilläkin, joten he liittyivät meidän letkan jatkoksi. Matka Varangerbotnista Vardöhon oli ajoittain haastavaa ajettavaa mereltä puhaltavan erittäin voimakkaan tuulen vuoksi. Selvisimme kuitenkin Vardöhön ongelmitta. Tiemme erosivat pariskunnan kanssa Hamningbergiin vievän tien risteyksessä. Me päätimme käydä ensin tutustumassa Vardössä sijaitsevaan noitamuseoon ja lounaalla. Pariskunta jatkoi matkaansa suoraan Hamningbergiin. Siellä kuulemma olisi jokin poukama, jossa he halusivat käydä uimassa. Vardö on nimensä mukaisesti saari, jonne pääsi 3 km tunnelia pitkin. Lämpötila tunnelissa tipahti 6 asteen tienoille, mutta onneksi ajelu tunnelissa kesti vain hetken.
Suuntasimme ensin saaren länsirannalla sijaitsevalle Noitamuseolle. Museon vieressä on muistomerkki 1600-luvulla noitina poltettujen muistoksi, sekä pitkässä ja kapeassa museossa tarina jokaisesta noitana poltetusta. Uskonnon ja kirkon vuoksi on historian saatossa tehty melkoisia pahuuksia.
Noitamuseon ja lounaan jälkeen matkamme jatkui samaa tietä kohti Hamningbergiä. Liikennettä tiellä oli paljon. Puolessa välissä matkaa tuli meidän kanssa ajellut pariskunta vastaan moottoripyörällään. Uintireissu oli näemmä jo suoritettu. Tämän jälkeen emme heitä enää reissullamme nähneet, vaikka matkamme kulkikin samaa reittiä jatkossa. Hamningbergiin vievän tien maisemat olivat hienot ja aivan kuin toiselta planeetalta. Tämä tie muistutti paljon Skotlannin teitä, sillä se oli erittäin kapea ja ohituspaikkoja oli jatkuvasti ja ympärillä oli matalia vuoria. Rantaa myöten vievä tie tarjosi silmänruokaa Hamningbergiin asti. Norjalaisia ja suomalaisia asuntoautoilijoita oli paljon liikkeellä. Tie oli kapea ja sokeita mutkia täynnä. Mikähän järki oli lähteä lasikuitukopperoilla tuonne? Hamningbergissä teimme pienen kävelyretken. Kylässä oli auki kahvila, mutta lounas painoi vielä vatsassa sen verran, että kahvilan antimet jäivät kokeilematta.
Hamningbergistä palasimme samaa reittiä Vesisaareen, jossa sijaitsi seuraavan yön majapaikkamme. Paluumatkalla ei enää tuullut ollenkaan. Mielenkiintoisesti voimakas tuuli oli muutamassa tunnissa loppunut kuin seinään.
Vesisaaressa sijaitsevassa Fjordhotellissa ei ollut illallista tarjolla, joten teimme kävelyretken Vesisaaren keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Marko piti tarkkaa kirjaa kävelykilometreistä ja Juha etsi meille ravintolaa. Viinimiehenä hän yritti ensin saada meitä fiiniin viiniravintolaan syömään, mutta se ei oikein miellyttänyt minua ja Markoa. Päädyimme lopulta diskojumputuksella varustettuun pitseriaan. Ehkä jotain näiden kahden väliltä oli se mitä oikeasti etsimme. Diskojumputuksesta huolimatta pitsat maistuivat hyviltä ja nälkä siirtyi taas sopivasti eteenpäin.
Diskojumputuspitsojen jälkeen tutustuimme vielä Vesisaaren kuntaan kävelemällä. Vesisaareessa on aikanaan asunut paljon suomalaisia ja tämän vuoksi keskustassa on muistomerkkikin suomalaisille. Vesisaaren keskustassa oli kunnan kokoon nähden yllättävän monta ravintolaa auki ja ainakin kaksi hotellia toiminnassa. Turismi taitaa olla täälläkin kovassa huudossa. Vesisaaren lentokenttä oli illan havaintojen pohjalta aktiivisessa käytössä. Lentokoneita laskeutui ja nousi ihan jatkuvalla syötöllä myöhään yöhön asti.
24.7. Angelin kautta Inariin
Karigasniemelle saavuimme sopivasti lounasaikaan, jonka nautimmekin Hotelli Guossin lounaspöydästä. Karigasniemen jälkeen oli aika palata sorateille, sillä otimme suunnan kohti etelää ja Angelin kylää. Soratie oli erittäin hyvässä kunnossa. Liikennettä tällä tiellä oli vähän. Vastaan tuli muistikuvieni mukaan kaksi autoa. Tien varrella oli muutamissa kohdissa todella hienoja maisemia. Angelin kylässä otimme muutamat kuvat. Kylä on yllättävän pieni ja sen ohi olisi helposti ajanut pysähtymättä. Angelin kylästä on kotoisin kuuluisa Angelin tytöt-niminen saamelainen yhtye. Nykyään Angelin tyttöjen nimi taitaa olla Angelit. Angelin kylästä matka jatkui soratietä myöten kohti Inaria. Noin 20 kilometriä ennen Inaria tie muuttui taas päällystetieksi.
Saavuimme Inariin ajoissa, jo kello viiden aikoihin. Hotellin pihassa näimme ensimmäiset ulkomaalaiset motoristit koko reissun aikana. Pariskunta Itävallasta yöpyi samassa hotellissa. Oli vielä hieman aikaista ruokailla, joten nautimme oluet hotellin ravintolassa ja suuntasimme Näkkälänjärven lahjatavarakauppaan tuliaisostoksille. Tuliaisostosten jälkeen olikin jo sopiva aika illalliselle. Poronkäristys perunamuussilla täytti vatsamme. Ruokailun jälkeen joimme vielä yhdet oluet, koska kello näytti vielä varsin aikaista. Oluiden jälkeen oli kuitenkin aika painua nukkumaan.
25.7. Pokasta Pakasaivoon
Pokassa poikkesimme kylän kahvilaan kahville ja leivonnaisille, ennen kuin jatkoimme taas matkaa kohti Sirkkaa eli Leviä. Ravintolassa olleen tiedon mukaan Pokassa olisi mitattu koko Euroopan pakkasennätys -55C. Onneksi tänään lämpötilat olivat tästä noin 75 astetta korkeammat. Pokan kahvilaan oli saatu jopa sähköauton latauspiste. Tosin näytti siltä, kuin se olisi vedetty jouluvaloista.
Pokasta Sirkkaan tie oli soratietä. Tie oli osassa kohtaa märässä kunnossa ja pinnaltaan melko pehmeää. Tie oli pääsääntöisesti kuitenkin hyvässä kunnossa ja vauhtia pystyi pitämään tällä osuudella reippaastikin. Poroja oli liikenteessä paljon ja saimme niitä varoa jatkuvasti. Sirkasta matka jatkui kohti Yllästä.
Ylläksellä päätimme nauttia lounasta, sillä reissumme vei alueelle joissa lounaspaikkoja saattaisi olla vähemmän. Ruokapaikaksi löysimme Aakenuksen grillin. Ensimmäistä kertaa reissun aikana tarjoilija ohjasi meidät heti ensimmäisenä käsidesin pariin tai käsien pesulle vessaan. Kuulemma pöytään ei olisi pääsyä ilman tätä toimenpidettä. Täällä koronatilanne otettiin vakuuttavasti. Meitä palvellut tarjoilija oli myös motoristi, joten juttua riitti koko ruokailun ajaksi. Ruoka oli myös erittäin hyvää ja saimme tankattua energiavarastot seuraavan kohteen kävelyä varten.
Ylläkseltä jatkoimme matkaa Muonion suuntaan, jossa päivän ainoa kohde sijaitsi. Viimeinen kymmenen kilometriä Pakasaivoon oli soratietä, joka tuntui paljon pidemmältä matkalta kuin todellisuudessa oli. Pakasaivo oli reissumme toinen rotkojärvi. Kohde on muodostunut jääkauden sulamisvesien tuloksena. Kohdetta kutsutaankin Suomen suurimmaksi hiidenkirnuksi. Kokoa sillä olikin hiidenkirnuksi paljon.
Pakasaivoon oli rakennettu näköalatasanteita, mutta parhaimmat näkymät olivat tarjolla vasta näköalatasanteiden ulkopuolella. Pääsyä näille paikoille oli yritetty estää laittamalla puunrunkoja tien tukkeeksi. Reissuporukkaamme nämä risut eivät haitanneet, vaan halusimme nähdä rotkojärven sieltä missä se tarjosi parempia näkymiä. Asettuessamme kallionkielekkeelle ryhmäkuvaa varten, alkoi sataa reippaasti vettä. Päästyämme kallionkielekkeeltä takaisin ylös loppui myös sade. Pakasaivo oli selvästi näistä kohteista parempi. Ainakin sen perusteella mitä jaksoimme kummassakin kohteessa kävellä metsässä.
Pakasaivon jälkeen palasimme Ylläkselle, josta jatkoimme Ahvenkankaan läpi Kaukosen kylään asti. Päivän viimeiset kilometrit ajoimme 78-tietä pitkin Ounasjoen vartta.
Meltauksen kylässä sijaitseva Poro-Pekan Pirtti toimi majoituksenamme seuraavana yönä. Saavuimme sinne ajateltua aikaisemmin, joten paikan päällä ei meitä ollut muita tervehtimässä kuin Mimmi-koira. Koiran rapsutuksien jälkeen saapui myös paikan emäntä paikan päälle.
Sovimme syövämme iltapalaa vasta puoli yhdeksän aikaan, joten aikaa jäi hyvin saunassa käyntiin. Sauna olikin melko hauska tapaus, sillä löylyn heittäminen sai suihkutilan lämpiämään enemmän kuin varsinaisen saunan. Kiuas oli vielä asennettu jalkatason yläpuolelle, joten varpaatkin palelivat saunoessa.
Saunan jälkeen lähdimme Poro-Pekan juhlatilaan syömään pitsoja, jotka olivatkin herkullisia. Pitsojen jälkeen nautimme vielä oluet. Juhlatilaan saapui pian väkeä. Illalla olisi kuulemma koronan jälkeen ensimmäinen karaoke-ilta. Kuuntelimme hetken karaokea, kunnes meillä mitta täyttyi ja painuimme vieressä sijaitsevaan mökkiimme. Onneksi karaoke ei kuulunut juuri lainkaan mökin sisälle, joten uni tavoitti meidät varsin nopeasti.
26.7. Suomen kaunein putous
Matkamme vei Simojärven rantoja vievää soratietä pitkin kohti Puolankaa. Hiukan ennen Kelankylää näimme edessä satavan reippaasti. Pysähdyimme laittamaan sadeasusteita. Seuraavan mäennyppylän takana kesäinen kuurosade tiputteli isoja pisaroita vauhdilla. Sade jäi varsin pian taaksemme, mutta vasta Rytingin kaupan kohdalla luovuimme sadeasusteista. Kaupalla päätimme pitää myös tauon ja nautiskelimme kahvista leivonnaisten kera. Juttelimme kahvin aikana kahvilassa olleen paikallisen kanssa. Hän kertoi hillaa olevan nyt pohjoisen soilla todella paljon. Vaikka poimijoitakin oli hänen sanoman mukaan ilmestynyt paikkakunnalle reippaasti, jäisi osa sadosta silti poimimatta.
Rytingin kaupalta matka jatkui Hirvaskosken kautta kohti Puolankaa. Puolanka on lanseerannut brändikseen pessimismin. Tämä näkyi mm. Pessimistitalona, jossa brändättyjä tuotteita oli myynnissä, ja painettuna lehtenä nimeltään Pessimisti, jossa on vain pessimistisiä juttuja ja jota jaettiin ilmaiseksi. Itsekin poimin pari lehteä mukaan. Puolangalla nälkä kurni jo vatsanpohjissa ja päätimmekin nauttia lounaan kreikkalaisessa ravintolassa, josta sai nähtävästi kreikkalaista kebabruokaa ja kreikkalaisia pitsoja. Kumpikin versio täytti onneksi vatsamme.
Päivän ainoa kohde oli juuri Puolangalla sijaitseva Hepokönkään vesiputous, joka on yksi Suomen korkeimmista vesiputouksista. Korkeutta tällä putouksella on 18 metriä. Vuonna 2014 putous valittiin yleisöäänestyksessä Suomen kauneimmaksi vesiputoukseksi. Vesiputouksen alapuolelle oli rakennettu hyvä pyörätuolillakin kuljettava tasainen polku. Putous oli kyllä näyttävyydessään hieno. Alapuolella vesisumua oli ilmassa reippaasti ja siellä kastui varsin nopeasti. Runsaslumisen talven ansiosta vettä oli putouksessa todella paljon ja se tuli voimalla alas. Putouksella tehdyn vierailun jälkeen olikin aika täydentää taas energiavarantoja kahvin ja jäätelön kera, jotka nautimme putouksen parkkipaikan läheisyydessä sijaitsevassa kahvilassa.
Hepokonkäältä päivän suunnitelmassa oli enää laskeutuminen Kajaanissa sijaitsevaan majoitukseemme. Matka vei ensin isompaa tietä kohti Hyrynsalmea, josta käännyimme isommalle tielle kohti Kajaania. Majoituksen olin varannut parhaat päivänsä jo nähneestä hotelli Kajaanista. Olemme majoittuneet täällä ennenkin ja olleet tyytyväisiä. Yllättäen päädyimme samaan huoneeseen kuin edellisellä Kajaanin reissullamme. Hotellista ei ollut tälläkään kertaa tarjolla iltapalaa, joten teimme iltakävelyn Kajaanin keskustaan, josta illallistakin löytyi. Paluumatkalla nautimme vielä oluet rannassa sijainneella terassiravintolassa.
27.7. Kajaanista kotia
Reissumme oli varsin onnistunut kelien suhteen, sillä viimeisenäkin reissun aamuna aurinko paistoi Kajaanissa pilvettömältä taivaalta. Aurinkoista aamua tosin hieman himmensi tieto siitä, että viimeiset kilometrit tulisimme todennäköisesti ajamaan sateessa. Laaja saderintama oli peittämässä lounaisen ja läntisen Suomen, jonne meidän olisi tarkoitus päästä päivän aikana.
Viimeiselle päivälle ei olut enää mitään kohteita. Reissu oli jo käytännössä ohi ja päivän aikana suoritimme vain siirtymisen Lounais-Suomeen. Reittimme vei Haapajärven ja Äänekosken kautta Ylöjärvelle, jossa pidimme päivän päätöskahvit. Ylöjärvelle asti päivä oli ollut lämmin ja aurinkoinen. Lännen suunnalla kuitenkin näkyi jo tasaisesti pilvinen taivas. Laaja saderintama jäi kuitenkin melko olemattomaksi, sillä itse sain vettä vain 10 km matkan ajan ajaessani kotia. Juha ja Marko välttyivät kertomansa mukaan tältäkin.
Reissun jälkeen
Kymmenen päivän reissu oli lyhyt pitkäksi reissuksi, mutta parempi kuin ei mitään. Selvisimme terveinä koko reissulla, ja reissulta. Tulipahan samalla käytyä sellaisilla suomalaisilla nähtävyyksillä ja luontokohteilla, joilla ei ole aikaisemmin tullut käytyä. Reissusta jäi todella hyvä fiilis, ja Suomireissut jatkuvatkin meidän porukan keskuudessa loppukauden viikonloppureissujen muodossa, mutta niistä ei välttämättä löydy enää raportoitavaa.